Tulijoita Eurooppaan riittää edelleen

In Ajankohtaista, kehitysapu, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Maailmassa ei ole koskaan ollut yhtä paljon pakolaisia kuin nyt, yli 21 miljoonaa. Pakolaisista puolet on lapsia. Me Euroopassa näemme näistä kotinsa jättäneistä vain pienen murto-osan. Kaksi viime vuotta olemme kuitenkin saaneet elää uudessa tilanteessa, jossa tulijoita on enemmän kuin ennen. Aluksi turvapaikanhakijoita kohtaan tunnettiin myötätuntoa, mutta nyt rajoja on laitettu kiinni ja EU-maat hangoittelevat vastaan sisäisten siirtojen toimeenpanossa.

Syyrian vuosia jatkunut verinen konflikti, Tunisian vallankumouksesta alkanut arabikevät, Afrikan nopeasti kasvava ja nuori väestö, Irakin ja Afganistanin ratkaisemattomat konfliktit, syitä toiveeseen päästä Eurooppaan on monia.

Suomeen on tänä vuonna tullut huomattavasti viime vuotta vähemmän turvapaikanhakijoita. Myös Kreikkaan ihmisiä on tullut huomattavasti vähemmän tänä vuonna, mutta toisaalta Italiaan enemmän, kertoo viestintädelegaatti Caroline Haga Punaisen Ristin kansainvälisestä kattojärjestöstä Budapestistä. Hän kiertää työssään jatkuvasti eteläisen Euroopan maissa, leireissä ja rajanylityspaikoissa kartoittamassa pakolaisten tilannetta.

”Verrattuna viime vuoteen, tämän vuoden alussa ihmisiä on tullut Italiaan enemmän, tänä vuonna jo 37 000.”

Vaarallinen matka

Matka kohti Eurooppaa on vaarallinen. Italiaan tulevat turvapaikanhakijat ylittävät Välimeren Libyasta merikelvottomilla aluksilla. Punaisen Ristin Caroline Haga kertoo, että uutena ilmiönä on, ettei kumiveneisiin edes anneta tarpeeksi polttoainetta perille pääsemiseen. Lähes 900 ihmistä on tänä vuonna hukkunut yrittäessään päästä Italiaan tai Kreikkaan.

Viestintädelegaatti Caroline Haga muistuttaa, että äärimmäistä köyhyyttä, sotaa, väkivaltaa ja levottomuuksia pakenevat ihmiset laittavat henkensä alttiiksi matkan aikana. Osa saattaa paeta myös pakkotyöolosuhteita, joissa ihmissalakuljettajat pitävät ihmisiä esimerkiksi Libyassa.

”Olen nähnyt, kuinka keskellä merta satoja ihmisiä on ilman pelastusliivejä pienessä kumiveneessä. Punainen Risti kannattaa sitä, että ihmisille pitäisi taata turvallisia ja laillisia reittejä hakea turvapaikkaa, eikä joutua tekemään tällaisia matkoja.”

Rajanylitys vaikeutunut

Euroopassa miljoona ihmistä odottaa tällä hetkellä tietoa siitä, mistä Euroopan maasta heillä on mahdollisuus saada turvapaikka. Kahden viime vuoden aikana tulleista noin kahdesta miljoonasta pakolaisesta 60 prosenttia on toivonut turvapaikkaa Saksasta.

Tulijoiden määrän kasvaessa Eurooppa on ryhdistänyt rajojaan. Ihmisten vapaan liikkuvuuden takaavasta Shengen-sopimuksesta on toistaiseksi osittain luovuttu. Esimerkiksi Itävalta on laittanut rajansa kiinni, Unkari rakentanut aitaa 175 kilometriä, Balkanin rajanylityspaikoilla pakolaiset kohtaavat suljetun oven lisäksi myös väkivaltaa. YK on suositellut, ettei EU-maista palauteta turvapaikanhakijoita Unkariin, jossa tulijat on laitettu konttileireihin, joista ei ole vapaata poispääsyä.

Unkarin lisäksi kourallinen muitakin EU-maita välttää hoitamasta omaa osuuttaan pakolaiskiintiöstä. Ihmisten saaminen pois erityisesti Kreikan leireiltä olisi kuitenkin nyt tärkeää, sanoo Punaisen Ristin viestintädelegaatti Caroline Haga.

”Kreikan leireillä on erityisesti viime talvena ollut vaikea tilanne lumen ja kylmyyden vuoksi. Suuri osa on siellä siirretty jo parempaan majoitukseen, mutta moni on silti viettänyt yli vuoden teltoissa, mikä on todella järkyttävä tilanne.”

Onko myötätuntomme loppu?

Raskaan ja vaarallisen matkan jälkeen monelle turvapaikanhakijalle on ollut järkytys huomata, että Euroopastakaan ei löydy kotia, jossa voisi turvallisesti rakentaa tulevaisuutta itselle ja perheelleen. Punaisen Ristin Caroline Haga sanoo, ahdinko on saanut monet toivottomiksi

”Monet ovat viettäneet yli vuoden leirillä tai rajalla odottaen tietoa siitä, milloin pääsevät jatkamaan matkaa. Ei siinä voi alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta. Kun ihmiset huomaavat, että heitä kohdellaan täällä toisen luokan kansalaisina, se on todella rankkaa.”

Ahdistus on joidenkin kohdalla johtanut äärimmäisiin tekoihin. Erityisen huolestunut Caroline Haga on lapsista, joita on Euroopassa olevista turvapaikanhakijoista kolmasosa.

”Välillä tuntuu, että myötätunto Euroopassa on loppunut, koska tulijoita saapui kerralla niin paljon. Mutta toivoisin, että jaksettaisiin vielä, ja annettaisiin ihmisille mahdollisuus elää yhtälailla turvassa ja turvallisissa olosuhteissa kuin mekin. ”

Caroline Haga toivoo, että ihmiset jatkaisivat myös Punaisen Ristin työn tukemista. Turvapaikanhakijoita voi auttaa myös vapaaehtoisena esimerkiksi vastaanottokeskuksissa. Caroline Haga itse työskenteli Kreikassa pakolaisleirillä 8 kuukautta. Ihmisten hädän näkeminen oli rankka kokemus, mutta leiriolosuhteissakin lasten ilon näkeminen helpotti.

”Lapset löytävät leikkiä paikassa kuin paikassa ja keksivät aina jotakin joka saa hymyilemään. Lapset ja perheet tarvitsevat ystäviä, suosittelen niitä, jotka haluavat auttaa, olemaan tukena heille.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Mirva Helenius/ Suomen punainen risti

Leave a Comment