View Post

Kreikan leireillä lunta ja pakkasta

In Ajankohtaista, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Nea Kavalan pakolaisleirissä Kreikan ja Makedonian rajalla on satanut lunta jo kaksi päivää ja tuloksena on reilu talvikeli. Leirin vesiputket ovat jäätyneet, mikä on tehnyt käyttöveden saamisen peseytymiseen ja vessoihin hankalaksi. Kylmyydestä ei tällä leirillä kuitenkaan juuri kärsitä, sillä ihmiset asuvat lämmitetyissä talvikonteissa. Nea Kavalan asukkaat ovat suurimmaksi osaksi lapsiperheitä Syyriasta. Leirillä asuu 500–600 ihmistä.

Sen sijaan hiukan isommalla Kordelian pakolaisleirillä Thessalonikissa osa ihmisistä on edelleen telttamajoituksessa. Luntakin on tullut siellä enemmän, lähes metrin. Lunta Kordeliassa on niin paljon, että liikkuminen on hankalaa. Isompi ongelma on kuitenkin pakkanen. Niin Euroopan komissio kuin YK:kin on moittinut olosuhteita Kreikan leireillä, eikä Kordelian leiri ole ainoa, jossa asutaan teltoissa.

Nea Kavalan ja Kordelian pakolaisleireillä on Suomen Punaisen Ristin perusterveydenhuollon klinikat.

FRC_greece-6796

Pakolaisia saapumassa Kreikkaan. Kuva: Jarkko Mikkonen/SPR

Monen hoito katkennut

Suomen Punaisen Ristin telttaklinikalla työskentelevä lääkäri Lotta Korhonen on jo toisella yli kuukauden työkeikalla Kreikassa. Pakolaiset hakevat klinikalta apua perusvaivoihin, kuten flunssaan, päänsärkyyn tai vatsakipuun, hän kertoo. Jonkun verran on myös paleltumia tai palovammoja kylmän sään vuoksi. Pitkäaikaissairaissa näkyy, että he tulevat maista, joissa ei ole ollut toimivaa perusterveydenhoitoa.

”Näemme täällä esimerkiksi hoitamatonta diabetesta tai muita sairauksia joiden hoito on katkennut sodan tai levottomuuksien vuoksi”, lääkäri Lotta Korhonen kuvaa. ”Lapsilla perusrokotukset ovat jääneet väliin. Syksyllä toteutimmekin ison rokotusohjelman ja rokotimme lapset täällä kahteen kertaan.”

NEA KAVALA Behandeln Babys 160401-2852

Potilaat odottavat hoitoa Nea Kavalan pakolaisleirillä. Kuva: René Schulthoff/SPR

Kreikassa on kaikkiaan kymmeniä leirejä eri puolilla maata. Miljoona ihmistä on kulkenut Kreikan läpi vuoden 2015 jälkeen. Eurooppaan on tullut sotaa ja levottomuuksia pakenevia ihmisiä, perheitä ja lapsia. Parhaillaankin Kreikan leireillä on noin 60 000 ihmistä.

Traumat paljastuvat oireiden takaa

Turvapaikanhakijat saapuvat leireille väsyneinä, usein pitkän ja vaarallisen matkan uuvuttamana. Moni kärsii sotatraumoista, kaikki ovat joutuneet jättämään kotinsa, omaisuutensa ja kotimaansa.

Lääkäri Lotta Korhonen kuvaa, että pienten vaivojenkin takaa saattaa paljastua muuta.

”Ihmiset saavat toistuvasti tulla pienen oireen vuoksi. Kaikki potilaat ovat jossain määrin kokemustensa kuormittamia, mutta pyrimme poimimaan ne, jotka ovat erityisen stressaantuneita. Meillä on heille psykologista tukea tarjolla.”

Työ auttaa ymmärtämään turvapaikanhakijoita

Pakolaisleirillä työskentely on lääkäri Lotta Korhoselle avannut uudella tavalla niiden ihmisten tilannetta, jotka tulevat Suomeen turvapaikanhakijoina. Lääkäri Korhonen kuvaa, kuinka monella on takanaan kahden tai kolmenkin vuoden pakomatka. He ovat leirissä, eivät voi palata kotimaahansa, mutta eivät myöskään pääse eteenpäin. Turhautumista ja väsymystä jatkuvaan epävarmuuteen ja odottamiseen on paljon, lääkäri Lotta Korhonen sanoo.

”Työkokemus leirillä on auttanut paljon paremmin ymmärtämään näitä ihmisiä. Hahmottaa paljon paremmin mistä he ovat lähteneet. Koko Syyrian sodan tilanne ja mitä se tarkoittaa realisoituu tässä kun katsoo ja tapaa näitä ihmisiä.”

Lääkärinä Lotta Korhonen hoitaa jopa 50 potilasta päivässä. Osa ihmisistä jää mieleen, Korhonen kuvaa miettivänsä joskus, kuinka heidän tarinansa jatkuu. Omaa jaksamistaan hän hoitaa urheilemalla.

”Palautumiseen täytyy kiinnittää huomiota. Käyn töiden jälkeen lenkillä ja puran sillä tavalla päivän aikana päähän kertyneitä asioita.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

 

View Post

Uusi vuosi, uusi alku – koulutuksella työelämään

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, Työ by Anna Gustafsson0 Comments

Koulupäivä on ohi. Olga, 25 on hiukan väsynyt, mutta päivä on ollut mielenkiintoinen. Päivän aikana on käyty läpi asioita ruokahygieniasta ja Fazerin edustaja on käynyt puhumassa opiskelijoille työturvallisuudesta. Olga Maximova opiskelee Suomen Diakoniaopiston ja Fazerin yhteisessä koulutuksessa, jonka Fazer järjestää 125-vuotisjuhlansa kunniaksi. Samalla juhlitaan myös 100-vuotiasta Suomea.

Meneillään on toinen kierros koulutusta, ensimmäiset opiskelijat aloittivat jo elokuussa viime vuonna. Olga pääsi aloittamaan loppuvuodesta. Koulutukset ovat herättäneet paljon kiinnostusta. Kaiken kaikkiaan hakemuksia on tullut yli 600.

”Venäläinen ystäväni kertoi minulle tästä koulutuksesta. Hänkin haki paikkaa, mutta ei valitettavasti päässyt. Olin tosi iloinen kun tulin valituksi, sillä hakijoita oli paljon”, Olga kertoo. Olgan kanssa samaan ryhmään valittiin opiskelemaan 22 opiskelijaa.

Fazerin tavoitteena on kouluttaa yhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen ja ELY-keskuksen kanssa yhteensä 125 henkilöä, jotka ovat kohdanneet vaikeuksia työllistyä. Joukossa on myös nuoria pitkäaikaistyöttömiä ja maahanmuuttajia. Fazer tarjoaa kaikille koulutettaville työssäoppimispaikan.

Vakituinen työ toiveena

Olgalla on nuoresta iästään huolimatta jo työkokemusta. Hän on opiskellut puutarha-alalla ja ollut töissä kukkakaupassa. Suomeen hän tuli 17-vuotiaana Venäjän Karjalan Kotkatjärveltä. Valitettavasti työelämästä Suomessa on myös huonoja kokemuksia.

”Siivousfirma, jossa olin töissä, meni konkurssiin ja minulla jäi palkkaa saamatta. Olin sen jälkeen lentokentällä vuokratyöfirman kautta ravintola-alalla. Minulle tarjottiin määräaikaisuuksia, mutta sitten työt loppuivat”, Olga kertaa.

Pienen lapsen äitinä Olga kantaa isoa vastuuta, ja toivoo koulutukselta ennen kaikkea vakituista työtä.

”Haluan saada vakituisen työpaikan, missä voisin olla toistaiseksi. En haluaisi enää juosta sinne tänne ja hakea töitä. Kun on pieni lapsi, on aina vaikea järjestää asiat päiväkodin kanssa. Epävarmuus on myös raskasta. Ystäväni on Fazerilla töissä ja häneltä olen kuullut hyviä asioita firmasta ja eduista.”

img_0134

Olga ja catering-alan opettaja Mari Kahila Suomen Diakoniaopistosta. 

Fazerille positiivista palautetta

Fazerilla työssäoppimistehtävät ovat erilaisia ravintolatöitä tai esimerkiksi hyllyttämistä, pakkaamista, kuljetusta, varastointia ja asiakaspalvelua. Koulutus suuntautuu tehtävien mukaan. Kun taidot ja kokemus kasvavat, tehtävät voivat muuttua. Fazer rekrytoi tavallisesti tuhannen ihmisen vuositahtia, mutta osaavaa työvoimaa tarvitaan jatkuvasti.

Ensimmäiset opiskelijat ovat jo olleet Fazerin eri toimipisteissä töissä. Palaute on ollut positiivista, kertoo Fazerin henkilöstöjohtaja Mika Videman.

”Kun ensimmäiset ryhmät ovat nyt olleet työpaikalla palaute sekä heiltä, että esimiehiltä on ollut positiivista. Esimiehet sanoneet, että työntekijät ovat hyviä tyyppejä.  Alkumetrit näyttävät hyvältä, vaikka meillä onkin vielä paljon töitä. Eihän tämä onnistuisi, ellei meidän oma henkilöstö olisi sitoutunut. Olen saanut Fazerin työntekijöiltä viestiä, että he ovat ylpeitä siitä, että Fazer on mukana.”

Koulutusjakso kestää kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Koko hankkeen kestoksi on arvioitu kaksi vuotta, eikä vielä ole tiedossa minne kaikkialle Fazerin toimipisteisiin koulutetut tulevat työllistymään. Kolme ensimmäisestä koulutettujen ryhmästä sai jo työtä muualta. Henkilöstöjohtaja Mika Videman toivoo, että muut firmat innostuvat Fazerin kokemusten perusteella tekemään samanlaisia työllistämisprojekteja esimerkiksi nuorille.

Teksti ja kuvat: Anna Gustafsson

 

 

View Post

Uusia kokemuksia Musiikkitalossa

In Selkosuomi by Anna Gustafsson0 Comments

Orkesterin viritysääni kaikuu Musiikkitalon suuressa salissa. Viimeinen harjoitus ennen illan konserttia alkaa. Ohjelmistossa on ensin ranskalaisen 1800-luvun lopun säveltäjän, Claude Debussyn musiikkia. Väliajan jälkeen soitetaan Sibeliusta: Kolmas sinfonia ja sävelruno Lemminkäisen kotiinpaluu.

Harjoitusta kuuntelee paljon koululaisia ja opiskelijoita. Joukossa on ainakin kolme ensikertalaista Musiikkitalossa. 24-vuotias Dat Vo, Liam Parsons, 28 ja Emat Al-Abbas, 27. He opiskelevat suomen kieltä Stadin ammattiopistossa.

Vietnamista kotoisin oleva Dat on ollut Suomessa jo muutaman vuoden ajan. Dat soittaa kotona silloin tällöin kitaraa. Hän kuuntelee mielellään Bob Marleyn musiikkia.

”Kuulin klassista musiikkia ensimmäistä kertaa. Se oli tosi rentouttavaa. Tuli tunne, kuin katsoisi elokuvaa. Kotona en kuuntele ollenkaan tällaista musiikkia.”

Dat kuvailee konsertin ensimmäistä osaa hyvin. Sävellys kertoo keväästä, toukokuusta. Säveltäjä on sisällyttänyt sävellykseensä osan ranskalaista lastenlaulua. Se kertoo metsästä.

Kapelimestari Olari Elts pyytää orkesteria soittamaan uudelleen ja uudelleen. Osa yleisöstä ei jaksa kuunnella. Englannista Suomeen muuttanut Liam jaksaa kuunnella hyvin. Hän on kokenut muusikko. Liam on esiintynyt kitaran kanssa ja laulaa edelleen kotona joka päivä. Klassinen musiikki on tuttua jo lapsuudenkodista. Liamin sisko soitti orkesterissa.

”Nautin koko konsertista. Ensimmäinen osa oli mielestäni paras, mutta tämä oli kokonaisuudessaan hieno kokemus. Tulisin mielelläni konserttiin uudelleen, jos ohjelmistossa olisi esimerkiksi Bachia tai muuta barokkimusikkia.”

Irakista kotoisin oleva Emat ei pitänyt konsertista kovin paljon. Hän on tottunut kuuntelemaan irakilaista musiikkia tai sitten poppia. Musiikkia hän kuuntelee silloin, kun uni ei tahdo tulla.

”Klassinen musiikki ei ole minua varten. Olisi silti hyvä kokemus käydä Musiikkitalossa, koska en ole täällä aikaisemmin ollut. Hieno paikka.”

 

 

 

View Post

Vertaisvalamiehistö kuuntelee nuorta

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson0 Comments

On ilta ja neljästä nuoresta miehestä koostuva vertaisvalamiehistö on niin innostunut, että istuminen haastattelua varten on vaikeaa. Parin tunnin sessio valamiehinä on päättynyt pari minuuttia sitten ja se on sujunut hyvin. Jokainen tapaus on tähän mennessä ollut erilainen ja se tekee työn mielenkiintoiseksi, sanoo 16-vuotias valamies Asser Blomerus.

Hänen ja muiden valamiehistön jäsenten eteen on astellut jo useita alle 15-vuotiaita vaikeuksiin joutuneita nuoria. Vertaisvalamiehistölle on haettu mallia Yhdysvalloista ja Helsingin ensimmäinen valamiehistö kokoontuu Itäkeskuksen Stoassa. Valamiehistöjä on tulossa nyt toinenkin, Koilliselle alueelle ja tyttöjä etsitään myös sen jäseniksi. Vertaisvalamiehistön on tuonut Helsinkiin viisivuotinen Maahanmuuttajanuorten Helsinki – hanke.

Poliisi valitsee tapaukset kerran kuussa pidettäviin vertaisvalamiehistön istuntoihin. Tapaukset voivat olla esimerkiksi vahingontekoja tai väkivaltaa. Poliisi ei kuulustele alle 15-vuotiaita, koska heillä ei ole rikosoikeudellista vastuuta. Vertaisvalamiehistön käsittelyn etuna on nopeus, nuori saattaa olla valamiesten ja tekojensa seurausten edessä jo viikon päästä rikosilmoituksesta. Valamiehistö kuuntelee ja pyrkii ymmärtämään niitä valintoja, joita nuori on tehnyt. Tärkeää on myös määrätä tekijälle konkreettinen seuraus teosta. Se voi olla mitä tahansa anteeksipyynnöstä vahingonteon korvaavaan työhön.

Valamies eläytyy ja ymmärtää

Valamiehistössä jo suunnitteluvaiheesta mukana ollut 19-vuotias Abdultawab Qaderzada sanoo, että vertaisvalamiehistön tehtävä ei ole syyllistää nuorta.

”Yhdessä keississä mulla tuli fiilis, että tämä on eka kerta kun sitä nuorta kuunnellaan”, Abdultawab sanoo. ”Saattaa olla, että moni aikuinen on tutkinut nuoren asioita, moni on syyllistänyt tai kuunnellut vain sitä toista osapuolta joka syyttää. Nuorilla on aluksi suojamuuri, mutta kun avataan keissiä ja seurauksia, nuori alkaa tuntea olonsa varmemmaksi. Kun me kerrotaan välillä myös omia kokemuksia samanlaisista tilanteista, syntyy luottamus.”

18-vuotias Ghaith Al-Shahmani sanoo, että valamiehen pitää eläytyä rikoksen tekijän ajatuksiin, jotta tämän käytökseen saadaan pysyvä muutos.

”Pitää saada aikaan turvallinen hetki, jotta päästään syytetyn tunteisiin”, Ghaith korostaa. ”Me kysytään kenelle olet aiheuttanut harmia ja saadaan nuori esimerkiksi ymmärtämään vanhempiaan. Yleensä nuori tajuaa itsekin, että kun on tehnyt noin ison jutun, sitä ei voi korjata millään muulla kuin asenteella. ”

Vaatii taitoa saada nuori avautumaan valamiehistön edessä, sanoo 17-vuotias Mohamed Abdulkadir.

”Rakennamme kuvaa kysymyksillä pikku hiljaa. Vähitellen ne alkaa lämpenemään ja kertoo mitä on tapahtunut oikeasti. Saattaa olla, että tarina muuttuu. Monesti on ollut niin, että kun vanhempi lähtee huoneesta, nuori vapautuu ja kertoo asioista totuuden. Kun vanhempi tulee takaisin, nuori kertoo saman kuin meille ja vanhempikin on helpottunut kun tilanne on ratkennut.”

Toisen nuoren sana painaa, uusiminen vähäistä

Vertaisvalamiehistön istuinnoissa on mukana aikuisia: rikoksen tehneen nuoren huoltaja ja poliisikin, mutta valamiehistössä istuvat nuoret johtavat keskustelua. Sillä on merkitystä, että pöydän toisella puolella on saman ikäinen, sanoo Mohamed Abdulkadir.

”Suurin osa nuorista tulee meidän eteen ujoina. Vaikka rikosilmoituksessa tulee vaikutelma, että ne on tosi kovapäisiä, tänne ne tulee pää alhaalla. Sillä on merkitystä että me ollaan samaa sukupolvea ja ymmärretään tän nuoren ongelmia. Me pystytään samaistumaan ja olemaan mukana ja kuuntelemaan paremmin. Ymmärretään, mistä asiat on ehkä saaneet alkunsa.”

Vertaisvalamiehistön jäseniä auttaa työssään se, että he itsekin ovat saattaneet joutua tilanteisiin, joissa on tullut reagoitua väärin. Silti ei ole helppoa päästä käsiksi niihin syihin, joita rikosten taustalla on, sanoo Mohamed Abdulkadir. Samaa mieltä on Abdultawab Qaderzada.

”Meidän eteen on tullut aika paljon erilaisia taustoja. On nuoria erilaisista kouluista ja kaveriporukoista. Ei voi sanoa, että on vain yksi syy. Jokainen käsittely on eri haaste”, Abdultawab sanoo.

Poliisi on antanut vertaisvalamiehistöstä hyvää palautetta. Rikosten uusiminen vertaisvalamiehistön käsittelyn jälkeen on vähäistä: Helsingissä lähes poikkeuksetta käsitellyt tapaukset ovat jääneet nuoren ensimmäiseksi ja viimeiseksi rikokseksi. Myös valamiehistössä istuville jäsenyys on kunnia-asia, sanoo 16-vuotias Asser Blomerus.

”Minulle valamiehistön jäsenyys on tosi tärkeä juttu. Jos ennen on tullut tilanteita, joissa on hölmöillyt, nyt tulee mieleen, että en voi tehdä sitä, koska en halua, että mua potkitaan tästä pihalle. Tässä voi oikeasti vaikuttaa.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

View Post

Islamofobia on ennakkoluuloja ja vihaa

In Ajankohtaista, Islam, Maahanmuuttajanuoret, rasismi, vihapuhe by Anna Gustafsson11 Comments

”Ennen tiesin, minkä näköiseltä ihmiseltä saattoi odottaa rasistista huutelua. Nyt huutelija voi olla kuka tahansa, tavallisen näköinen pukumies matkalla töihin”, kuvaa eräs somalitaustainen nuori nainen tilannetta Suomessa. Islaminvastainen, rasistinen ilmapiiri on selvästi voimistunut.

Islamofobialla tarkoitetaan muslimivastaista rasismia, islamin vihaa tai kammoa, kaikkien tai useimpien muslimien pelkoa tai inhoa. Islamofobisessa ajattelussa jaetaan ihmiset meihin ja ulkopuolisiin. Ulkopuolelle jääneistä saadaan syntipukki monille ongelmille.

Islamofobiaa ilmenee Suomessa paljon, sanoo Nuoret Muslimit ry:n tiedottaja Hunderra Assefa. On ennakkoluuloja mediassa ja julkisessa keskustelussa. Islamofobia näkyy myös syrjintänä työelämässä tai koulussa. Islaminuskoisia suljetaan pois politiikasta, vallasta ja vastuusta. Lisäksi on fyysistä väkivaltaa sekä sanallista tai omaisuuteen kohdistuvaa väkivaltaa, kuten iskuja moskeijoihin. Kun Nuoret Muslimit teetti kyselyn islamofobiasta jäsenilleen, yli 85 prosenttia vastaajista ilmoitti kokeneensa, tai olleensa todistamassa islamofobiaa.

Viharikokset voimakkaassa kasvussa

Islamofobisessa ajattelussa unohtuu Islamin moninaisuus. Islamofoobikko näkee ihmisen yhden asian kautta ja olettaa yksittäisen muslimin edustavan koko uskontoa. Käsitys Islamista on kapea. Pelko, inho ja viha kohdistuvat niin ihmisiin, kuin itse uskontoonkin.

Netin vihapuhe on jo tuttu ilmiö. Vihapuhe ja rasistinen kirjoittelu johtaa myös tekoihin. Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi viime vuonna yli 50 prosenttia.  Myös uskontoon kohdistuneiden epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi. Vuonna 2015 poliisi kirjasi 133 epäiltyä uskontoon tai elämänkatsomukseen kohdistunutta viharikosta. Hieman yli puolessa tapauksista kyse oli islaminuskosta.

Hunderra Assefa kertoo, että islamofobia kadulla kohdistuu erityisesti naisiin, joita tönitään, heidän päälleen syljetään tai heitä nimitellään. Uskonnonmukainen pukeutuminen tekee musliminaisista helposti tunnistettavia kohteita vihalle. Nuoret Muslimit järjestönä saa oman osansa vihapostista, joita tulee niin sähköpostiin, kuin Facebookin kautta.

pepole praying to allah god of Islam on sunset.

Medialukutaidolla islamofobiaa vastaan

Islamofobia ei ole mikään Suomen erityispiirre, vaan eri puolilla Eurooppaa on islaminvastaisia liikkeitä ja kampanjoita. Sosiaalinen media ruokkii ja vahvistaa omalta osaltaan islaminvastaisuutta.

Hunderra Assefa pahoittelee, että tutkimustenkin mukaan suuri osa suomalaisista saa jo pääuutisensa sosiaalisen median kautta. Keskittymiskykymme on digitaalisessa maailmassa lyhentynyt, haemme helposti ymmärrettäviä ja valmiiksi ajateltuja 30 sekunnin uutispätkiä. Assefa peräänkuuluttaa parempaa medialukutaitoa yhtenä keinona taistella islamofobista ilmapiiriä vastaan.

”Sosiaalisen median uutissyötettä on helppo lukea”, Hunderra pohtii. ”Mutta kun oikeasti aletaan debatoimaan erilaisista asioista, pitää alkaa tarkastella ilmiötä eri kanteilta ja näkökulmista. Se onkin monille paljon hankalampaa, eikä aika tai kärsivällisyys riitä. Me haluamme sellaista, joka on helposti ymmärrettävää, eikä vaadi liikaa analysointia. On liian helppo omaksua mustavalkoinen uutisointi”, Hunderra Assefa sanoo.

Nuoret muslimit huolena

Hunderra Assefa on erityisen huolestunut Suomen nuorista muslimeista, jotka kasvavat islaminvastaisessa ilmapiirissä. Pahimmassa tapauksessa vihamielinen ilmapiiri syrjäyttää nuoria ja saattaa irtaannuttaa heidät kokonaan yhteiskunnasta. Toisaalta osa nuorista käsittelee asiaa voimavarojensa kautta.

”Joissain tapauksissa islamofobia sytyttää nuoressa sellaisen kipinän, että hän haluaa kyseenalaistaa ja puhua näistä asioista”, Hunderra Assefa kuvaa. ”Nuori haluaa luoda paremman yhteiskunnan itselleen ja muille, jotka kärsivät samasta asiasta. Parhaassa tapauksessa nuoren identiteetti vahvistuu. Mutta haluammeko, että kenenkään on pakko käsitellä asia näin raskaalla tavalla?”

Toimittaja: Anna Gustafsson

View Post

”Tuntuu, että ovet ovat vielä kiinni”

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, Työ by Anna Gustafsson0 Comments

Kun nyt 22-vuotias Elena Taborova oli koululainen, hän rakensi huoneessaan robotteja isän työkaluilla yömyöhään. Alusta asti oli selvää, että hän haluaa seurata insinöörivanhempiaan samalle alalle. Petroskoissa syntynyt ja siellä kasvanut Elena muutti kotoaan Suomeen opiskelemaan vain 17-vuotiaana. Muutto erilleen perheestä vieraaseen maahan otti koville ja ikävä oli aluksi kova.

”Muutto Suomeen oli vanhempieni unelma, he halusivat minulle paremman elämän kuin ovat itse saaneet. He ovat aina kannustaneet minua kaikissa päätöksissäni. Aloin tutkia millainen maa Suomi on ja mitä täällä voi opiskella. Helppoa se ei ollut, ulkomaalaisena opiskelijana minun piti ottaa lainaa pankista, sillä viranomaiset vaativat, että ulkomaalaisella on 7 000 euroa pankissa joka vuosi.”

Sopiva opiskelupaikka löytyi Lappeenrannasta Saimaan ammattikorkeakoulusta. Elena valmistui konetekniikan insinööriksi kesäkuussa 2015 vain 21-vuotiaana. Hän suoritti tutkinnon kokonaan englanniksi. Opiskelu oli hyvin itsenäistä, mihin sopeutuminen otti aikansa.

”Venäjällä opettajat todella työntävät oppilaita eteenpäin ja auttavat heitä saavuttamaan tavoitteensa. Venäläinen koulu opettaa kyllä itsekuria, varsinkin kun kaikki vielä lähtevät koulun jälkeen harrastamaan jotakin. Aluksi tuntui, että Suomessa annetaan vain materiaalit käteen ja sanotaan, että opiskele tästä. Minulla oli onneksi mukavia opettajia Lappeenrannassa ja sain paljon kannustusta. Parasta olivat kuitenkin koulun korkeatasoinen laboratorio ja käytännön työt.”

Työnhakua Helsingissä

Ennen valmistumistaan Elena työskenteli koulun laboratoriossa ja teki lopputyönsäkin koululle. Laboratoriossa hän rakensi ja ohjelmoi robotiikkaa. Elenan työtä käytetään koulussa nyt opetuksessa. Lopputyönsä hän teki yhteistyössä saksalaisen professorin kanssa. Huolimatta menestyksestä Lappeenrannassa, vakituista työtä ei kaupungista insinöörille löytynyt, joten Elena päätti muuttaa Helsinkiin.

”En aluksi tuntenut täältä ketään eikä minulla ei ollut töitä. Kesti kauan löytää asunto. Vanhempani ovat tukeneet minua, kun minulla on ollut stressiä, mutta he eivät ymmärrä kaikkia haasteita mitä Helsingissä on. En ole voinut jakaa kaikkea heidän kanssaan.”

Elena on hakenut töitä ahkerasti. Hän teki palkattoman harjoittelun oman alansa yrityksessä, mutta vakituista työpaikkaa ei vielä ole löytynyt. Hakemuksia on lähtenyt satoja. Kielitaitoinen Elena puhuu venäjän ja englannin lisäksi suomea ja on opiskellut saksaa, ranskaa, espanjaa ja kiinaa. Insinöörinäkin hänellä on nuoresta iästään huolimatta työkokemusta jo neljän vuoden ajalta. Työnhaku on ollut turhauttavaa ja on ollut vaikea pysyä motivoituneena, kun rahasta on tiukkaa.

”Olen vähän väsynyt tähän vaiheeseen. Tuntuu, että olen taistellut Suomessa jo viisi vuotta ja välillä tekee mieli luovuttaa. Olen kuullut juttuja, että ulkomaalaisia syrjitään työnhaussa, mutta en itse voi uskoa niitä. Helsinki on niin kansainvälinen kaupunki. Luulisi, että työnantajat haluaisivat palkata myös englanninkielisiä. Haluaisin päästä näyttämään kykyni ja taitoni insinöörinä.”

Unelmista pidetään kiinni

Työnhaku on armotonta. Elena kuvaa, kuinka hakemukset jätetään nykyisin sähköisesti, mikä ei anna tarpeeksi mahdollisuuksia luoda laaja kuva osaamisestaan. Tuntuu, että työnantajat vain vilkaisevat cv:n, mutta vasta haastattelussa olisi todella mahdollista kuvata kykyjään. Niihin on kuitenkin vaikea päästä, kun hakijoita on paljon. On vaikea tietää, kuinka paljon itseään pitäisi hakemuksissa kehua, jotta erottuu sopivasti.

Elena on työpaikkaa etsiessään perustanut myös oman yrityksen, joka valmistaa vaatteita. Lisäksi hän tekee vapaaehtoistyötä graafisena suunnittelijana. Unelmistaan hän ei ole luopunut, niihin uskomisessa auttavat pienet asiat, vaikkapa se, että Amerikasta avaruushallinto Nasalta tulee vastaus harjoittelupaikasta kysyvään sähköpostiin.

”Tuntuu, että elämässäni on nyt niin monia ovia, joista voisin kulkea, mutta ne ovat kaikki vielä kiinni. Enkä tiedä miten saisin ne auki. Aina neuvotaan kuuntelemaan sydäntä, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Aion kuitenkin jatkaa itseni kehittämistä ja olen valmis tekemään paljon töitä saavuttaakseni unelmani.”

Elena haluaa antaa kiitosta perheelleen, joka on tukenut häntä koko matkan ajan.

”Perheeni pitää minut pinnalla, kun pyrin kohti unelmiani. Tiedän, että he tekevät kaikkensa, jotta minulla olisi parempi elämä, vaikka joudunkin nyt kohtaamaan vastoinkäymisiä. Haluaisin, että he voisivat olla ylpeitä tyttärestään. Jos asetun Suomeen, minulla olisi myös mahdollisuus saada pikkusiskoni tänne. Haluaisin, että hänellä olisi mahdollisuus kasvaa ja kehittyä paremmissa oloissa.”

Toimittaja: Anna Gustafsson, Kuva: Tuomas Aflecht

 

 

 

 

 

View Post

Uusia kokemuksia Musiikkitalossa

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, musiikki by Anna Gustafsson

Orkesterin viritysäänet kaikuvat Musiikkitalon suuressa salissa. Alkamassa on viimeinen harjoitus ennen illan konserttia. Ohjelmistossa on ensin ranskalaisen 1800-luvun lopun säveltäjän, Claude Debussyn musiikkia ja väliajan jälkeen täysi annos Sibeliusta: Kolmas sinfonia ja sävelruno Lemminkäisen kotiinpaluu.

Kenraaliharjoitusta on kerääntynyt kuulemaan konkarikävijöitä, mutta myös paljon koululaisia ja opiskelijoita. Joukossa on ainakin kolme ensikertalaista Musiikkitalossa. 27-vuotias Emat Al-Abbas, Liam Parsons, 28 ja Dat Vo, 24. Kaikki opiskelevat suomen kieltä Stadin ammattiopistossa.

Vietnamista kotoisin oleva Dat on ollut Suomessa jo muutaman vuoden ajan. Dat soittaa kotona silloin tällöin kitaraa, mutta omaa musiikkimakua edustaa parhaiten Bob Marley.

”Kuulin klassista musiikkia ensimmäistä kertaa. Se oli tosi rentouttavaa, tuli tunne, kuin katsoisi elokuvaa. Kotona en kuuntele ollenkaan tällaista musiikkia.”

Dat luonnehtiikin konsertin ensimmäistä teosta hyvin, sillä Debussyn Rondes de printemps kuuluu säveltäjän sarjaan Images, kuvia. Sävellys kertoo keväästä, toukokuusta. Säveltäjä on sisällyttänyt sävellykseensä osan ranskalaista metsäaiheista lastenlauluakin.

Kapelimestari Olari Elts harjoituttaa orkesteria soittamaan osia sävellyksestä uudelleen ja uudelleen. Osa yleisöstä liikehtii jo hermostuneesti, mutta Englannista Suomeen reilu vuosi sitten muuttanut Liam jaksaa kuunnella hyvin. Hän onkin kokenut muusikko. Liam on esiintynyt kitaran kanssa ja laulaa edelleen päivittäin kotona. Klassinen musiikki on tuttua jo lapsuudenkodista, sillä Liamin sisko soitti orkesterissa.

”Nautin koko konsertista. Ensimmäinen osa oli mielestäni paras, mutta tämä oli kokonaisuudessaan hieno kokemus. Tulisin mielelläni konserttiin uudelleen, jos ohjelmistossa olisi esimerkiksi Bachia tai muuta barokkimusikkia.”

Irakista kotoisin olevaa Ematia kokemus Musiikkitalossa ei sytyttänyt ainakaan ensimmäisellä kerralla. Hän on tottunut kuuntelemaan irakilaista musiikkia tai sitten poppia kuten Justin Bieberia tai Miley Cyrusta. Musiikkia hän kuuntelee lähinnä silloin, kun uni ei tahdo tulla.

”Klassinen musiikki ei ole minua varten. Oli silti hyvä kokemus käydä Musiikkitalossa, koska en ole täällä aikaisemmin ollut. Hieno paikka.”

img_0113

Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoitukset ovat kaikille avoimia. Niihin saa lippuja Ticketmasterin kautta tai paikan päältä. Lisää tietoa orkesterista ja sen ohjelmistosta saat nettisivuilta.

http://helsinginkaupunginorkesteri.fi/

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

 

View Post

Aqeela Asifi – väsymätön tyttöjen koulutuksen puolustaja

In Ajankohtaista, lapset, pakolaiset by Anna Gustafsson

Aqeela Asifi vastaa puhelimeen Islamabadissa, Pakistanissa. Aamu on kulunut Afganistanin suurlähettilään luona. Edessä on paluu Kot Chandnan pakolaisleirille, missä Aqeela Asifi johtaa koulua afgaanitytöille.

Aqeela Asifi syntyi Kabulissa Afganistanissa moderniin, vapaasti ajattelevaan perheeseen. Perheen kaikki lapset, niin tytöt kuin pojatkin saivat käydä koulua. Aqeelasta tuli opettaja. Kabul oli toisenlainen kuin tänään, hän kertoo.

“Lapsuuteni ja nuoruuteni Kabul oli yksi edistyneimmistä kaupungeista. Miesten ja naisten välillä ei ollut eroa, kaikki olivat samanarvoisia. En enää tunnista sitä Kabulia, jonka näen nyt. Ikävöin usein sitä kaupunkia, jonka joskus tunsin”, Aqeela kuvaa.

Sota muutti kaiken

Kaikki muuttui Kabulissa, kun mujahideen-sissit valloittivat kaupungin ja Afganistanissa syttyi sisällissota vuonna 1992. Asifin perhe joutui jättämään kotinsa yhdessä yössä. 26-vuotiaana Aqeela Asifi päätyi tuhansien muiden afgaanipakolaisten kanssa Pakistanin Kot Chandnan pakolaisleirille. Kot Chandnan leiri sijaitsee 250 kilometriä pääkaupungista Islamabadista. Leiri on edelleen tänäkin päivänä koti 30 000 afgaanipakolaiselle.

Leirillä oli afganistanilaisia eri puolilta maata. Aqeela havaitsi, että Kabulin ulkopuolelta tulevien afgaanien keskuudessa ei suhtauduttu tyttöjen kouluttamiseen samalla tavalla kuin pääkaupungissa. Tyttöjen kouluttamista ei pidetty tarpeellisena.

”Alku leirillä oli synkkä”, opettaja Aqeela Asifi kertoo. ”Ajattelin, etten kestä viikkoakaan. Kaikki ympärilläni olivat hyvin konservatiivisia, eikä koulutusta pidetty tarpeellisena. Opettaja minussa kuitenkin heräsi, ja aloin kiertää puhumassa tyttöjen opetuksen puolesta, vaikka vastarinta pakolaisten keskuudessa olikin suuri.”

Perinne piti tytöt kotona

Aqeela aloitti opettamaan tyttöjä pienessä teltassa. Aluksi opiskelijoita oli 12. Vuosisatojen perinne edellytti pitämään naiset ja tytöt suljettuina koteihin. Aqeela kertoo, että opetti ensin vain lukemista, mutta tunnit antoivat tytöille nopeasti lisää itseluottamusta. Kun yhteisön vastus väheni, Aqeela alkoi opettaa tytöille historiaa, matematiikkaa ja maantietoa. Telttakoulussa ei ollut alkuun edes liitutaulua, vaan tytöt kirjoittivat ensimmäiset sanansa maahan. Aqeela teki kankaasta opetustauluja ja ompeli niitä teltan seiniin.

Opiskelijamäärä kasvoi, ja Aqeela alkoi opettaa kahdessa vuorossa. Lopulta yksi teltta ei enää riittänyt. Isoin työ oli kuitenkin muuttaa vanhempien ajattelua, Aqeela sanoo, jotta nämä näkisivät mitä hyötyä yhteiskunnalle on tyttöjen kouluttamisesta.

Nadia, twelve years old, left, and Haseena, nine years old, study with Ms Aqeela Asifi at her girls school in Kot Chandana refugee village in Mianwali, Pakistan. The sisters are the second generation of their Afghan refugee family to attend school with Ms Asifi; their mother is a former student. Their favourite subject in school is Urdu, and since their mother is also educated, she can help them with their homework. The 2015 winner of UNHCR's Nansen Refugee Award, Ms Asifi has been recognized for her decades-long effort to promote education for refugee children in Kot Chandana refugee village in Mianwali, Pakistan. Currently there are more than fourteen thousand refugees in Kot Chandana refugee village, where more than fifty percent of school-aged children do not receive an education.

 

Viime vuonna YK:n pakolaisjärjestö UNHRC palkitsi Asifin työstään pakolaisten hyväksi ja tänä vuonna Aqeela oli ehdolla opettajien Nobel-palkinnon saajaksi. Pienestä telttakoulusta on kasvanut yhdeksän koulun kokonaisuus. Aqeela Asifi opettaa edelleen päivittäin maantietoa ja historiaa johtamassaan koulussa Kot Chandnan pakolaisleirillä. Tyttöjä opiskelee nyt 900.

Koulutus ja kehitys kulkevat käsi kädessä, Aqeela Asifi sanoo.

”Sivistyksestä ei voi puhua ilman koulutusta. Länsimaat ovat kehittyneet juuri koulutuksen ansiosta. Äiti ovat lapsensa ensimmäinen opettaja. Äiti on perheen perusta, perheet muodostavat yhteiskuntia, yhteiskunnat sivilisaatioita. Koulutettu äiti voi tehdä yhteiskunnassa ihmeitä. Koulutuksen puute johtaa kaaokseen, kuten nyt näemme maailmassa.”

The 2015 winner of UNHCR's Nansen Refugee Award is Ms Aqeela Asifi, an Afghan refugee teacher working in Kot Chandana refugee village in Mianwali, Pakistan. Ms Asifi has been recognized for her decades-long effort to promote education in this conservative community, where many have been reluctant to send their children to school. Currently, there are more than fourteen thousand refugees living in Kot Chandana refugee village, where more than fifty percent of school-aged children do not receive an education. To date, more than one thousand students have completed their studies with Ms Asifi.

 

Aqeela Asifi, itsekin pakolainen, tuntee syvää myötätuntoa maailman pakolaisia kohtaan. Hän haluaa muistuttaa, ettei kukaan lähde kodistaan vapaaehtoisesti.

”Mitä itse tekisit, jos maassasi olisi sota, talosi pommitettaisiin, menettäisit työsi ja lapsesi mahdollisuuden koulutukseen? Ihmisten Euroopassa pitäisi ymmärtää, ettei pakolaisuus koskaan ole oma valinta. Pakolaiset elävät hirveissä olosuhteissa leireillä ilman toivoa paremmasta. Toivoisin, että eurooppalaiset avaisivat sydämensä pakolaisille, heilläkin on oikeus hyvään elämään.”

Aqeela Asifi jatkaa edelleen väsymätöntä työtään tyttöjen kouluttamisen eteen. Voit lukea lisää hänen työstään YK:n pakolaisjärjestön sivuilta.

http://www.unhcr.org/news/press/2015/9/55f2924f6/unhcr-names-afghan-refugee-teacher-aqeela-asifi-its-2015-nansen-refugee.html

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

View Post

Tahriib – vaarallinen matka Somaliasta Eurooppaan

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson

Somalia on maa täynnä nuoria. Lähes puolet somalialaisista on alle 15-vuotiaita. Kaksi kolmesta nuoresta on kuitenkin vailla työtä eikä pääse aloittamaan itsenäistä elämää. Kaupungeissa on opiskelumahdollisuuksia, mutta hyvä koulutus on pääosin yksityistä ja maksaa. Naimisiin meneminen ja perheen perustaminen ovat mahdottomuus ilman työpaikkaa. Lontoon SOAS yliopiston tutkija Nimo Ilhan-Ali on tutkinut Somaliassa asuvia somalinuoria ja heidän mahdollisuuksiaan hyvään elämään omassa maassaan.

Tutkija Nimo Ilhan-Ali kuvaa, kuinka moni somalinuori kokee olevansa umpikujassa: vaikka hankkisi koulutuksen, työtä ei silti ole. Odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Samaan aikaan esimerkiksi sosiaalisen median kautta syntyy kuva niiden noin 1,1 miljoonan somalialaisen elämästä, jotka ovat lähteneet maasta aloittaakseen uudestaan esimerkiksi Euroopassa.

Matkaan pääsee nopeasti

Tahriib on arabiaa ja tarkoittaa nuorten, yleensä miesten lähtemistä maasta salakuljettajien viemänä, kohteenaan Eurooppa. Vastoin yleistä käsitystä somalinuoren päätös lähteä Eurooppaan syntyy useimmiten yksin ja nopeasti, sanoo Nimo Ilhan-Ali.

”Ihmissalakuljettajat toimivat melko avoimesti ja kaikki tietävät mistä heidät tavoittaa. Nuori ei yleensä kerro lainkaan perheelleen aikovansa lähteä”, tutkija Ilhan-Ali sanoo.

Salakuljettajat eivät vaadi mitään maksua heti. Mutta jossain vaiheessa matkaa magafe eli salakuljettajat pitävät nuorta panttivankina, ja perhe joutuu maksamaan, jotta nuori vapautuu ja pääsee jatkamaan matkaansa. Monet perheet joutuvat myymään talonsa ja lainaamaan rahaa maksaakseen salakuljettajille.

”Tätä nuoret eivät kuitenkaan ajattele, he ajattelevat, että perhe löytää rahat sukulaisten avulla”, tutkija Nimo Ilhan-Ali kuvaa.

Matka täynnä riskejä

Laajamittainen maastamuutto Somaliasta alkoi hallinnon romahdettua 1990-luvulla. Suuri osa somalialaisista päätyi pakenemaan muihin Afrikan maihin. Myös maan sisäinen pakolaisuus on edelleen käynnissä. Tahriib, nuorten maastapakoa pidetään kansallisena ongelmana, jota yritetään estää esimerkiksi näyttävillä kampanjoilla. Tahriibin kustannukset perheille ovat merkittävät, mutta matka on myös vaarallinen.

“Olen itse kasvanut Somalian ulkopuolella ja minulle tämä ei olisi rahakysymys”, Englannissa kasvanut tutkija Nimo Ilhan-Ali sanoo, ”ajattelisin enemmänkin riskejä: matkalla voi kuolla, se hinta olisi minulle liian korkea. Mutta näiden nuorten ajattelutapa on erilainen. He ajattelevat, että voisivat jäädä Somaliaan ja silti kuolla. He saattavat myös uskonnon vuoksi ajatella, että ihmisen kuolinpäivä on jo ennalta määrätty. Toisella puolella painaa toive saada länsimainen koulutus ja passi jolla voi liikkua vapaasti.”

img_0012

Tutkija Nimo Ilhan-Ali sanoo, että hyvääkin kerrottavaa Somaliasta löytyy: esimerkiksi koulutusta löytyy Somalian isoista kaupungeista nyt kaikilta aloilta. Silti valtiolla ei ole nuorille tarpeeksi annettavaa, Ilhan-Ali kuvaa. Nuoria ei oteta mukaan päätöksentekoon, eikä heillä ole valtaa. Nuorten saaminen osallisiksi yhteiskunnassa, työpaikat ja koulutus pitäisivät heidät maassa.

“Pitkällä tähtäimellä meidän pitää saada somalinuoret tuntemaan itsensä hyödyllisiksi yhteiskunnassa. Tällä hetkellä nuorten somalialaisten ei odoteta olevan mukana valtion päätöksenteossa. Lisäksi tarvitaan työpaikkoja, jotta ei ole tarvetta lähteä tahriib-matkalle.”

Tohtori Nimo Ilhan-Ali sanoo, että niin kauan kuin nuorilla ei ole mahdollisuuksia, he lähtevät, eivätkä eurooppalaiset lait ja säännöt maahanpääsyn vaikeuttamiseksi pidättele heitä.

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

View Post

Beatboxilla saan ihmiset hyvälle tuulelle

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson

Nimeni on Ahmed Alalousi. Olen 24-vuotias ja kotoisin Mosulista Irakista. Olen valokuvaaja, videokuvaaja ja beatboxaaja.

Opiskelin Mosulissa yliopistossa media-alaa. Valokuvauksesta tuli ammattini ja intohimoni. Innostuin kavereideni kanssa beatboxauksesta kun näin sitä Youtubessa. Katsoin videoita ja opettelin niistä. Aluksi kopioin muita. Kesti kuukauden oppia pelkästään beatboxaamaan drum´n´base. Nyt minulla on oma tyyli. Perustimme yhdessä kavereideni kanssa bändin ja aloimme esiintyä.

Minua oli alettu uhkailla jo ennen kuin Isis tuli Mosuliin 2014. Olin aika tunnettu, koska olin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Kaikki eivät myöskään hyväksyneet beatboxausta. Minua alettiin käskeä muuttamaan mitä kirjoitin. Kun Isis tuli kaupunkiin, minun oli pakko piileskellä. He ottivat kiinni ystäviäni ja tappoivat monia toimittajia. Tätä tapahtui koko ajan. Olin vaarassa koko ajan. Lopulta Isis otti kiinni veljeni ja kidutti häntä, jotta tämä paljastaisi olinpaikkani. He ottivat perheemme kodin ja kaiken mitä meillä oli. Emme voineet enää jäädä.

Ajoimme kaksi päivää Irakissa sota-alueiden läpi ja olimme suuressa vaarassa. Pääsimme Turkkiin, jossa olimme muutaman kuukauden. Etsimme salakuljettajia, jotka voisivat viedä minut Eurooppaan. Melkein hukuin, kun ylitimme Välimeren. Se on hyvin vaarallista. Pääsimme kuitenkin Kreikkaan. Perheeni, vanhempani ja veljeni perheineen jäivät Turkkiin.

Suomeen tulin syyskuussa 2015. Täällä minulle alkoi tapahtua hyviä asioita. Sain töitä valokuvaajana. Olen pitänyt jo kolme valokuvanäyttelyä. Olen saanut työkeikkoja, vaikka se ei olekaan helppoa. Viisi kuukautta sitten sain oleskeluluvan ja asun nyt Tammisaaressa. Irakissa olimme katsoneet paljon beatboxaaja Lill Fillin videoita. Olin todella yllättynyt, kun kuulin, että hän asuu myös Tammisaaressa. Olemme nyt hyviä ystäviä, ja olen oppinut häneltä joitakin asioita. Kaverini eivät voineet uskoa, kun lähetin heille kuvan, jossa olen Lill Fillin kanssa.

En osallistunut Refugee Talent Finland – kilpailuun voittaakseni. Haluan näyttää ihmisille, että me turvapaikanhakijat olemme lahjakkaita ja osaamme monenlaista. Taide, musiikki ja valokuvat ovat minulle keino kommunikoida ihmisten kanssa. En jännitä esiintymistä, haluan vain saada beatboxin avulla ihmiset hyvälle tuulelle.

Soitan perheelleni noin muutaman viikon välein. En pysty tekemään sitä useammin, sillä se on hyvin raskasta. Kaikki tunteet tulevat pintaan uudelleen ja uudelleen ja me vain itkemme. He eivät voi tulla tänne, eivätkä voi palata Irakiin. Kotimme on mennyttä ja Mosul on tuhoutunut sodassa. Minä en voi matkustaa tapaamaan heitä. En tiedä koska tapaamme seuraavan kerran. Ikävöin heitä.

Opiskelen nyt suomen kieltä. Teen koko ajan töitä valokuvaajana ja videokuvaajana. Tulevaisuudessa haluaisin opiskella lisää ja saada siltä alalta ammatin. Yksi unelmistani on päästä tekemään elokuvia.

 

#RefTalentFinland – Ahmed Alalousi