View Post

Putouksen Ernest Lawson: suvaitsevaisuutta naurun kautta

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, media by Anna Gustafsson0 Comments

”Putous on nyt mun päivätyö”

Olen varsinaiselta ammatiltani opettaja, mutta nyt Putous on minulle kokopäivätyö. Harjoittelemme sketsejä ja käymme läpi hahmojen toilailuja tiistaista perjantaihin. Lauantaina mennään aamusta lähetyksen loppuun asti koko päivä. Sen päälle pari päivää vapaata on hyvä. Suora lähetys jännittää edelleen, mutta hyvällä tavalla. Sellaista ekan jakson pakokauhua ei ole enää. En kyllä missään vaiheessa ajattele, että kotikatsomossa on miljoona katsojaa. Olen tehnyt livekeikkaa niin paljon näyttelijänä, että esiinnyn ensisijaisesti meidän studioyleisölle. Kun yleisö nauraa, tietää, että on onnistunut.

”Abdul Tuisku syntyi nopeasti”

Sketsihahmoni Abdul Tuisku syntyi tosi nopeasti. Mulle sanottiin, että tervetuloa Putouksen koekuvauksiin ja kehitäppä ensi viikoksi sketsihahmo. Aika nopeasti tuli valmis nimi mieleen, se vaan putkahti jostain. Nimi Abdul Tuisku huvitti mua suunnattomasti ja pelkästään nimi alkoi syöttää hirveästi materiaalia: Afrikka kohtaa Suomen, popkulttuurin kliseet ja Rovaniemi. Aloin viedä hahmoa pidemmälle, siitä tuli sympaattisempi, ehkä jopa naiivi tyyppi, joka vaan rakastaa kaikkea. Mutta vastakohtana positiivisuudelle Abdul heittelee sananlaskuja, joista ei ole varma saako niille edes nauraa. Se lähti kiehtomaan mua tosi paljon.

”Abdul antaa mahdollisuuden nauraa suomalaisuudelle”

En halua antaa Abdul Tuiskulle mitään luku- tai kuunteluohjeita. Ihmiset tykkäävät eri jutuista. Jotakin naurattaa uusi versio Antti Tuiskun biisistä, toista naurattaa suomalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin kohtaaminen. Olen tosi iloinen ja tyytyväinen, että ihmiset löytää eri asioita, enkä yritä tai toivo, että kukaan erityisesti ”tajuaisi” mitään. Mutta totta kai hahmossa on se taso, että ihmiset voi katsoessaan miettiä suomalaisuutta ja mitä se on.

”Nauru voi tehdä suvaitsevaisemmaksi”

Kaikki Putouksen sketsihahmot antavat mahdollisuuden peilata omia ennakkoluuloja. En väitä, että Abdulin hahmo on ainoa hahmo ohjelmassa, joka antaa mahdollisuuden käsitellä omia kipupisteitä. Naurun kautta voi käsitellä vaikeita ja hankalia asioita, joita ei muuten osaa tai voi käsitellä. Se, että uskaltaa nauraa myös itselle on iso askel. Jos on ennakkoluuloja mitään tai ketään kohtaan, se, että ei ota itseään vakavasti on hyvä asia ja edistää suvaitsevaisuutta myös muita kohtaan. Näyttelijän ammatti on julkista. Kun teen huumoria, minulla on mahdollisuus valita itse, missä oma rajani menee ja olenko valmis nauramaan itselleni vai en. Putouksessa vitsaillaan myös ulkonäöstäni ja taustastani. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla valmis samaan.

”On hienoa, jos voin olla esikuvana muille”

Elämässä ja varsinkin opettajana pyrin siihen, että oma käytökseni olisi sellaista, ettei tarvitse hävetä tai katua. Haluan, että lapset voivat katsoa minua päivittäin esimerkkinä hyvistä tavoista. En ole hirveästi ajatellut, että voisin olla esikuva myös monikulttuurisen taustan omaaville nuorille. Olen niin uusi kasvo vielä ja aika vähän aikaa tehnyt julkisesti näyttelijän työtä. Mutta esimerkiksi sellaisilta ihmisiltä on tullut viestiä, joiden lapset ovat kahdesta kulttuurista, että ovat katsoneet yhdessä Putousta. Lapset ovat todenneet että hei, tossa on joku joka näyttää multa. Ehkä lapsilta ja nuorilta puuttuu televisiosta ja mediasta tyyppejä, joista he voivat kokea, että heissä on jotain samaa. On tosi hienoa, että kaikkialla on enemmän monikulttuurisuutta, ei vain puheissa, vaan kaikilla foorumeilla.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Visa Högmander/MTV3

View Post

Vihapuhe – pakollinen osa pelimaailmaa?

In Ajankohtaista, netti, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

Winter Assembly pelitapahtuma on käynnistynyt pari tuntia sitten. Iso salillinen sinisenä hohtavia tietokoneruutuja tuo valoa muuten pimeään halliin. Osa pelaajista vasta asettelee omia koneitaan paikalle, mutta moni pelaa jo täyttä päätä. Vapaaehtoisvoimin on pystytetty satoja pelikoneita järjestäjien puolesta valmiiksi pelaajille. Seinälle on heijastettuna kilpapeliohjelma: otteluita riittää koko viikonlopulle.

Pikaviestien lähettäminen onlinepeleissä on ollut mahdollista jo vuosia. Pelatessa pyritään, aivan kuin muussakin urheilussa, pääsemään vastustajan ihon alle ja kommentit voivat olla koviakin. Homottelu ja rasistiset heitot ovat tavallisia, mutta kovempaakin kielenkäyttöä näkyy.

Miguelito Roberts, 18 ja Fulan Adam, 17 ovat pelanneet tänään Assemblyssä jo jonkun aikaa. Suosikkipelejä ovat Overwatch ja Borderlands. Miguelito sanoo, että vihapuheeseen törmää käytännössä jokaisessa pelissä. Menestys pelissä innostaa, mutta enemmän vihaista puhetta syntyy, kun peli ei mene hyvin. Varsinkin sellaisessa, jossa on monta pelaajaa yhtä aikaa suorastaan etsitään mahdollisimman loukkaavia kommentteja, jotta toisen peliin keskittyminen häiriintyisi. Nämä kommentit voivat käsitellä seksuaalisuutta, olla rasistisia tai sisältää avointa vihaa esimerkiksi naispelaajia kohtaan. Anonymiteetti antaa mahdollisuuden laukoa koviakin kommentteja nimimerkin suojasta. Loukkauksia muista pelaajista voivat heittää pelissä myös aikuiset – vaikkapa 11-vuotiaalle aloittelevalle pelaajalle.

Miguelito Roberts, 18 ja Fulan Adam, 17.

”Vihapuhe voi tuntua aluksi pahalta, mutta siihen tottuu. Mun mielestä ihmiset ottaa pelin joskus liian tosissaan. Osa pelaajista yrittää kyllä puhua normaalisti, mutta tiimi voi yllyttää sanomaan pahastikin”, sanoo 18-vuotias Miguelito, joka on kokenut Assembly-kävijä.

Migueliton viereisellä koneella pelaava Fulan on Winter Assemblyssä ensimmäistä kertaa. Hän sanoo, että törmää vihapuheeseen joka päivä, jokaisessa pelissä, mutta aihe ei juuri kosketa häntä.

”Itsekin, jos on huono päivä, tulee jotain sanottua. Yleensä pahimmat kommentoijat on niitä, jotka pelaa liikaa. He haluavat olla parhaita, mutta suuttuvat, kun häviävät.”

Yhteiset pelisäännöt tarpeen

Vihapuhe elektronisessa urheilussa ja pelikulttuurissa on otettu viime aikoina tosissaan. Virallisissa pelitapahtumissa on moderointia, eivätkä pahimmat kommentit pääse läpi. Myös joukkueiden nimiin on alettu kiinnittää huomiota. Suomessa kilpapelaamiseen on luotu vastikään eettinen ohjeistus, jota on ollut tuomassa Suomeen muun muassa pelitutkija, väitöskirjaa pelikasvatuksesta valmisteleva Mikko Meriläinen. Tutkija Meriläinen sanoo, että pelikulttuuriin pesiytyneellä vastustajan mollaamisella on pitkät perinteet, mutta se ei tarkoita sitä, että se pitäisi hyväksyä.

”Pelimaailma ei ole irrallinen osa muusta maailmasta”, Meriläinen muistuttaa. ”Samat ilmiöt, jotka näkyvät vuorovaikutuksessa kasvokkain, näkyvät myös peleissä. Kielenkäyttömme on mennyt aggressiivisempaan suuntaan. Osa siitä on tietoista provosointia, mutta netin anonymiteetti tekee myös mahdolliseksi pidäkkeettömämmän ilmaisun.”

Tapulikaupungin nuorisotalolla nuoriso-ohjaajana toimiva Ville Tuomisto toivottaa yhteiset ohjeet tervetulleiksi. Hän pyörittää avointa pelitoimintaa jossa mukana on 25 poikaa ja 8 tyttöä aktiivisesti.

”Eettisisiä ohjeita tarvitaan ilman muuta, yhteiset pelisäännöt ovat todella tarpeen”, Tuomisto sanoo. ”Pelaaminen on nuorisotyössä vielä aika uusi juttu, on hyvä olla yhteinen näkemys siitä, mitä sillä halutaan tehdä”, Tuomisto kuvaa. Tuomisto on itse pitkän linjan pelaaja, ja muun muassa yksi suosituimmista peliselostajista erilaisissa peliturnauksissa.

Vähemmän myrkkyä kommentointiin

Assembly-viikonloppuun valmistautuva 17-vuotias Aaro Musse kuvaa itseään sanalla ”Non-toxic -pelaaja”, mikä tarkoittaa, että hän ei osallistu vihapuheen levittämiseen. Non-toxic – pelaaja ei trollaa, puhuu asiallisesti, vastaa alatyylisiin kommentteihin älykkäästi ja hiljentää epäasialliset kommentoijat jättämällä heidät huomiotta.

Aaro Musse, 17.

”Osassa peleistä jo mahdollisuus reporttaa joistain pelaajista, jos joku saa paljon reportteja, voi hän saada bännit pelistä. Tämä on minusta parempi tapa kuin joku ulkopuolinen moderointi, koska silloin valvonta lähtee nimenomaan itse pelaajista, jotka yhdessä valvovat”, Aaro korostaa.

Muutos on hidas, mutta hyvääkin kerrottavaa on. Esimerkiksi tyttöjen pelaamiseen suhtauduttiin pitkään väheksyvästi, jopa vihamielisesti. Nyt tyttöpelaajia on enemmän, on joukkueita ja tyttöstreamaajia tai youtube-tähtiä, joita seurataan.  Winter Assemblyssä tyttöjä näkyy paljon.

Uusia hahmoja peleihin

Pelien maailmankuva on pitkään ollut valkoisen, parikymppisen miehen maailma, mutta tämäkin on muuttumassa. Pelien päähenkilöissä kirjo on laajentumassa. Pelien kehittäjissä on entistä enemmän ihmisiä erilaisista taustoista ja naisten osuus käsikirjoittajina on myös kasvanut.

Pelitutkija Meriläinen kertoo innostuneesti pelistä, jonka päähenkilö on keski-ikäinen puistonvartija. Pelaajan pitää muun muassa yrittää rakentaa ihmissuhde puistonvartijan kaukorakkauden kanssa. Meriläinen itse on aloittanut pelaamisen 5-vuotiaana ja pelaa edelleen 5-15 tuntia viikossa.

Uutuuksista huolimatta kaikkein myydyimmät pelit on suunniteltu edelleen pitkälti 16–27 –vuotiaiden miespelaajien ehdoilla, tutkija Meriläinen myöntää. Meriläisen mukaan pelien kuvasto on kuitenkin viime vuosina monipuolistunut, kun pelaajina on enemmän esimerkiksi naisia. Uudenlaisista peleistä Meriläinen nostaisi esille sarjakuvamaisen Overwatchin, jossa korostuu sosiaalisuus ja ryhmädynamiikka.

Ruokkiiko peli rasismia?

Meriläinen muistuttaa, että pelit ovat kulttuurituotteita, jotka heijastavat ympäröivän yhteiskunnan arvoja ja asenteita siinä missä muukin kulttuuri ja taide.

”On myönnettävä, että tosi monet pelit on poliittisia.  Toimintapelin päähenkilö on kieltämättä usein kolmekymppinen valkoinen mies, Jack tai John. Tämä on toki muustakin populaarikulttuurista tuttu ilmiö. Toisaalta monissa peleissä terroristiosapuoli on ilmeisen arabitaustainen, mikä on ruokkinut arkirasistista käyttäytymistä. Vedetään ajattelemattomasti yhteys pelin terroristeista arjen väkivaltaiseen terrorismiin.”

Assemblyssä alkamassa on jännittävä Suomi-Ruotsi – ottelu Counter-Strikessa. Vastakkain ovat Suomen Conquer Gaming, Ruotsin Platinium-joukkuetta vastaan. Kannustushuudoissa yleisön kielenkäyttö ei ehkä koko ottelun ajan pysy ihan puhtaina, mutta on tuskin tavallista jääkiekko-ottelun katsomoa kovempaa.

Pelitutkija Meriläisen mukaan pelimaailman käsittelyä on vaikeuttanut se, että pelaamiseen suhtaudutaan edelleen lähtökohtaisesti huonona ilmiönä. Pelaamista pitää aina jotenkin perustella, sen sijaan, että siihen voitaisiin suhtautua samalla tavalla viihteenä kuin esimerkiksi musiikin kuunteluun. Kun suhtautuminen saadaan neutraalimmaksi, voidaan oikeisiinkin ongelmiin puuttua.

OTE E-URHEILIJAN EETTISISTÄ OHJEISTA:

E-URHEILIJA EI KOSKAAN:

  • käytä ilmauksia, jotka häpäisevät tai loukkaavat muita pelaajia – olivat he sitten kanssapelaajia tai vastustajia – tai heidän suorituksiaan pelissä.
  • käytä kieltä, lempinimiä tai muita ilmauksia, jotka halventavat sukupuolta, sukupuoli-identiteettiä, etnistä tai kulttuurista taustaa, toimintakykyä, seksuaalista suuntausta, fyysisiä piirteitä tai ikää
  • puheellaan tai toiminnallaan viittaa seksuaaliseen tai muuhun väkivaltaan tai toivo onnettomuuksia
  • käyttäydy uhkaavasti tai väkivaltaisesti
  • huijaa pelissä
  • vaikuta pelin lopputulokseen pelaamalla tarkoituksella huonosti

Voit tutustua koko ohjeistoon osoitteessa:

http://seul.fi/wp-content/uploads/2016/12/SEUL-Eettinen-ohjeisto-aukeamittain.pdf

Toimittaja: Anna Gustafsson

Iso kuva: Sattu Pajukanta/Assembly

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

View Post

Nyt minulla on vapaus olla oma itseni

In Ajankohtaista, kidutus, pakolaiset, terapia, turvapaikanhakijat, vihapuhe by Anna Gustafsson1 Comment

Nosa Ajani, 25 istuu sohvalla rauhallisena. Kädessä puristuu pala nenäliinaa, sitä tarvitaan ajoittain, sillä menneisyyden muisteleminen tuo tunteet pintaan. Nosa elää elämässään uutta vaihetta, johon kuuluu se, että päivä päivältä hän tuntee olevansa enemmän se nainen, joka hänen on aina tarkoitus ollakin. Uuteen elämään kuuluu uusi kotimaa Suomi, uusi nimi ja uudet ystävät. Uusi alku ja paljon uutta toivoa.

Nosa syntyi poikana Nasiriyyan kaupungissa kaakkoisessa Irakissa. Aikuistumisen alkaessa hän alkoi entistä enemmän tuntea, että syvällä sisimmässään hän on joku muu. Syvästi uskonnollisessa yhteisössä nämä tunteet ja toiveet eivät kuitenkaan olleet lainkaan hyväksyttyjä. Kun Nosa alkoi pukeutua eri tavalla kuin ennen, eri tavalla kuin yhteisön miehet, hän sai osakseen avointa vihaa.

”Itselleni alkoi pikkuhiljaa selvitä kuka olen. Mutta tämän seurauksena jouduin usein vaarallisiin tilanteisiin ja minut raiskattiin enemmän kuin yhden kerran. Löysin kuitenkin poikaystävän. Valitettavasti erään kerran kun olimme yhdessä, poliisi sai meidät kiinni ja minut vangittiin.”

Oman kodin avaimet.

Vankila-aika vaikeaa

Nosa pitää taukoa. Vankila-ajasta on vaikea kertoa, sillä ehkä muistotkaan siitä ajasta eivät ole kovin selvät. Nosa koki vankilassa kidutusta ja väkivaltaa.

”Asiat eivät enää olleet omissa käsissäni, minulla ei ollut valtaa. Kaikki Irakissa olivat minua vastaan. Kaikki, jopa kaikkein lähimmät ihmiset, oma perheeni.”

Nosan isä sai selville, että Nosa on vankilassa ja haki tämän kotiin. Yhteisön paine ja kulttuurin vaatimukset eivät kuitenkaan sallineet erilaisuutta. Poliisi kertoi Nosan isälle, että tämä oli saatu kiinni harrastamassa seksiä toisen miehen kanssa. Tätä isä ei hyväksynyt, vaan kävi väkivaltaisesti Nosan kimppuun.

”Hän poltti jalkojani tulella ja minulla on edelleen arpia jaloissani. Satuttaminen ei loppunut siihen. Lopulta minun oli pakko karata kotoa. Piileskelin kolme päivää, ja palasin kotiin vasta kun tiesin, että isä ei ole kotona. Keräsin joitakin tavaroitani ja lähdin.”

Mistä löytyisi turva?

Kun päätös lähtemisestä oli tehty, Nosan tunteet vaihtelivat toivon ja epätoivon välillä.

”Kävelin päättömästi pitkin katuja ja mietin, että on pakko olla paikkaa, jossa voin olla oma itseni. Turvallinen paikka, jossa voin olla minä. Mitään muuta ei ollut mielessäni. Turvallinen paikka, mietin vain sitä.”

Matkalle lähtemiseen liittyi kuitenkin pelkoakin, kun määränpää ei ollut tiedossa. Myös läheisten perheenjäsenten jättäminen oli mielessä, vaikka Nosa olikin saanut läheisiltä osakseen paljon vihaa. Halu elää oli kuitenkin voimakas.

”Jos olisin jäänyt Irakiin, on aivan varma, että kuukauden sisällä minut olisi surmattu. Kuulin, että joka päivä salaisen poliisin sininen auto kävi etsimässä minua kotimme läheltä.”

Pelkoa, kyyneleitä

Nosan matka Suomeen kesti lähes kuukauden. Välimeren Turkista Kreikkaan hän ylitti veneellä. Kreikan, Serbian, Unkarin ja Saksan jälkeen Nosan matka päättyi Suomeen, Kemijärven vastaanottokeskukseen. Alku oli vaikea. Nosa joutui jälleen kokemaan vihaa ja väkivaltaa ja joutui vastaanottokeskuksessa raiskatuksi. Päivittäin mielessä pyöri se, tulisiko myönteistä turvapaikkapäätöstä vai ei.

”Pelkäsin koko ajan, että saan negatiivisen päätöksen ja minut lähetetään takaisin Irakiin. Se olisi tarkoittanut minulle varmaa kuolemaa.”

Kemijärven vastaanottokeskuksessa Nosa sai paljon apua keskuksen sairaanhoitajalta. Puhuminen auttoi, huoneessa sai itkeä, kaikkea ei tarvinnut pitää sisällään.

”Sairaanhoitaja ymmärsi miten suuressa vaarassa olin seksuaalisuuteni vuoksi jopa Kemijärvellä ja auttoi minua saamaan siirron Helsinkiin.”

Kun myönteinen turvapaikkapäätös tuli, Nosa otti juhliakseen käteensä tatuoinnin. Eteenpäin kulkevan laivan nimi on Life.

Uudet ystävät tukemassa

Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa kaikki muuttui. Keskuksessa oli muitakin seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, homoja ja transihmisiä. Kerrankin Nosalla oli tunne, että hän voi puhua jonkun kanssa ja tulee ymmärretyksi. Ystävät ovat antaneet Nosalle hänen uuden nimensäkin.

”LGBT-ihmisillä pitäisi vastaanottokeskuksissa olla oma osastonsa. Vain siten me voimme olla turvassa. Nyt saan niin paljon tukea ystäviltäni samassa tilanteessa. Olen saanut apua myös HeSetasta (*), Vamoksesta (**) sekä diakonissalaitoksen Amigo-ohjelmasta (***), jonka kautta olen saanut suomalaisen mentorin, joka on minulle kuin äiti.”

Kesäkuussa 2016 myönteinen turvapaikkapäätös lopulta tuli. Nyt Nosa asuu omassa asunnossaan ja opiskelee päivät suomea. Suurimman onnentunteen hän kokee, kun voi meikata, laittaa hiukset, pukeutua naisellisiin vaatteisiin ja kävellä kadulla, omana itsenään.

Tulevaisuudessa Nosa haluaa olla tukena muille nuorille, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita kuin hän. Lääkäri on jo luvannut Nosalle, että hän saa pian aloittaa prosessin hormonihoidon ja leikkauksen avulla muuttua fyysisesti naiseksi. Suurin haave on kuitenkin rakkaus, Nosa kertoo ja hänen silmänsä alkavat loistaa.

”Haluan olla sata prosenttisesti nainen. Haluan mennä naimisiin, käydä töissä ja elää normaalia tasapainoista elämää. Samanlaista kuin muutkin. Turvallista ja onnellista elämää.”

Teksti ja kuvat: Anna Gustafsson

Nosa.

* Pääkaupunkiseudun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten etujärjestö, joka järjestää myös LGBTQI-pakolaisille ja -turvapaikanhakijoille tukitoimintaa.

** Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-palveluiden Osallisuuden polku-hanke, jossa on nuorten tukitoimintaa.

*** Helsingin Diakonissalaitoksen mentorointiohjelma nuorille.

 

 

 

 

 

View Post

Lautasen täydeltä afrikkalaista ruokaa

In Ajankohtaista, ruoka by Anna Gustafsson0 Comments

Liikenteen jylinä jää kauas taakse, kun astuu kadulta sisään pieneen afrikkalaiseen ravintolaan. Ilmassa on mausteiden tuoksua, afrikkalainen musiikki soi. Yhdessä pöydässä perhe on keskittynyt syömään päivän lounasta: paistettuja banaaneja, etiopialaista kanapataa, nigerialaista linssikastiketta ja paistettua riisiä. Pian sisään saapuu vakiokävijä, joka haluaa heti maistaa uutuutta: tamarindi-chilitahnaa. Sitä pudotetaan iso lusikallinen keskelle kuumaa kookos-bataattikeittoa.

Afrikkalainen ruoka on Suomessa harvinaista: afrikkalaisia ravintoloita ei ole paljon varsinkaan Helsingin ulkopuolella. African Pots – ravintola on ainoa laatuaan Suomessa, sillä se tarjoaa todellista fuusio-keittiötä: ruokia koko Afrikan maanosasta. Ravintolan ruoka on sekoitus perinteisiä ja moderneja afrikkalaisia ruokia. Ruokalista vaihtuu viikoittain ja makuja on yli 10 eri maasta. Vakiokävijöiden suosikkeja ovat aina listalla pysyvät paistetut ruokabanaanit sekä talon oma tomaattikastike.

Afrikkalaiselle yhteisölle ravintola on tärkeä. Tutut maut ja tuoksut herättävät tunteita. Vaikka moni olisikin tottunut kokkaamaan oman maansa kulttuuriin kuuluvia ruokia, voi jo naapurimaan ruoka olla vierasta. Esimerkiksi maapähkinäkastiketta valmistetaan eri tavoin monessa Afrikan maassa. Aivan kaikkia afrikkalaisessa ruoassa käytettäviä mausteita ei saa helposti Suomesta, ne pitää tuoda. Silti ravintola pitää kunnia-asiana, että kaikki ruoat valmistetaan alusta pitäen paikan päällä.

Afrobeat soi

African Potsissa tunnelma on tärkeässä osassa. Siitä vastaa 26-vuotias Richmond Ghansah. African Pots – ravintolan taustalla on Afaes ry -monikulttuurinen järjestö, jonka myynti- ja markkinointipäällikkö Ghansah on.

Richmond kokoaa viikoittain vaihtuvan soittolistan ravintolan taustamusiikiksi. Listalta voi löytyä kaikkea länsi-afrikkalaisesta afrobeatista kongolaiseen rumbaan. Richmond sanoo, että haluaa kaikkien lähtevät ravintolasta hyvällä tuulella.

”Ravintolassa musiikin pitää sopia kaikille, pitää olla menevää ja chilliä. Olen nähnyt, kun joku tulee tänne paljon mielessään ja päätyy heiluttamaan lantiota musiikin tahtiin. Pääpyrkimys on se, että ihmiset lähtevät täältä maha täynnä ja hyvällä fiiliksellä.”

Richmond Ghansah, 26.

Harvinaisuuksia lautasella

African Pots haluaa Richmondin sanoin viedä asiakkaat ”pitkälle matkalle läpi Afrikan”. Monelle Suomessa asuvalle afrikkalaiselle ravintola on ainoa mahdollisuus maistaa monia täällä harvinaisia ruokia, kuten nigerialaista moimoi-vanukasta, kenialaisia chapati-leipiä tai mannasuurimoista tehtävän fufun kanssa syötävää melonisiemenpataa Egusia.

Suomalaisille halutaan tehdä afrikkalaista ruokakulttuuria tutummaksi. Monilla on ennakkoluulo, että afrikkalainen ruoka on tulista. African Potsissa asia on ratkaistu niin, että tarjolla on aina erilaisia kotitekoisia chilitahnoja, joilla voi itse säädellä sitä, kuinka tuliseksi oman annoksensa haluaa. Moni myös luulee, että afrikkalainen ruoka on lihapainotteista. African Potsissa on aina tarjolla kasvis- ja vegaaniruokaa.

Hyvän ruoan lisäksi muitakin tavoitteita on. Ravintolassa halutaan tukea afrikkalaisia tuomaan omaa ruokakulttuuriaan esille Suomessa enemmän, esimerkiksi kouluttamalla heitä ravintolatyöskentelyyn. Ravintolassa on otettu nuoria työharjoitteluun ja tulokset ovat olleet lupaavia. Erään nuoren kohdalla työkokemus antoi kokonaan uuden suunnan elämälle, kun kokemusta kertyi vastuun ottamisesta ja sitoutumisesta työaikoihin. Samalla lisääntyi paineensietokyky. Hyvää palautetta tuli niin nuoren vanhemmilta kuin opettajaltakin.

Lounasaika lähenee loppuaan ja ravintola hiljenee. Catering ja kokkikoulut pitävät ravintolan väen kiireisenä vielä loppupäivän. Kookoksen, mangon ja chilin maku pysyy suussa pitkään.

http://www.africanpots.fi/

 

Teksti ja kuvat: Anna Gustafsson

View Post

YK:n pääsihteeri: vihapuhe avaa oven rasismille

In Ajankohtaista, rasismi, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoo, että populistiset poliittiset liikkeet ovat avanneet oven juutalaisvihalle, rasismille ja islamofobialle Euroopassa. Vihapuheesta on tullut ”uusi normaali”, pääsihteeri kuvasi puheessaan YK:n holokaustin uhrien muistotilaisuudessa.

Pääsihteeri Guterres sanoi, ettei olisi koskaan uskonut näkevänsä juutalaisvihan nostavan uudelleen päätään Euroopassa.

”Luulimme, etteivät toisen maailmansodan ajat voisi koskaan palata. Olimme väärässä. Minun laillani monet muut, jotka kasvoivat sodan jälkeen, eivät voi uskoa että näkisimme omassa osassamme maailmaa hyökkäyksiä juutalaisia vastaan.”

Pääsihteeri Antionio Guterres sanoi puheessaan olevansa äärimmäisen huolestunut vähemmistöjen asemasta maailmassa. Maahanmuuttajien, pakolaisten ja muslimien syrjimisestä on tullut yleistä. Vihapuhe ja vähemmistöjenvastainen materiaali kiertää netissä ja sosiaalisen median välityksellä.

”Ennakkoluuloille on annettu valta ja ovi on auki yhä kasvavalle määrälle vihaa. Vihan sijaan maailman moninaisuus pitäisi nähdä rikkautena.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: UN/Photo, Mark Garten

Voit kuunnella pääsihteeri Antonio Guterresin koko puheen tämän linkin kautta.

http://webtv.un.org/meetings-events/watch/united-nations-holocaust-memorial-ceremony-/5300301890001

View Post

Kun puhutaan maahanmuutosta, puhutaan suomalaisuudesta

In Ajankohtaista, pakolaiset, rasismi, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Olemme saaneet viime vuosien aikana todistaa, kuinka helposti keskustelu maahanmuutosta kärjistyy. Äänenpainot kiihtyvät välillä laittomuuksiin asti. Toisaalta keskustelun vastapuolikin voi olla näkemyksissään liian yksiulotteinen.

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkijatohtori Jouni Tilli sanoo, että maahanmuuttokeskusteluun liittyy vahvoja tunteita. Maahanmuutosta puhuttaessa keskustelun intensiteetti kovenee, koska samalla määrittelemme, mitä suomalaisuus on.

Maahanmuutosta puhuttaessa kerromme samalla, mikä suomalainen on, mistä suomalaisessa identiteetissä on kyse. Tämä keskustelu on selvästi lisääntynyt sen myötä, että meille on tullut uusia suomalaisia. Tuttu ja turvallinen on muutoksessa.

Tutkijatohtori Jouni Tilli, Helsingin yliopisto.

Hallinnan tunne kadoksissa

Globalisaatioon ilmiönä kuuluu, että maailmanpolitiikan valtasuhteet, nousevien talousmaiden tulo maailmanmarkkinoille ja eriarvoistumisen lisääntyminen maailmassa vaikuttavat kaikkiin maihin, myös Suomeen. Moni kehityskulku ei ole hallinnassamme, vaikka näkisimme sen seuraukset arkisessa elämässämme. Ihmisille maailma näyttäytyy helposti hallitsemattomana ja ennakoimattomana. Tämä näkyy myös maahanmuuttokeskustelussa.

Maahanmuuton uhkakuvista puhuttaessa tutkija Jouni Tillin mukaan on tavallista kuvata ilmiötä hallitsemattomana: puhutaan pakolaistulvasta, -vyörystä, -kriisistä tai vaikkapa vääjäämättömästä islamisaatiosta, joka maahanmuutosta seuraa.

On mielenkiintoista, miten esimerkiksi Britannian Brexit-kansanäänestyksen ja presidentti Trumpin vaalimenestyksen voittaja-argumenttina voi nähdä nimenomaan hallinnan palauttamisen. Brexit-äänestyksessä ”Take back control” voitti ohi EU:ssa pysymistä puolustaneen ”Stronger in” – argumentin. Samoin presidentti Trump voitti lupaamalla palauttaa Amerikan suuruuden, Hillary Clintonin eteenpäin yhdessä – slogania vastaan.

Hallinnan tunteen palauttamiseen vetoaminen on vahva retorinen ase. ”Politiikassa on paljolti kyse vapauden ja kontrollin välisestä tasapainoilusta”, tutkija Jouni Tilli kuvaa.

Yksi tapa puhua muita parempi?

Tutkija Jouni Tilli on tutkinut suomalaispoliitikkojen maahanmuuttoretoriikkaa käymällä läpi heidän eduskuntapuheitaan, blogikirjoituksia ja haastatteluja. Tilli erottaa poliitikkojen puheessa maahanmuutosta kolme erilaista puhetapaa: puhutaan talouden näkökulmasta, uhkakuvista tai turvapaikanhakijoiden inhimillisestä hädästä. Moni keskustelutyyli on sama Euroopassa maasta toiseen. Tutkijan objektiivisuudella Tilli korostaa, ettei mikään puhetapa ole toista parempi tai ylevämpi.

Tutkija Tilli vierastaa näkemystä, jossa ihminen nähdään vain taloudellisena tekijänä: ihmisen arvoa ei pitäisi mitata sillä, kuinka paljon hän tuottaa hyvinvointivaltion tarpeisiin. Maahanmuutosta puhuttaessa ääripäät näkevät maahanmuuttajan joko taloutemme pelastajana tai kotouttamisen liian kalliina yhteiskunnalle.

On tavallista, että maahanmuuttajia ei julkisessa keskustelussa nähdä itse aktiivisina toimijoina. Heillä on monesti välineellinen rooli. Osa poliitikoista käyttää puhetta maahanmuutosta jopa hyödyttääkseen oman puolueensa menestystä. Tutkija Tilli sanoo, että on myös tavallista, ettei maahanmuuttajia nähdä yksilöinä, vaan massana johon liitetään keskustelussa monenlaisia pelkoja.

Vastuullista keskustelua

Tutkija Tilli myöntää, että maahanmuuttokeskustelu on Suomessa ollut räiskyvää. Tutkija on kuitenkin optimisti: ylilyönneistä huolimatta keskustelu on koko ajan laajentunut ja mennyt eteenpäin. Monenlaisilla äänillä on rooli julkisessa keskustelussa, mutta vastuu pitäisi tuntea. Maahanmuutto on ilmiönä monimutkainen ja houkutus yksinkertaistaa on suuri. Vähitellen on myös pystytty erottamaan politiikan kritiikki henkilökohtaisuuksista.

Kaikkien, myös median pitää tuntea vastuunsa. Jos keskustelu perustuu karikatyyreille, se alkaa edustaa totuutta vaikkapa sellaisille ihmisille, joilla ei ole omakohtaisesti mitään kokemusta maahanmuuttajista.

Tutkija Jouni Tilli, Helsingin yliopisto.

Puhe on politiikkaa

Tutkija Jouni Tilli muistuttaa, että maahanmuuttopuheella tehdään politiikkaa myös muualla. Suomen lisäksi talousnäkökulma on korostunut esimerkiksi Japanissa, jossa on varsin vähän maahanmuuttajia, perinteisesti yhtenäinen väestö ja suuri julkinen velka.

Toinen mielenkiintoinen esimerkki on kauttakulkumaa Serbia. Siellä on korostettu sitä, että pakolaiset ovat vain läpikulkumatkalla, joten he eivät tule niin sanotusti kalliiksi. Serbiassa pakolaisia on voitu avustaa ja samalla korostaa, miten EU:hun pyrkivä Serbia on eurooppalaisempi kuin monet EU-maat.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Jouni Tilli muistuttaa, että puhe ei ole vain puhetta. Retoriikka vaikuttaa suoraan myös siihen, miten ihmiset käyttäytyvät. Puheesta seuraa ihmisen taustasta ja näkökulmasta riippuen reaktio, vaikkapa kun kohtaa arjessa maahanmuuttajataustaisen ihmisen. Tutkija Tilli sanoo, että muureja rakentamalla ei ratkaista mitään. ”Ihmisten liikkuminen lisääntyy koko ajan, myös suomalaisten. Meillä pitää olla sellainen ilmapiiri, että täällä on hyvä olla”, tutkija Tilli painottaa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Artikkelin lähteinä käytetty tutkija Jouni Tillin haastattelun lisäksi hänen kirjoitustaan Politiikasta-lehdessä. http://politiikasta.fi/talousapuja-elintasosurffareita-ismaelin-jalkelaisia-maahanmuuttajat-poliittisessa-retoriikassa/ Lisäksi taustana keskustelutilaisuus Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 26.1.2017. Keskustelemassa olivat Jouni Tillin lisäksi yliopistonlehtori Tapio Nykänen Lapin yliopistosta sekä kansanedustajat Simon Elo (ps.) ja Ozan Yanar (vihr.).

 

 

 

View Post

Paperittomat rikosten uhreina

In Ajankohtaista, ihmiskauppa, pakolaiset, poliisi, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Miltä elämä Suomessa näyttää sellaisen silmin, jolle jokainen päivä tarkoittaa pelkoa ja piileskelyä? Suomi on vaikea maa oleskella ilman virallisia papereita.

Suomessa hyvinvointiyhteiskunnan tukiverkosto ulottuu pitkälle, mutta apua saadakseen on pystyttävä todistamaan muun muassa henkilöllisyytensä aukottomasti. Jotta voi hankkia asunnon, ottaa vastaan työpaikan tai saada terveydenhoitoa, paperien oltava kunnossa. Suomessa ihminen ilman maassaoloon oikeuttavia papereita on hyvin turvaton ja altis monenlaiselle hyväksikäytölle.

Paperittomaksi voi päätyä monesta syystä. Voi olla esimerkiksi opiskelija, jonka viisumi menee umpeen. Joku toinen voi olla kotoisin EU-maasta ja Suomessa laillisesti, mutta hänellä ei ole vakuutusturvaa sairauden varalle.

Paperittomien määrää Suomessa on vaikea arvioida. Vielä muutama vuosi sitten poliisi tapasi vuosittain kolmisen tuhatta ihmistä, jotka oleskelivat Suomessa ilman tarvittavia maassaolopapereita. Nyt luvun oletetaan olevan kasvussa.

Paperittomat alttiita rikoksille

Parin viime vuoden aikana Suomeen on saapunut yli 37 000 turvapaikanhakijaa. Viime vuonna hieman yli puolet turvapaikkahakemuksista hylättiin. Osa kielteisen turvapaikan saaneista jää maahan, eräänlaiseen välitilaan, josta on vaikea päästä eteenpäin.

Viime vuoden lopussa vajaa 4 000 ihmistä oli kadonnut vastaanottojärjestelmästä. Suuri osa heistä on jatkanut matkaansa etsimään turvapaikkaa jostakin muusta Euroopan maasta. Osa on palannut alkupisteeseen, maahan josta on jo kerran paennut.  Osa piileskelee Suomessa. Palautusjonossa on noin tuhat ihmistä.

Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg aloitti nykyisessä tehtävässään kolme vuotta sitten, työskenneltyään sitä ennen vuosia maahanmuuttokysymysten parissa. Åberg on huolestunut paperittomien asemasta rikosten uhreina. Paperittomat ovat alttiita monenlaiselle hyväksikäytölle, varkauksille, petoksille, viharikoksille, väkivallalle tai he joutuvat työskentelemään laittomissa olosuhteissa. Paperittoman henkilön kynnys ottaa yhteyttä poliisiin on kuitenkin hyvin korkea. Heillä ei ole taustastaan johtuen luottamusta viranomaisiin.

Paperittoman ei ole helppoa kertoa rikoksista poliisille, koska siihen liittyy aina pelko maasta poistamisesta. Oikeusprosessi on myös pitkä, eikä tietoa toimeentulosta sinä aikana ole. Voi myös joutua käännytetyksi kesken oikeusprosessin. Paperittomia rikosten uhreina ei ole erityisesti huomioitu, ainoastaan ihmiskaupan uhrien on oikeusprosessin vuoksi mahdollisuus saada tilapäinen oleskeluoikeus.
Leena-Kaisa Åberg, Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja.

Kannattaako rikos ilmoittaa?

Paperittomilla rikosten uhreilla ei ole selkeää kuvaa siitä, miksi rikoksen ilmoittaminen kannattaa. Esimerkiksi työelämässä rikoksen uhriksi joutuneen kohdalla on mahdollista, että oleskelulupa on sidoksissa työpaikkaan. Jos alkaa käräjöidä työnantajaa vastaan, todennäköisesti menettää työpaikkansa, ainoan mahdollisuuden pysyä maassa. Taustalla voi olla myös sukulaisuussuhde, jolloin ilmoittaminen on entistä vaikeampaa.

Jos taas kyse on lähisuhdeväkivallasta, uhrin maassaololupa saattaa perustua avioliittoon väkivaltaan syyllistyneeseen puolison kanssa. Tällöin ilmoittaminen on vaikeaa ja siihen liittyy pelkoa esimerkiksi lasten menettämisestä.

Uhrin motivoiminen on vaikeaa. Esimerkiksi ihmiskauppatapauksissa rikoksen todistaminen on vaikeaa. Jos rikosnimike prosessin aikana muuttuukin ihmiskaupasta esimerkiksi kiskonnan tapaiseksi työsyrjinnäksi, uhrin asema rikosprosessissa muuttuu heikommaksi, eikä varmuutta oleskeluluvasta ole.
Leena-Kaisa Åberg, Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja.

Leena-Kaisa Åberg kertoo esimerkkinä Hollannin mallista, jossa paperiton uhri voi tehdä rikosilmoituksen pelkäämättä pidättämistä. Poliisin ja maahanmuuttoviranomaisten välillä on tällöin eräänlainen palomuuri. Lisäksi voisi olla käytössä tilapäinen oleskelulupa, jos auttaa viranomaisia rikoksen selvittämisessä. Oikeusprosessin aikana pitäisi myös olla oikeus majoitukseen ja toimeentuloon.

Paperittomien asemaa puolustaakseen jokainen meistä voi omalta osaltaan pitää silmänsä auki. Esimerkiksi ravintola- tai rakennusalalla voi törmätä työntekijöihin, jotka työskentelevät huonoissa oloissa ylipitkiä tunteja. Tapauksista kannattaa ilmoittaa poliisille.

Paperiton henkilö on oikeutettu Suomessa joihinkin palveluihin. Tällaista apua on esimerkiksi suoja turvakodissa, akuutti terveydenhuolto tai psyykkinen tuki. Rikosuhripäivystyksen neuvonta- ja tukipalvelu on sekin avointa ja ilmaista kaikille.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Minna Manninen

APUA paperittomille:

Terveydenhoitoa:

Terveydenhoitoa paperittomille on tarjolla viidessä kaupungissa. Global Clinic on vapaaehtoisvoimin toimiva klinikka, jonka tarkka sijainti kussakin paikassa on salaisuus. Global Clinic on ilmainen ja auki kaikille kansalaisuuteen tai oleskelustatukseen katsomatta. Henkilökuntaa sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Yhteystiedot:

Helsinki: globalclinic.finland@gmail.com, puh. +358 44 9774547

Turku: globalclinicturku@gmail.com, puh. +358 46 6251412

Joensuu: puh. +358 46 5900186

Oulu: paperittomat@odl.fi

Tampere: globalclinic.tampere@gmail.com

Lakineuvoa:

Pakolaisneuvonnan lakimies päivystää maanantaisin ja torstaisin kello 14–16 numerossa +358 45 237 7104.  Numerosta voi kysyä neuvoja ja ohjeita. Lakimiehelle voi myös lähettää sähköpostia osoitteeseen paperittomat@pakolaisneuvonta.fi.

Tukea ja neuvoa rikosten uhreille:

Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin päivystää maanantaista tiistaihin klo 13–21 ja keskiviikosta perjantaihin 17–21 numerossa 116 006. Juristi päivystää maanantaista torstaihin klo 17–19 numerossa 0800 161 177.

View Post

Suomen kieli – minun kieli?

In Selkosuomi by Anna Gustafsson0 Comments

Nuori puhuu koulussa ja ystävien kanssa suomea. Kotona hän puhuu vanhempien kanssa toista kieltä. Onko hän silti suomenkielinen? Entä jos ei puhu vielä hyvin suomea, onko silloin ”kielitaidoton”?

Maahanmuuttajanuori voi joutua miettimään näitä kysymyksiä.

Tutkija Heini Lehtonen vietti yli vuoden Itä-Helsingissä kouluissa tutkimassa. Hän tutki nuorten käyttämää kieltä. Uusi tutkimus on alkanut. Nyt halutaan muuttaa sitä, mitä ajattelemme kielestä.

Monikielisyys opettaa

Tutkija Heini Lehtonen ja muut tutkijat ovat käyneet koulussa monissa luokissa. Yhdessä luokassa oli 22 oppilasta. Heillä oli 15 eri ensikieltä. Luokassa oppilaat saivat kokeilla toisten kieliä. He opettelivat uusia sanoja vieraalla kielellä. Luokassa oli poika, joka oli tullut Suomeen vähän aikaa sitten. Hän sai opettaa muille arabian kielisiä sanoja. Hän tunsi itsensä ylpeäksi taidostaan.

Tutkija Heini Lehtonen sanoo, että kaikkien nuorten pitää tuntea oma kieli tärkeäksi. Kun muut haluavat oppia kieltä, nuori ajattelee, että oma kieli on tärkeä.

Kun luokassa on monta kieltä, oppilaat oppivat tärkeitä taitoja, sanoo tutkija Heini Lehtonen.

Jos on tottunut erilaisiin ihmisiin, ei pelkää vieraita kieliä. Osaa myös toimia silloin, kun ei ole yhteistä kieltä.

Suomen kielen arabialaiset lainat

Kielentutkija Heini Lehtonen muistuttaa, että kieli muuttuu koko ajan. Suomen kielessä on sanoja muista kielistä. Sanoja on tullut esimerkiksi Ruotsin ja Venäjän kielistä. Uudet sanat tulevat kieleen ihmisten kautta. Kun opitaan uusi asia, opitaan myös uusia sanoja. Esimerkiksi kun opittiin hoitamaan eläimiä, otettiin uusia sanoja suomen kieleen. Venäjän kielestä otettiin monta kirkkoon liittyvää sanaa.

Englannin kielestä on tullut paljon sanoja tietokoneiden kautta. Nuoret käyttävät jo sanoja Somalian kielestä. Tutkija Heini Lehtonen miettii, mitä ajattelemme 200 vuoden päästä. Nyt Helsingin vanha murre, eli stadin slangi on arvostettu. Sitä suojellaan. Suojellaanko tulevaisuudessa helsinkiläisten nuorten kieltä samalla tavalla?

Hyväksytään erilainen suomi

Suomessa vaaditaan usein, että osaa hyvin suomen kieltä. Tutkija Heini Lehtonen toivoo, että hyväksymme monenlaiset tavat puhua suomea.

”Erilaisen suomen kielen kuuntelemiseen tottuu. Usein ajattelemme, että jos joku puhuu eri tavalla, hän ei osaa suomea. Suomea voi kuitenkin käyttää monella tavalla.”

Monikieliset nuoret joutuvat myös liian usein todistelemaan suomalaisuuttaan.

Yksikielisessä ympäristössä kasvaneen ihmisen on vaikea ymmärtää monikielistä nuorta.

”Suomessa ajatellaan, että suomalainen voi olla vain yhdennäköinen. Ajatellaan, että jos näyttää muulta, ei varmaan puhu suomeakaan”, tutkija Heini Lehtonen sanoo.

Tämä artikkeli on selkokieliseksi muutettu versio alkuperäisestä artikkelista. Selkokieli on yksinkertaista, selkeää suomen kieltä. Voit lukea alkuperäisen artikkelin Safe stadin etusivulta. 

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

View Post

Suomen kieli – minun kieli?

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson0 Comments

Jos puhuu koulussa ja kavereiden kanssa suomeksi, mutta kotona vanhempien kanssa jotain muuta kieltä, saako kutsua itseään suomenkieliseksi? Entä jos on vasta tullut Suomeen, eikä vielä osaa suomea, mutta puhuu sujuvasti vaikka viittä muuta kieltä, onko silloin ”kielitaidoton”? Nämä ovat kysymyksiä, joita maahanmuuttajanuori voi Suomessa kohdata.

Heini Lehtonen vietti väitöskirjaansa tehdessään yli vuoden itä-helsinkiläisissä kouluissa tutkien monikulttuuristen nuorten käyttämä kieltä. Parhaillaan on käynnissä uusi tutkimushanke, nimeltään Itä-Helsingin uudet Suomen kielet, jossa halutaan uudistaa käsitystämme siitä, mitä kielitaito on. Samalla halutaan lisätä kielitietoutta.

Monikielisyys opettaa

Heini Lehtonen kollegoineen on vieraillut esimerkiksi itä-helsinkiläisessä koululuokassa, jossa 22 oppilaan joukossa on 15 eri ensikieltä. Luokan oppilaiden kanssa on kokeiltu toisten kieliä, opeteltu itselle vierasta ja uutta kieltä, esimerkiksi kyrillisiä aakkosia ja venäjää. Vasta luokkaan tullut arabiankielinen poika puolestaan sai toimia opettajana toisille ja loistaa näyttämällä taitojaan, joita muilla ei ollut.

Kaikille nuorille olisi tärkeää antaa kokemus siitä, että oma kieli on tärkeä. Tämä syntyy esimerkiksi siitä, että toiset haluavat oppia kieltä. Monikielisessä luokassa oppilaat oppivat tärkeitä taitoja tulevaisuuden varalle, sanoo tutkija Heini Lehtonen.

”Tulevaisuuden työelämässä pitää pystyä toimimaan erilaisista taustoista tulevien, erilaisten ihmisten kanssa. Monikielisyyteen tottunut ei pelkää sellaista tilannetta, jossa ympäristössä on kieli jota ei itse osaa”, Heini Lehtonen kuvaa. Monikulttuurisesti osaava tietää, miten toimia esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa yhteistä kieltä ei ole.

Suomen kielen arabialaiset lainat

Kielentutkija Heini Lehtonen muistuttaa, että kieli on jatkuvassa muutoksessa. Suomen kieleenkin on tullut lainasanoja kautta aikojen milloin Baltiasta, milloin Ruotsista tai Venäjältä. Hän on itse tutkinut alun perin arabiankielistä ilmaisua, joka on yleistynyt nuorilla Euroopan kaupungeissa. Kyseessä on arabiankielen sana wallahi, joka tarkoittaa suunnilleen ”vannon jumalan nimeen”. Tästä on levinnyt nuorten tapa käyttää sanoja luvata ja vannoa uudella tavalla, osoittamassa puhujan suhtautumista asiaan tai edellä sanottuun.

Uudet sanat ja ilmaisut leviävät kieleen, kun ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Heini Lehtonen kuvaa, kuinka aiemmin esimerkiksi eläintenhoidon omaksuminen toisesta kulttuurista toi sen alan sanastoa suomen kieleen. Venäjältä puolestaan omaksuttiin paljon kirkkoon liittyviä sanoja.

Viimevuosilta voidaan nähdä englantilaisten sanojen leviäminen osaksi kieltämme IT-alan kautta. Nuorten käyttämään suomen kieleen on jo tullut ilmaisuja somalista. Tutkija Heini Lehtonen miettii esimerkiksi stadin slangin asemaa nykyään: slangia arvostetaan ja suojellaan. Voisiko suomen kieleen omaksutuilla somalivaikutteilla olla samanlainen asema helsinkiläisten omana kielenä vaikkapa 200 vuoden päästä?

Hyväksytään erilainen suomi

Suomen kielen osaaminen on edelleen avain monella tavalla päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Kielitaitoa ei saisi kuitenkaan käyttää aseena sulkea toisia ulkopuolelle. Tutkija Heini Lehtonen toivoo, että oppisimme hyväksymään monenlaiset tavat puhua suomea.

”Erilaisen suomenkielen kuunteleminen on tottumiskysymys. Usein ajattelemme, että jos joku puhuu eri tavalla, hän ei osaa suomea. Olisi hyvä laventaa käsitystämme siitä, mitä suomen kielitaito on. Suomea voi käyttää monella tavalla.”

Monikieliset nuoret joutuvat myös liian usein todistelemaan suomalaisuuttaan.

”Yksikielisessä ympäristössä koko elämänsä pyörineen on vaikea käsittää sitä, että joku joutuu jatkuvasti todistelemaan suomenkielisyyttään”, Heini Lehtonen sanoo. ”Tätä tapahtuu kuitenkin esimerkiksi somalinuorille. Suomessa vielä elää vahvasti ajatus että suomalainen voi olla vain yhdennäköinen ja jos näyttää muulta ei varmaan puhu suomeakaan.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Elisa Seppänen

 

 

 

 

View Post

Erilaisuus on kauneutta

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret by Anna Gustafsson0 Comments

Mallitoimisto Azzurro Helsingin Töölössä on aikaisin aamulla hiljainen. Toimiston omistaja Tomi Jäderholm on syventynyt katsomaan Karina Minayevan uusia kuvia. Karina, 17 aloitti mallin työt jo 13-vuotiaana. Ammatti on ollut hänen haaveensa lapsesta asti.

Azzurron listoilla on vuodesta riippuen 200 – 300 mallia. Toimisto on erikoistunut löytämään aina asiakkaalle sopivia mainoskasvoja, listoilla on monenlaisia ja – näköisiä malleja. Toimisto välittää myös paljon ulkonäöltään tyypillisestä kantasuomalaisesta eroavia malleja. Asiakkaiden toiveet ovat vuosien varrella muuttuneet, kertoo Tomi Jäderholm.

”Kun toimisto aloitti vuonna 1994, kysyttiin vielä paljon klassisia suomalaisia henkilöitä. Nokian kansainvälisyys muutti paljon. Yhtäkkiä vientiyritykset alkoivat kysyä kansainvälisiä kasvoja.”

Tomi Jäderholm sanoo, että myös suomalaisille tehtävässä mainonnassa on nykyään laajempi kirjo ihmisiä. Silti kohuja tulee silloin tällöin. Felix sai palautetta, kun sen mainoksessa esiintyi tummaihoinen suomalaistyttö kertomassa suomalaisuudestaan. Toisaalta osa mainostajista ei välitä palautteesta, vaan haluaa nimenomaan viestiä kansainvälisyydestä ja monikulttuurisuudesta.

Kolmen kulttuurin kasvatti

Krimillä syntynyt Karina muutti Suomeen vanhempineen lapsena. Karinan vanhemmat ovat puoliksi venäläisiä, puoliksi ukrainalaisia. Suomessa kasvanut Karina sanoo, ettei osaa vastata, jos kysytään onko hän venäläinen.

”Kun kysytään olenko venäläinen vai ukrainalainen, en osaa vastata. Käyn Suomessa koulua, mutta puhun venäjää. Olen asunut sekä Venäjän, että Ukrainan kulttuurissa.”

Venäläisyydestä Karina on saanut kuulla joskus luokassakin. Jotkut ovat sanoneet, että tietty yllytyshulluus kuuluu venäläisyyteen. Muitakin ennakkoluuloja on, mutta Karina sanoo, ettei ole joutunut puolustelemaan taustaansa. Enemmänkin se on ollut etu.

”Liikun luontevasti eri kulttuurien välillä ja tästä muuntautumiskyvystä on paljon hyötyä mallin työssä. Myös stressitilanteissa pystyn sopeutumaan ehkä paremmin kuin joku toinen”, Karina kuvaa.

Kuka saa olla kaunis?

Tomi Jäderholm sanoo, että muotimaailmassa skandinaavisuus on nyt pinnalla, mutta tärkeintä on silti persoonallisuus. Kauneuden kanssa päivittäin tekemisissä oleva Jäderholm jää pohtimaan pitkään kysymystä siitä, minkälainen ihminen saa Suomessa olla kaunis.

”Kauneudelle ei ole olemassa määritelmää. Monesti se, että on tyytyväinen itseensä, heijastuu säteilynä ja se on osa kauneutta.”

Myös malli Karina sanoo, että mallin töitä saadakseen on paras olla oma itsensä.

”Mallina erottuvasta ulkonäöstä on ehdottomasti hyötyä. Mallina oleminen on sitä että jää ihmisten mieleen. Asiakas valitsee juuri sinut, koska erotut muista”, Karina kuvaa.