”Tuntuu hienolta oppia”

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson2 Comments

Hyvää viikonloppua kaikille! Moikka!

Iloiset tervehdykset kaikuvat luokkahuoneessa, kun oppilaat poistuvat viikonlopun viettoon. Perusopetukseen valmistavan luokan perjantain viimeinen oppitunti on juuri päättynyt. Osa jatkaa vielä opettelemaan tietokoneen käyttöä atk-luokkaan. Ahmed Karimali, 18 jää vaihtamaan muutaman sanan luokkaan opettajan kanssa.

Ahmed on ollut Suomessa nyt vuoden ja kolme kuukautta. Hän saapui Suomeen yksin, alaikäisenä turvapaikanhakijana pohjoisen reitin kautta. Vanhemmat jäivät matkan varrelle Turkkiin, eikä Ahmedilla ole ollut sen jälkeen mitään yhteyttä heihin.

”En tiedä missä he ovat. ”

Ahmed asuu omassa asunnossaan Mellunmäessä ja matkustaa sieltä joka aamu kouluun Helsingin diakonissalaitokselle Alppikadulle. Opettaja Taina Cederström kertoo, että Ahmed on aina luokassa ensimmäisten joukossa. Siihen on syynsä, sillä Ahmed tuntee itsensä yksinäiseksi Mellunmäessä, kun ystävät koulusta ja vastaanottokeskuksesta asuvat muualla.

”Menen joka päivä koulun jälkeen kuntosalille pariksi tunniksi. Haluan olla mahdollisimman väsynyt kun menen kotiin. Siellä ei ole mitään. Syön ja menen nukkumaan. Aamulla taas sama uudelleen.”

Ei päivääkään koulua

Ahmed syntyi ja vietti lapsuutensa Khanaqin kaupungissa Irakissa. Khanaqin sijaitsee maan itäosassa, lähellä Iranin rajaa. Ahmed on kurdi ja hänen äidinkielensä on yksi kurdin kielen murteista kurdisorani. Kurdisoranin puhujia on Irakissa kuutisen miljoonaa. Kieltä kirjoitetaan arabialaisilla aakkosilla. Ahmed osaa kuitenkin lukea ja kirjoittaa äidinkieltään vain hiukan, sillä hän ei Irakissa ole käynyt päivääkään koulua.

”Khanaqissa jotkut lapset menivät kyllä kouluun, mutta monet kuten minä, menivät vain töihin. Perheemme ei ollut rikas. Aloitin rakennuksilla töissä jo kymmenvuotiaana. Päiväpalkkani oli kolme ja puoli euroa.”

Rakennustyömailla Irakissa lapset tekevät monia aputöitä, mutta myös sähkötöitä. Ahmedin kotona ei ollut yhtään kirjaa, eikä lukemaan oppimiseen erityisesti kannustettu. Ainoana lapsena Ahmed sai elää vapaasti. Töiden jälkeen hän leikki muiden poikien kanssa, mutta joutui usein tappeluihin.

”Pysyin sitten sisällä.”

Ahmed kuvaa turhautumistaan, sillä ne lapset, jotka kävivät koulua, oppivat kyllä lukemaan ja kirjoittamaan. Mutta ilman koulua oppiminen oli todella vaikeaa.

Nyt opiskelu sujuu

Ensimmäisen kerran Ahmed istui koulun penkille Suomessa. Oppiminen aloitettiin kirjaimista ja numeroista. Opiskelu oli aluksi vaikeaa. Ensimmäiset sanatkin tuottivat vaikeuksia. Nyt Ahmed on luokan parhaita oppilaita. Hän on oppinut vuodessa lukemaan ja kirjoittamaan suomea ja puhuu jo hyvin. Hän on oppinut matematiikkaa ja piirtää paljon, käyttäen taitavasti värejä.

Kun Ahmed kuvaa viimeisiä aikoja Irakissa, hän puhuu hiljaa. Välillä katse kääntyy kohti ikkunaa. Viimeiset kuukaudet olivat vaikeita, kun rahaa ei tullut ja alkoi olla entistä selvempää, että on lähdettävä. Isiksen joukot olivat kaupungista jo 20 minuutin päässä. Irakin kurdialueen armeija Peshmerga ei pystynyt takaamaan kaupungin turvallisuutta. Pakomatkan jälkeen vanhempien jättäminen Turkkiin oli raskasta. Välimeren Ahmed ylitti pienessä veneessä.

”Minulla ei ole aavistustakaan missä kaikissa Euroopan maissa olen ollut. Välillä olin metsässä. Nukuin kuukauden metsässä, jossakin Euroopassa.”

Suomessa on hiljaista

Kuntosaliharrastuksen lisäksi Ahmed käy toisinaan pelaamassa jalkapalloa. Suomessa hän arvostaa turvallisuutta, eikä hiljaisuuskaan haittaa. Mutta irakilaisen kulttuurin yhteisöllisyyttä hän kaipaa paljon.

”Suomessa pojat ja miehet eivät puhu mitään. Naapuri ei edes sano moi.”

Ahmed kuvaa, kuinka Irakissa naapurit ja ystävät käyvät toistensa luona usein. Jos joku sairastuu, häntä käydään tervehtimässä. Samoin, jos jostakin ei kuulu pariin päivään, ystävät käyvät kotona kyselemässä.

”Suomessa voi vaikka kuolla yksin kotiinsa, eikä kukaan huomaa.”

Ahmedin parhaat ystävät ovat Irakin kurdeja, kuten hänkin. Heidän kanssaan puhutaan suomen kielen opiskelusta, suunnitellaan elämää ja haaveillaan. Ahmed käyttää paljon aikaa kotitehtäviin ja lukee sanakirjan kanssa iltaisin suomen kielisiä kirjoja.

”Tavoitteeni on nyt vain oppia suomen kieltä. Jos haluan opiskella mitä tahansa, tarvitsen kielen. Tulevaisuudessa haluaisin olla poliisi tai sairaanhoitaja. Suomessa se on mahdollista.”

Tätä artikkelia varten Ahmed halusi tulla kuvatuksi luokkahuoneensa liitutaulun edessä. Taululle hän halusi kirjoittaa kurdisoranin kielisen sanan. Se tarkoittaa suomeksi ”kaunis.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

Comments

  1. Ahmedilla vaikutta olevan tylsää ja hän on syrjäytymisvaarasssa. Olisi hyvänihmisen teko auttaa Ahmed takaisin omiensa pariin ennen kuin hän radikalisoituu.

    1. Author

      Hei,
      ikävä, että sinulle välittyy jutusta erilainen kuva Ahmedista, kuin mitä hän oikeasti on. Olin vaikuttunut hänen sinnikkyydestään opiskelujen suhteen. Suomi ei todellakaan ole helppo kieli oppia, vaikka osaisi etukäteen lukea ja kirjoittaa. Kuitenkin Ahmed oli oppinut suomea jo vuodessa puhumaan hyvin. Oletko ajatellut, millaisia selviytymistaitoja, sinnikkyyttä, pitkäjänteisyyttä ja vahvuutta vaatii lähteä 17-vuotiaana kohti tuntematonta reppu selässä? Olisitko itse ollut valmis omilla taidoillasi ja kyvyilläsi lähtemään saman ikäisenä kohti Afganistania tai Irakia? Olisiko oma lapsesi valmis samanlaiseen matkaan? Oppisitko itse puhumaan vierasta kieltä yhtä lyhyessä ajassa? Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit joutunut eroon vanhemmistasi, etkä tietäisi ovatko he elossa vai kuolleet? Vaikuttaisiko se sinuun jollakin tavalla? Kun vertaan Ahmedin sitoutumista esimerkiksi opiskeluun ja uuden kotimaansa elämään sopeutumiseen, moni suomalainen teini vaikuttaa sen rinnalla saamattomalta. Minun mielestäni Ahmed on nyt ”omiensa parissa”, sillä hän elää, asuu ja opiskelee Suomessa. Mitä mieltä itse olet?
      Ystävällisin terveisin, Anna

Leave a Comment