Mustasta kohti värejä

In Ajankohtaista, taide, terapia, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Al-Asmarin molemmissa korvissa kimaltaa pienet korvakorut. Ne on laitettu korviin vasta, kun vastaanottokeskuksen ovi on aamulla suljettu takana. Ennen paluuta korvakorut on taas riisuttava ja sujautettava takaisin taskuun. Elämä vastaanottokeskuksessa on raskasta, sillä Al-Asmar joutuu pelkäämään muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden reaktioita. Hän ei voi olla avoimesti homoseksuaali.

”Ihminen, jonka näet edessäsi on vain pelkkä kuori. Vastaanottokeskuksessa on niin paha olla. Elin Irakissa 20 vuotta pelossa. Poliisi, yhteiskunta ja kaikki olivat minua vastaan. Nyt sama jatkuu. En vieläkään tiedä kuka olen.”

Eteläisestä Irakista kotoisin oleva Al-Asmar halusi paeta maahan, jossa hän voisi elää avoimesti omana itsenään. Vastaanottokeskuksessa asuvien muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden pelossa hän ei kuitenkaan voi vielä hengittää vapaasti.

”Irakilaiset kunnioittavat eläimiäkin enemmän kuin homoseksuaalisia miehiä”, Al-Asmar sanoo hiljaa.

26-vuotias Al-Asmar tuli Suomeen marraskuussa 2015. Ensimmäinen turvapaikkapäätös oli kielteinen ja nyt uutta ratkaisua on odotettu 8 kuukautta. Koko odotusajan Al-Asmar on asunut vastaanottokeskuksessa, ilman mahdollisuutta päästä elämässä eteenpäin.

”HeSetan ryhmä LGBT-turvapaikanhakijoille on pelastanut minut. Ryhmästä olen löytänyt kaltaisiani, jotka ymmärtävät ilman sanojakin mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu.”

Taiteesta uusia kokemuksia

Harjun Nuorisotalolla on Pride-viikon kunniaksi esillä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta. HeSetan yhteisötaideprojektia työstävä ryhmä on kokoontunut vähintään kerran viikossa viime syksystä asti ja tuloksena on syntynyt maalauksia, savitöitä, yhdessä toteutettu installaatio ja erilaisia värikkäitä naamioita. Tekeminen on ollut terapeuttista ja mieltä avartavaa, kertoo ryhmässä mukana ollut, Bagdadista kotoisin oleva Imma.

Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa yhteisötaideprojektia on vetänyt taiteilija Mimosa Puumalainen. Yhteensä taiteen tekemistä on päässyt kokeilemaan noin 50 seksuaalivähemmistöön kuuluvaa turvapaikanhakijaa. Ryhmän jäsenillä oli hyvin erilaiset taustat, Mimosa Puumalainen kertoo.

”Suurimmalle osalle taiteen tekeminen oli uutta”, Puumalainen kuvaa. ”Ryhmässä oli niitä, jotka eivät esimerkiksi ole juuri käyneet koulua, eivätkä siksi aikaisemmin piirtäneet. Joillekin taas liima oli täysin vieras asia.”

Taiteen tekemistä ensimmäistä kertaa kokeillut 21-vuotias Imma kuvaa, että taiteen katsomisella ja sen tekemisellä ei Irakissa ole samanlaista asemaa kuin Suomessa.

”Irakissa taiteilijaa ei kunnioiteta samalla tavalla kuin täällä. Siksi minulle on ollut vaikeaa katsella taidetta, en aina ymmärrä, mitä taiteilija haluaa viestiä.”

Imman oma kokemus taiteen tekemisestä on muuttanut ajattelua. Nyt Imma näkee taideteoksen viestinä, jolla taiteilija haluaa jakaa ajatuksiaan. Myös omaan taiteeseen on ollut helppo upottaa kaikki tunteet.

”Vastaanottokeskuksessa elämä ei todellakaan ole helppoa”, Imma huokaa. ”On monia päivä, joina tunnen, etten voi edes hengittää siellä. Mutta tässä taideryhmässä rentoudun ja saan ilmaista sitä, mitä mielessäni liikkuu.”

Ystävät ja taide apuna

Imma on ollut Suomessa melkein kaksi vuotta. Myös hänelle on annettu jo yksi kielteinen turvapaikkapäätös ja uutta on odotettu viime syksystä lähtien. Turvapaikan hakuprosessi on ollut Immalle niin raskas, että siitä puhuessaan hän joutuu pysähtymään monta kertaa hengittämään.

”Kun kerroin maahanmuuttovirastossa seksuaalisesta suuntautumisestani koko kuulustelu muuttui aivan toisenlaiseksi. Minulta alettiin kysellä yksityiskohtaisia kysymyksiä poikaystävästäni, millaista seksiä harrastimme, missä ja mihin aikaan. Kuulustelu kesti viisi tuntia ja olin niin hermostunut, että tulkkikin huolestui minusta.”

Imma joutui homoutensa vuoksi perheensä hylkäämäksi. Hän ei ole enää tekemisissä perheensä kanssa. Viime vuotista äidin puhelua lukuun ottamatta Imma ei ole kuullut kenestäkään neljään vuoteen. Suomeen hän tuli yksin. Saatuaan kielteisen päätöksen Immaa kehotettiin muuttamaan Arbiliin, joka kuitenkin sijaitsee vain kolmen tunnin matkan päässä Bagdadista.

”Miten voisin palata sinne? Perheeni on sanonut, että minut saa kuka tahansa tappaa. Jos joku tappaa minut, tekijä ei joudu edes päiväksi vankilaan. Irakissa yhteiskunta ei pysty suojelemaan sellaisia ihmisiä kuin minä.”

HeSetan ryhmästä on tullut Immalle kuin perhe. Taiteen tekeminen ja ystävien kanssa vietetty aika ovat saaneet ajatukset muualle. Taiteen tekemistä Imma aikoo jatkaa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Al-Asmarin ja Imman nimet on muutettu heidän turvallisuutensa suojelemiseksi.

Harjun Nuorisotalolla on mahdollisuus nähdä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta ”Te Masks we Wore” – näyttelyssä vielä torstaina 29. kesäkuuta kello 12–19 sekä perjantaina 30.6. kello 12–18.

Lisää tietoa HeSetan Together-ryhmästä: http://www.heseta.fi/together

 

Leave a Comment