”Haluan kertoa nuorille, ettei tämä tie kannata”

In Ajankohtaista, poliisi, vankila by Anna Gustafsson3 Comments

Kivilattiaisen käytävän vasemmalla seinustalla on kuusi vihreää metalliovea. On aamupäivä ja ovet ovat auki. Toiseksi viimeiseen oveen on käsin rustattu lappu, joka pyytää: ”kengät pois”. Huone kuuluu 20-vuotiaalle Dimitri Hagertille, joka haluaa pitää huoneensa siistinä. Sellin sisustus on yksinkertainen. Metallinen kerrossänky, pieni pöytä ja tuoli. Ikkunan Dimitri on peittänyt keltaisella liinalla niin, että ahdas huone on päivälläkin hämärä. Pöydällä on pleikkari ja pari peliä.

Ollaan Vantaan vankilassa nuorten, alle 21-vuotiaiden osastolla. Kapean käytävän lisäksi osastolla on pieni keittiö, pari penkkiä ja pöytä. Muita huonekaluja ei ole. Yksi seinistä on peili, joka peittää taakseen huoneen, jossa kaksi vartijaa seuraa mitä osastoilla tapahtuu.

Ilma on sakea tupakanhajusta. Yksi pojista on kyykistynyt lakaisemaan lattiaa. Muut juttelevat keskenään tai huutelevat metallisen ristikkoseinän takana oleville aikuisille vangeille, jotka ovat toisella, niin kutsutulla starttiosastolla.

Nuorten osastolle mahtuu 12 nuorta vankia, mutta tällä hetkellä istujia on kahdeksan. Nuorimmat ovat 16-vuotiaita. Dimitri on istunut tuomiostaan jo kahdeksan kuukautta. Vielä yhdeksän kuukautta on jäljellä. Ensi kertaa rangaistukseen tuomitut nuoret suorittavat tuomiostaan vankilassa kolmasosan.

”Alku oli vaikeaa, ajattelin koko ajan miten pitkä aika tuomio on”, Dimitri myöntää. ”Parempi ettei sitä koko ajan ajattele. Jos aikaa rupeaa miettimään, niin totta kai se alkaa tuntua pitkältä. Hermot täällä on muutenkin koko ajan kireällä.”

Hitaasti kuluvat päivät

Sellien ovet avataan aamulla seitsemän jälkeen. Dimitri on silloin usein jo hereillä. Aamiaisen tuo putsariksi kutsuttu vanki toiselta osastolta. Dimitrille ei aamiainen maistu, mutta kun muut vielä nukkuvat, saattaa hän siivota keittiön tai korjata roskat. Muut kiinnittävät siisteyteen huomiota harvemmin.

”Muilla on erilaiset tavat siisteyden suhteen. Se on mulle täällä tosi vaikeaa”

Aamiaisen sijaan Dimitri keittää kahvia ja istuu usein huoneessaan iskelmä-tv:tä kuuntelemassa ja polttaa tupakkaa. Suosikki on Tapio Rautavaara. Päivässä on mahdollisuus päästä tunniksi ulos, mutta aina ei huvita lähteä. Koska ulkoilu ei ole pakollista, voi moni istua sisällä kuukausitolkulla. Pleikkarilla saattaa kulua tunteja autopelejä tai Kummisetää pelaten. Kuntosalille ja urheilemaan pääsee halutessaan kerran viikossa.

Sellien ovet lukitaan jo iltapäivällä puoli viideltä. Moni vangeista varaa huoneeseen omaa syötävää, muuten ilta on pitkä. Kanttiini on auki kerran viikossa, ja sieltä voi ostaa omiin tarpeisiin ruokaa. Tänään vankilan lounaalla oli kanaa ja papuja, mutta ruoka ei maistunut Dimitrille. Hän laittaakin useimmiten itse ruokaa kanttiinin valikoimista: makaronia ja lihapullia tai makkaraa, säilykelihaa ja tonnikalaa. Dimitri myöntää, että valikoima kanttiinissa ei ole laaja.

Vastuuta ja onnistumisia

Vaihtelua Dimitrin päiviin tuo työ kirjastossa, jossa hän työskentelee pari kertaa viikossa. Dimitri päällystää kirjoja ja laittaa niitä hyllyyn. Listaan merkitään lainatut kirjat ja palautukset ja tiedot siirretään tietokoneelle. Työstään Dimitri saa palkkaa 90 senttiä tunnilta. Vangit tuntevat toisensa yleensä sukunimellä tai vankinumerolla, lainauslistan suosikkeja näyttävät olevan dekkarit ja tietokirjat.

Dimitri on itsekin kova lukemaan, hänellä on kirja kesken melkein koko ajan. Lukuinto syttyi häneen pienryhmäkodissa, jossa hän asui ja kävi koulunsa alakoulun viidenneltä aina ysiluokan puoleen väliin. Ennen siirtymistä pienryhmäkotiin koulu sujui vaihtelevasti.

”Ala-aste meni huonosti. En vaan jaksanut, eikä huvittanut mennä sinne kouluun. Teki mieli tehdä kaikkea muuta. Jätän mieluummin kommentoimatta mitä, mutta kaikki sellaisia juttuja, jotka olis saanut jättää tekemättä. Jos olisin jättänyt, en pakosti istuis nyt tässä tuolissa.”

Ala-asteen vaikeuksien jälkeen Dimitrin koulu meni niin hyvin, että hän ehti aloittaa lukionkin. Opiskelussa Dimitri oli nopea, tehtävät hän sai valmiiksi puolessa ajassa. Loppuaika tunnilla kului toivoessa, että kello kulkisi nopeammin eteenpäin. Ne opettajat, joilla riitti ymmärrystä Dimitrin vilkkaudelle, antoivat hänen nousta tuolista kun hommat tulivat tehdyksi.

Koulu sujui lopulta niin hyvin, että jatko-opiskelupaikka olisi ollut helppo hankkia. Dimitri ehti aloittaa lukion, mutta elämä veti kuitenkin toiseen suuntaan.

Haaveena auttaa muita nuoria

Vankilan kirjasto on pieni, mutta hyllyt ovat täynnä kirjoja. Yhden seinustan täyttävät paksut lakikirjat. Niille riittää lukijoita, sillä monella vangilla on oikeusprosessi kesken. Päällystämistä odottaa pino pokkareita, rakkaustarinoillekin näyttää täällä riittävän lainaajia. Dimitri esittelee kirjaston huonetta, jossa on erikseen muun muassa venäjän ja viron kielisiä kirjoja.

Kirjastossa työskentely on Dimitriltä sujunut niin hyvin, että hän on kerännyt huolellisuudestaan ja vastuunkantamisesta kehuja vankilan ohjaajilta ja vartijoilta. Dimitri on hakenut tänä keväänä myös opiskelemaan. Haaveissa on nuoriso-ohjaajan ammatti. Alasta on kokemusta, Dimitri on ollut nuorisotalolla aikaisemmin vertaisohjaajana.

”Voin kertoa nuorille, miten ne voi itse vaikuttaa siihen, että niiden ei tarvitse istua samassa tuolissa kuin missä mä istun nyt. Nuoren on helpompi kuunnella sellaista, joka on oikeasti käynyt läpi niitä asioita, eikä vain puhu, että älä tee näin. ”

Tuomion jälkeen uusi alku

Dimitri sanoo ymmärtävänsä, että kaikille nuorille tulee jossain vaiheessa halu näyttää mihin pystyy. Hän oli itse kuullut niin paljon juttuja vankilasta, että halusi kokea itse, millaista sisällä on.

”Mutta se miksi nyt olen täällä, en olisi halunnut tehdä sitä mitä tein, mutta tilanne oli väistämätön.” Dimitrin ääni on hiljainen. ”Kaikki ei ollut musta kiinni siinä tilanteessa. No, nyt olen nähnyt millaista täällä on. Ei tämä mukava paikka ole.”

Pitkän tuomion jälkeen elämä pitää aloittaa alusta siviilissä. Dimitriä auttaa iso perhe: kuusi veljeä ja kaksi sisarta. Dimitri on perheen vanhin ja isoveljenä hänen sanallaan on merkitystä. Hän tosin myöntää, ettei vankilan seinien sisältä pysty pitämään yhteyttä sisaruksiin niin hyvin kuin toivoisi.

Opiskelupaikan lisäksi Dimitrin haaveet ovat pieniä: oma talo ja ehkä pari hevosta.

”En tule enää uudelleen vankilaan. Sitä en halua. Yritän parhaani, että tänne en enää joudu. Siinä ei kukaan ulkopuolinen voi auttaa, kaikki on minusta itsestäni kiinni. Luotan tulevaisuuteen, mutta eihän minullakaan mitään kristallipalloa kädessä ole, josta näkis mitä tapahtuu. ”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Comments

  1. Jäimme miettimään tuota rajoitettua ulkoilua tai liikuntaa- Olisiko aiheellista antaa vankien kuntoilla ja ulkoilla – kohottaa kuntoa ja hakea motivaatiota ja sisältöä arkeen . Ja vaikka tai ennekaikkea vähentää pleikalla oloaikaa! Dimitrille Tsemppiä!

  2. Asunut dimitrin kanssa samassa pienryhmäkodissa 3 vuotta. Raskauttavaa kuulla miten hyvä elämä voi mennä näinkin pieleen. Meinasi itku vierähtää poskea pitkin…

  3. oon ite ollut samassa paikassa samalla osastolla viime syksyllä pari kk ja tämä ukko puhuu kyllä asiaa mitä ei vältsist kaikki muut kun ihmiset ketkä on tän kokemuksen myös saanut kokea niin ymmärrä häntä yhtä hyvin kun me jotka ollaan jouduttu tota paskaa kestää, itekkin kelkka kääntynyt ainakin 120astetta toiseen suuntaan kun mietintätuokioita tulee joka pv pään sisässä käsiteltyä, ja kohta kelkka on mullakin niin kuin ns. normaalilla ihmisellä.. miten sen kukakin itse määrittelee, ja tälle dimitrille tsemppiä ja jaksamista se on ohi nopeemmin kun ei sitä vaan tee itellensä ajattelun omaista pakkomiellettä. koko kertomus on btw totta mitä siis paikanpäällä vantaalla nuortenosastolla tapahtuu, hääppöstä se ei ole.

Leave a Comment