View Post

Miten meillä menee?

In Ajankohtaista, liikunta, Maahanmuuttajanuoret, media, pakolaiset, rasismi, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Miten meillä menee? Sitä lähdettiin selvittämään Oikeusministeriön kesäkuun alussa julkaisemassa tutkimuksessa. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti niihin paikkakuntiin, joissa on turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia. Tutkimusta varten haastateltiin niin turvapaikanhakijoita kuin paikkakuntalaisiakin, ja selvitettiin kummankin ryhmän ajatuksia rinnakkainelosta. Lisäksi tutkittiin, mitä paikallislehdet kirjoittavat turvapaikanhakijoista ja paikkakunnan turvallisuudesta. Tuloksena on mielenkiintoinen kuva siitä, kuinka ihmiset kokevat turvallisuuden ja kanssakäymisen puolin ja toisin niissä kunnissa, jotka yllättäen vastaanottivat suuren määrän turvapaikanhakijoita syksystä 2015 alkaen.

Helsinki ei tutkimuksessa ole mukana, sillä pääkaupungista kokemusta uusien tulokkaiden vastaanottamisesta löytyy pidemmältä ajalta. Sen sijaan tutkimus toteutettiin Forssassa, Huittisissa, Lieksassa, Nurmijärvellä, Oulussa, Tampereella ja Torniossa. Tutkituista paikkakunnista moni joutui tilanteeseen, jossa uusia kuntalaisia tuli nopeasti, eikä tilanteeseen sopeutumiseen jäänyt juuri aikaa. Silti yli 70 prosenttia vastaajista piti naapurustonsa monikulttuurisuutta pelkästään hyvänä asiana.

Nuorille monikulttuurisuus plussaa

Erityisen positiivisia monikulttuurisuuden suhteen ovat nuoret, alle 25-vuotiaat, jotka suhtautuvat eri taustoista tuleviin ihmisiin kaikkein vähiten kriittisesti. Ne, joita monikulttuurisuus omassa naapurustossa huoletti, olivat tutkimuksessa lähes poikkeuksetta niitä, joilla ei itsellään ole maahanmuuttajataustaisia ihmisiä lähipiirissään. Pelätään sitä, mitä ei tunneta.

Turvapaikanhakijoilla puolestaan oli kantasuomalaisista pääasiassa myönteinen kuva. Eniten positiivista sanottavaa löytyi vastaanottokeskusten henkilökunnasta ja vapaaehtoisista. Muita suomalaisia kuvattiin mukaviksi, mutta vaikeasti lähestyttäviksi.

Kolmanneksella haastatelluista turvapaikanhakijoista oli kokemusta syrjinnästä. Lähes kaikki olivat kuulleet tai nähneet rasismia, kuten vihamielistä puhetta tai eleitä. Nuorilla turvapaikanhakijoilla oli enemmän kokemuksia rasismista, johtuen ehkä siitä, että he myös liikkuvat enemmän ja tapaavat ihmisiä vastaanottokeskuksen ulkopuolella.

Urheilu tuo yhteen

Oikeusministeriön tutkimuksessa painotetaan vuorovaikutuksen tärkeyttä. Kaikki vastaajat näkivät, että urheilutoiminnalla ja kouluilla on tärkein rooli ihmisten tuomisessa yhteen. Ennakkoluulot ja kielteiset asenteet vähenevät, kun ihmiset tutustuvat toisiinsa. Erityisesti turvapaikanhakijat kokivat urheilun tärkeäksi. Yhteisiä tapaamispaikkoja ja tapahtumia toivoivat kaikki. Nuoret myös toivoivat, että kouluissa puututtaisiin kiusaamiseen ja rasistiseen käytökseen heti, ja asia otettaisiin esille myös vanhempien kanssa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös median roolia mielikuvien luomisessa turvapaikanhakijoihin ja turvallisuuteen liittyen. Medialla on tärkeä rooli: jos lehtien palstoilla lietsotaan pelkoa tuntematonta kohtaan, ihmisten halukkuus tutustua uusiin ihmisiin vähenee. Silloin taas ennakkoluulot kasvavat. Haastetta on lisännyt maahanmuuttovastaisen materiaalin laaja leviäminen sosiaalisessa mediassa. Myös paikallispoliitikot ovat tutkimuksen mukaan monissa tapauksissa sortuneet pelolla politikointiin, kun vastaanottokeskusten perustamisesta tai kuntapaikoista päätetään.

Turvallisuus on Suomessa perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Oikeusministeriön tutkimus nostaa esille viharikosten määrän kasvun, joka ruokkii turvattomuuden tunnetta koko yhteiskuntaan. Myös radikalisoitumista estetään parhaiten takaamalla turvapaikanhakijoiden turvallisuus ja kohtelemalla ihmisiä inhimillisesti. Vastakkainasetteluja ja ennakkoluuloja vähentää parhaiten se, että kaikki saavat kokea olevansa osa yhteiskuntaa, voivat luottaa toisiinsa ja kokea yhdenvertaisuutta.

Voit lukea koko tutkimuksen tästä osoitteesta:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80007

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Petteri Kivimäki/SPR

 

 

 

 

 

 

View Post

Palvelua hymyn kera

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, ruoka by Anna Gustafsson0 Comments

Iloinen hymy tervehtii kahvilan tiskin takaa asiakkaaksi tullutta isää pienen poikansa kanssa. 20-vuotias Rim Ben Slimane tarjoilee pullat ja mehut reippaasti, iloisen rupattelun säestämänä. Poika istuu tyytyväisenä pöytään nakertamaan Rimin tänään aamulla leipomaa korvapuustia.

Rim on työskennellyt Maunula-talon Månsas Deli –kahvilassa tammikuusta alkaen. Månsas Deli palvelee kaikkia talossa kävijöitä, niin kirjaston kuin nuorisotalonkin asiakkaita. Vilinää riittää.

Uuden Maunula-talon myötä avattu kahvila Månsas Deli on Helsingin kaupungin Nuorisojaoston ja Sadin ammattiopiston yhteinen työllistämisprojekti nuorille. Puolen vuoden työnteossa nuorelle karttuu rutkasti itseluottamusta, kokemusta ja osaamista.

Tammikuussa kahvilassa työnsä aloittanut Rim tuli Suomeen Tunisiasta syksyllä 2016 yksin. Suomalaisen äidin ja tunisialaisen isän tytär on kasvanut koko elämänsä Tunisiassa, ja äidin kotimaa oli tuttu vain lapsuuden kesälomilta. Äidin kuoleman jälkeen Suomeen ei enää tultu edes kesälomille.

”Unohdin suomen kielen kokonaan!”, Rim päivittelee nauraen.

Muutettuaan viime syksynä Suomeen ahkera ja päättäväinen Rim ilmoittautui heti suomen kielen kurssille. Kielitaito koheni nopeasti ja työpaikka Månsas Delissä löytyi nuorten neuvontapiste Ohjaamon kautta.

Kahvilatyössä on paljon vapautta. Jokainen saa käyttää omia ideoitaan. Rim on ideoinut asiakkaiden maisteltavaksi leivonnaisia, joissa yhdistyvät tunisialaiset ja suomalaiset maut.

”Olen kokeillut tunisialaista keittoakin täällä. Suolaiset piirakat ovat helpompia kuin tunisialaiset makeiset, sillä niihin ei Suomesta saa kaikkia raaka-aineita.”

Tulevaisuudessa Rim miettii ravintola-alaa yhtenä vaihtoehtona. Hän on hakenut opiskelemaan kokiksi ravintolakoulu Perhoon. Suurin haave on kuitenkin päästä opiskelemaan arkkitehtuuria Aalto-yliopistoon.

”Tunisiassa kävin pääsykokeessa ja ehdin siellä aloittaa arkkitehtiopinnot”, Rim kertoo. ”Mutta haluaisin opiskella arkkitehdiksi nimenomaan Suomessa.”

Tunisiasta Rim ikävöi perhettään, erityisesti isäänsä, joka on pian tulossa käymään Suomessa. Isän kanssa Rim soittelee päivittäin. Perheen lisäksi on ikävä aurinkoa.

”Ikävöin aurinkoa ja merta, vaikka en pidäkään siitä, kun on liian kuuma. Ikävöin myös ramadanin tunnelmaa, kun koko perhe on yhdessä ja syödään. Se on sellainen tunisialainen tunnelma.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Yhteisöllisen Helsingin rakentaminen on oleellista radikalisaation torjumisessa

In Islam, radikalisaatio, rasismi, Vierasblogi, vihapuhe by Topias Suksi0 Comments

Muslimeihin ja muihin vähemmistöryhmiin kohdistuneet ennakkoasenteet ovat muuttuneet Suomessa selkeästi kireämpää suuntaan. Myös suoranainen vihapuhe on lisääntynyt sosiaalisessa mediassa. Tämä yhdistettynä heikompaan sosio-ekonomiseen asemaan, voi lisätä radikalisoitumisen riskiä huomattavasti. Social och kommunal högskolanin raportin mukaan Suomesta ISIS:n riveihin lähtijöiden ainoa yhdistävä motivoiva tekijä on ollut rasismin ja islamofobian kokemus.

Onkin siis tärkeää, että vihapuheeseen ja rasismiin puututaan. Suoranainen rasismin ja vihapuheen vastustaminen ei kuitenkaan ole välttämättä rakentavin tapa vaikuttaa tähän. Esimerkiksi Sini Perhon tekemän tutkimuksen mukaan Joensuun skininuorten kesken suvaitsevaisuus koettiin ylhäältä päin määrättynä ideologiana, jota piti vastustaa. Toisaalta puuttuminen suoraan rasistisiin henkilöihin voi sataa heidän laariinsa ja lisätä heidän kannatustaan, kuten politiikan tutkija Niko Hatakka varoittaa. Tulisikin erottaa toisistaan arjen rasismi ja poliittisessa retoriikassa viljelty monitulkintainen puhe. N-sanan käyttöä ja selkeän rasistiseen kohteluun kadulla tai kaupan kassalla tulisi puuttua välittömästi vähintään osoittamalla tukensa rasistisen kohtelun uhrille. Netissä väittelyä selkeästi kantansa valinneen ja aktiivisen ”some –natsin” kanssa taas kannattaa välttää, hänen päänsä ei käänny, toisaalta Esa Henrik Holapan tapaus osoittaa, että näinkin voi käydä.

Yllämainittujen syiden takia nuorisoasiainkeskuksen SAFE STADI -hankkeessa on järjestetty työpajoja, joiden teemana ei ole vastustaa rasismia, vaan edistää yhdenvertaisuutta. Ja tämä tarkoittaa yhdenvertaisuutta kokonaisuudessaan eikä vain lain edessä. Tarkoituksena on edistää niitä asioita, jotka tuovat meitä yhteen, ei sitä mikä meitä erottaa. Helsingissä meitä yhdistää helsinkiläisyys, joka tarkoittaa, että helsinkiläisinä meillä on yhtäläiset oikeudet julkisiin palveluihin, tai ainakin pitäisi. Se tarkoittaa myös, että näemme toisemme yhdenvertaisina riippumatta edustamastamme uskonnosta, ihonväristä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai etnisestä taustasta. Rasismin vastustamisen sijaan pitäisikin lähteä rohkaisemaan ihmisiä tuomaan rohkeammin esille se, että enemmistö meistä näkee toisemme ensisijaisesti helsinkiläisinä, naapureina, työtovereina ja ennen kaikkea ihmisinä. Kun näemme toisemme näin, niin se myös lisää turvallisuutta, koska tuttua ihmistä emme pelkää.

Kirjoitus on julkaistu myös somaliliiton blogissa: http://somaliliitto.fi/category/blogi/

Lähteet:
Perho, Sini: Rasistisuus nuorten yhteisöissä, Nuorisotutkimusverkosto (2010)
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/19/tutkija-varoittaa-rasistisista-molaytyksista-nousevat-kohut-hyodyttavat (haettu 12.4.2016)
Creutz, Karin Alice Mikaela; Saarinen, Juha Petteri; Juntunen, Marko Juhani: Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen, SYPONUR-väliraportti, (PDF: http://sockom.helsinki.fi/info/notat/notat_1505.pdf)

View Post

Tulijoita Eurooppaan riittää edelleen

In Ajankohtaista, kehitysapu, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Maailmassa ei ole koskaan ollut yhtä paljon pakolaisia kuin nyt, yli 21 miljoonaa. Pakolaisista puolet on lapsia. Me Euroopassa näemme näistä kotinsa jättäneistä vain pienen murto-osan. Kaksi viime vuotta olemme kuitenkin saaneet elää uudessa tilanteessa, jossa tulijoita on enemmän kuin ennen. Aluksi turvapaikanhakijoita kohtaan tunnettiin myötätuntoa, mutta nyt rajoja on laitettu kiinni ja EU-maat hangoittelevat vastaan sisäisten siirtojen toimeenpanossa.

Syyrian vuosia jatkunut verinen konflikti, Tunisian vallankumouksesta alkanut arabikevät, Afrikan nopeasti kasvava ja nuori väestö, Irakin ja Afganistanin ratkaisemattomat konfliktit, syitä toiveeseen päästä Eurooppaan on monia.

Suomeen on tänä vuonna tullut huomattavasti viime vuotta vähemmän turvapaikanhakijoita. Myös Kreikkaan ihmisiä on tullut huomattavasti vähemmän tänä vuonna, mutta toisaalta Italiaan enemmän, kertoo viestintädelegaatti Caroline Haga Punaisen Ristin kansainvälisestä kattojärjestöstä Budapestistä. Hän kiertää työssään jatkuvasti eteläisen Euroopan maissa, leireissä ja rajanylityspaikoissa kartoittamassa pakolaisten tilannetta.

”Verrattuna viime vuoteen, tämän vuoden alussa ihmisiä on tullut Italiaan enemmän, tänä vuonna jo 37 000.”

Vaarallinen matka

Matka kohti Eurooppaa on vaarallinen. Italiaan tulevat turvapaikanhakijat ylittävät Välimeren Libyasta merikelvottomilla aluksilla. Punaisen Ristin Caroline Haga kertoo, että uutena ilmiönä on, ettei kumiveneisiin edes anneta tarpeeksi polttoainetta perille pääsemiseen. Lähes 900 ihmistä on tänä vuonna hukkunut yrittäessään päästä Italiaan tai Kreikkaan.

Viestintädelegaatti Caroline Haga muistuttaa, että äärimmäistä köyhyyttä, sotaa, väkivaltaa ja levottomuuksia pakenevat ihmiset laittavat henkensä alttiiksi matkan aikana. Osa saattaa paeta myös pakkotyöolosuhteita, joissa ihmissalakuljettajat pitävät ihmisiä esimerkiksi Libyassa.

”Olen nähnyt, kuinka keskellä merta satoja ihmisiä on ilman pelastusliivejä pienessä kumiveneessä. Punainen Risti kannattaa sitä, että ihmisille pitäisi taata turvallisia ja laillisia reittejä hakea turvapaikkaa, eikä joutua tekemään tällaisia matkoja.”

Rajanylitys vaikeutunut

Euroopassa miljoona ihmistä odottaa tällä hetkellä tietoa siitä, mistä Euroopan maasta heillä on mahdollisuus saada turvapaikka. Kahden viime vuoden aikana tulleista noin kahdesta miljoonasta pakolaisesta 60 prosenttia on toivonut turvapaikkaa Saksasta.

Tulijoiden määrän kasvaessa Eurooppa on ryhdistänyt rajojaan. Ihmisten vapaan liikkuvuuden takaavasta Shengen-sopimuksesta on toistaiseksi osittain luovuttu. Esimerkiksi Itävalta on laittanut rajansa kiinni, Unkari rakentanut aitaa 175 kilometriä, Balkanin rajanylityspaikoilla pakolaiset kohtaavat suljetun oven lisäksi myös väkivaltaa. YK on suositellut, ettei EU-maista palauteta turvapaikanhakijoita Unkariin, jossa tulijat on laitettu konttileireihin, joista ei ole vapaata poispääsyä.

Unkarin lisäksi kourallinen muitakin EU-maita välttää hoitamasta omaa osuuttaan pakolaiskiintiöstä. Ihmisten saaminen pois erityisesti Kreikan leireiltä olisi kuitenkin nyt tärkeää, sanoo Punaisen Ristin viestintädelegaatti Caroline Haga.

”Kreikan leireillä on erityisesti viime talvena ollut vaikea tilanne lumen ja kylmyyden vuoksi. Suuri osa on siellä siirretty jo parempaan majoitukseen, mutta moni on silti viettänyt yli vuoden teltoissa, mikä on todella järkyttävä tilanne.”

Onko myötätuntomme loppu?

Raskaan ja vaarallisen matkan jälkeen monelle turvapaikanhakijalle on ollut järkytys huomata, että Euroopastakaan ei löydy kotia, jossa voisi turvallisesti rakentaa tulevaisuutta itselle ja perheelleen. Punaisen Ristin Caroline Haga sanoo, ahdinko on saanut monet toivottomiksi

”Monet ovat viettäneet yli vuoden leirillä tai rajalla odottaen tietoa siitä, milloin pääsevät jatkamaan matkaa. Ei siinä voi alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta. Kun ihmiset huomaavat, että heitä kohdellaan täällä toisen luokan kansalaisina, se on todella rankkaa.”

Ahdistus on joidenkin kohdalla johtanut äärimmäisiin tekoihin. Erityisen huolestunut Caroline Haga on lapsista, joita on Euroopassa olevista turvapaikanhakijoista kolmasosa.

”Välillä tuntuu, että myötätunto Euroopassa on loppunut, koska tulijoita saapui kerralla niin paljon. Mutta toivoisin, että jaksettaisiin vielä, ja annettaisiin ihmisille mahdollisuus elää yhtälailla turvassa ja turvallisissa olosuhteissa kuin mekin. ”

Caroline Haga toivoo, että ihmiset jatkaisivat myös Punaisen Ristin työn tukemista. Turvapaikanhakijoita voi auttaa myös vapaaehtoisena esimerkiksi vastaanottokeskuksissa. Caroline Haga itse työskenteli Kreikassa pakolaisleirillä 8 kuukautta. Ihmisten hädän näkeminen oli rankka kokemus, mutta leiriolosuhteissakin lasten ilon näkeminen helpotti.

”Lapset löytävät leikkiä paikassa kuin paikassa ja keksivät aina jotakin joka saa hymyilemään. Lapset ja perheet tarvitsevat ystäviä, suosittelen niitä, jotka haluavat auttaa, olemaan tukena heille.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Mirva Helenius/ Suomen punainen risti

View Post

Omalla esimerkillä vihapuhetta vastaan

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, media, rasismi, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

”Mitä pitää tehdä, kun netissä tulee vastaan vihapuhetta? Miten huutelijoille vastataan?”

Parikymmentä nuorta kokoontui kuuntelemaan viestintäasiantuntijoiden ajatuksia yhdenvertaisuudesta ja vaikuttamisesta monikulttuurisen järjestön Monikin tiloihin.

Viestintätoimisto Ellun kanojen Panu Mäenpää aloitti oman esityksensä vaikuttavasti vetäisemällä esiin lakitekstiä yhdenvertaisuudesta. Kaikki me olemme Suomessa samanarvoisia, riippumatta siitä, mistä tulemme tai millaisia olemme. Hyvä muistutus. Kenekään ei pitäisi Suomessa joutua sietämään syrjintää. ”Olen ikäsyrjinnän uhri”, nauratti eräs 26-vuotias nuorempiaan.

Kiitä itseäsi hyvästä esityksestä

Parinkymmenen vuoden kokemuksella Panu kertoi myös millaista on vaikuttava esiintyminen. Kaikilla oli kokemuksia esiintymisestä yleisön edessä ainakin koulun esitelmien verran. Joukosta löytyi myös räppäreitä ja tanssijoita, joille esiintyminen oli tuttua. Kaikki myönsivät, että esiintyminen jännittää joka kerta. Yksi pelkäsi, että sanat sekoavat, toinen sitä, mitä muut ajattelevat. Panu kannusti kaikkia: täydellistä esiintymistä ei ole.

Monille tuli yllätyksenä Panun oppi, että äänenpaino ja ääni vaikuttavat esiintyessä enemmän kuin sisältö. Äänensävy auttaa myös erottumaan ja kerää huomion. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin intohimo. ”Esiintyminen on sen jakamista, mistä aidosti välität ja olet kiinnostunut.”

Esiintymisen jälkeen on hyvä kiittää itseään niistä asioista, jotka onnistuivat. Moni keskittyy moittimaan itseään esityksen jälkeen, mutta Panu kuittasi tämän turhaksi. Tärkeämpää on se, että jokaisesta esiintymisestä saa lisää kokemusta ja varmuutta.

Sosiaalinen media on nykyajan leirinuotio

Kira Hagström hätkähdytti kertomalla puheensa aluksi, että somettaa viestintätoimisto Ellun kanoilla työkseen. Kira on monien hienojen ja laajasti levinneiden sosiaalisen median kampanjoiden takana. Esimerkiksi Synttärikaverit ja Save Syria ovat lähteneet Kiran näppikseltä. Kira auttoi nuoria huomaamaan, millainen mahdollisuus heillä on jo nyt vaikuttaa omien sosiaalisen median seuraajiensa kautta. Parisen sataa instaseuraajaa tarkoittaa jo melkoista verkostoa.

”Ei kannata ajatella, että omilla puheilla ja ajatuksilla ei voi olla merkitystä”, Kira kannusti kaikkia puuttumaan netin vihapuheeseen erityisesti omalla esimerkillä. Takaisin huutaminen ei tuo tulosta, sen sijaan esimerkki ja rauhallinen puhetapa voivat saada vihapuheen levittäjät ajattelemaan.

Kira kannusti kaikkia myös keskittymään siihen, mikä meitä yhdistää, kuten helsinkiläisyys. Sen sijaan, että korostaisimme eroavaisuuksiamme, voimme keskittyä löytämään yhdessä vaikka hyviä asioita kotikaupungistamme. Moni innostuikin kertomaan Kiran puheen inspiroimana oman asuinalueensa parhaista paikoista. Jalkapallokentät, koriskentät ja kirjastot saivat erityisesti kiitosta.

Vihapuheeseen vastataan parhaiten omalla esimerkillä

24-vuotias Hamsa oli mietteliäs puheenvuorojen jälkeen. Hamsa ei itse juuri käytä sosiaalista mediaa, mutta hänellä on kokemusta siitä, miten vihapuheen levittäjät toimivat.

”Kun olin intissä 2013, otimme maahanmuuttajataustaisten inttikaveriemme kanssa kuvan armeijan vaatteissa ja kaverini postasi sen. Yksi uusnatsi oli nähnyt kuvan ja levitti sitä netissä ikävällä tavalla. Se harmitti.”

18-vuotias Hassan antoi Ellun kanojen esityksille arvosanan 10/10. ”Asiat kerrottiin selkeästi ja oli tosi mielenkiintoista kuulla, mitä kokemuksia muilla on vihapuheesta.”

Myös 17-vuotias Ayuub kiitteli työpajaa. Ayuub myönsi, että on kohdannut vihapuhetta niin kadulla, kuin netissäkin. Hän kuitenkin sanoi, että tilanteista on helppo kävellä myös pois.

”En anna sanojen satuttaa itseäni. Se on vaan jonkun mielipide.”

Viimeinen työpaja järjestetään 25. huhtikuuta, vielä ehtii ilmoittautua mukaan. Ota yhteyttä anna.gustafsson@hel.fi

Toimittaja: Anna Gustafsson

View Post

Kehitysapu ennätystasolla – vai onko?

In Ajankohtaista, kehitysapu, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

 

Kehitysapu ei ole koskaan ollut yhtä korkealla tasolla kuin nyt, selviää OECD:n eilen julkistamasta tilastosta. Maailman 29 rikkainta valtiota maksoivat kehitysapua viime vuonna yhteensä 129 miljardia euroa. Kasvua edellisvuoteen on lähes 9 prosenttia.

Mutta vaikka kehitysavun määrä on kasvanut, apu kaikkein köyhimmille maille on silti vähentynyt. Tämä johtuu osittain siitä, että kehittyneet maat laskevat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta kotimaassa syntyneitä kuluja osaksi kehitysapua. Suuren turvapaikanhakijamäärän vuoksi monet eurooppalaiset maat, esimerkiksi Saksa, ovat kasvattaneet merkittävästi kehitysapuaan – josta suuri osa kuluu siis omassa maassa.

Missä kehitysapu käytetään?

Myös Suomi laskee meillä omassa maassamme pakolaisille annettavan avun osaksi kehitysapua, kertoo kehitysrahoituksen asiantuntija Niina Mäki Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepasta. Suuren turvapaikanhakijoiden määrän vuoksi Suomen kehitysyhteistyönä raportoimat kulut ovat nousseet vuoden aikana huimat huimasti: noin 35 miljoonasta 118 miljoonaan euroon.

”On huolestuttavaa, että merkittävä osuus kehitysyhteistyön kasvusta johtuu siitä, että maat laskevat kotimaassa pakolaisten vastaanottamisesta tulevia kuluja osaksi kehitysyhteistyötään. Kansalaisjärjestöjen linja on, että pakolaiskuluja ei pitäisi lainkaan raportoida osaksi kehitysyhteistyötä. Kehitysyhteistyön pitäisi olla köyhyyden vähentämistä kohdemaissa.”

Suomi kaukana tavoitteesta

YK suosittaa, että jäsenvaltiot laittaisivat kehitysapuun 0.7 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Vain kuusi maata pääsee tähän tavoitteeseen. Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja ovat tässä joukossa. Määrällisesti suurin kehitysavun maksaja on edelleen Yhdysvallat.

Suomi menee nyt kehitysavussaan 0.4 prosentin tasolla. Suomi on tällä hetkellä suhteellisesti suurin kehitysavun leikkaaja, kertoo asiantuntija Niina Mäki Kepasta. Mäki kertoo, että kun Suomen ennen tukemia projekteja ja hankkeita on jouduttu ajamaan alas, pelkästään kansalaisjärjestöihin kohdistuvat leikkaukset koskevat yli miljoonan ihmisen elämää kehitysmaissa.

”Suomi on kyllä sitoutunut tavoittelemaan kehitysavussamme 0.7 prosentin osuutta bruttokansantulosta. Mutta kun leikkauksia on tehty, tavoite karkaa aika kauaksi. Nyt arvioidaan että nykytaso pysyy ainakin lähivuodet”, kuvailee Niina Mäki.

OECD:n tilasto muistuttaa, että äärimmäisessä köyhyydessä elää edelleen 10 prosenttia maailman ihmisistä.

Voit tutustua eri maiden maksamiin kehitysyhteistyörahoihin OECD:n tilaston avulla:

http://www.oecd.org/development/development-aid-rises-again-in-2016-but-flows-to-poorest-countries-dip.htm

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Aapo Huhta/SPR. Kuva on otettu Somaliassa maaliskuussa 2016.

View Post

Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä luetaan kirkoissa ääneen

In Ajankohtaista, kirkko, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

2 minuuttia 52 sekuntia. Niin kauan kesti diakoni Anne Immoselta lukea yksi kielteinen turvapaikkapäätös Kampin kappelissa. Turvapaikkapäätöksessä myönnetään, että hakija kokee oikeutetusti henkensä olevan Afganistanissa uhattuna. Kielteinen päätös turvapaikasta Suomessa kuitenkin summaa muutamassa minuutissa ihmisen kohtalon. Edessä on paluu kotimaahan tai turvapaikan hakeminen jostain muusta maasta.

Kirkoissa eri puolilla Suomea on luettu kielteisiä turvapaikkapäätöksiä viime viikosta lähtien. Kampin kappelissa niitä lukevat vuoropäivinä diakoni Anne Immosen kanssa pappi Nanna Helaakoski.

Kielteisten turvapaikkapäätösten lukeminen aloitettiin kärsimyksen sunnuntaina eli huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna.  Matteuksen kirkkoherra Stefan Forsén korostaa, että päätösten lukeminen ääneen ei ole suunnattu yksittäisiä turvapaikkapäätöksiä kirjoittavia Migrin virkamiehiä vastaan.

”Kun luen turvapaikkapäätöksiä, ajattelen niitä kirjanneella virkamiehellä olleen myös suurta ymmärrystä turvapaikanhakijoiden tilannetta kohtaan. Virkailijoillakaan ei ole mitään turvapaikanhakijoita vastaan. Päätökseen kirjataan, että kaikki edellytykset turvapaikan myöntämiselle periaatteessa täyttyvät, mutta silti turvapaikkaa ei voida myöntää. Ja se johtuu taustalla olevasta poliittisesta päätöksestä”, kirkkoherra Stefan Forsén sanoo.

Monikulttuurisen työn koordinaattori Carre Lönnqvist Johanneksen seurakunnasta pitää tärkeänä, että kirkko seisoo vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten rinnalla.

”Mielestäni on tärkeää, että meitä muistutetaan siitä absurdista ja epäoikeudenmukaisesta tilanteesta, jossa joitakuita pakotetaan palaamaan takaisin paikkaan ja olosuhteisiin, joita he ovat tänne paenneet”, Carre Lönnqvist sanoo.

Suomen luterilainen kirkko päivitti kirkkoturvakäytäntöään viimeksi viime syksynä. Sen mukaan kirkot auttavat muun muassa paperittomia turvapaikanhakijoita ja tarjoavat suojaa ja tukea kaikille apua pyytäville.

”Yhteiskunnassamme on avoin haava, kun monet turvapaikanhakijat tulevat karkotetuksi maastamme”, kirkkoherra Stefan Forsén sanoo. ”Päättäjiemme suulla olemme myös itse sanomassa, että turvapaikanhakijoilla on syytä pelätä henkensä edestä, mutta se ei silti riitä turvapaikan saamiseksi.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

View Post

Vaikuttaminen vaatii pitkää pinnaa – ja intohimoa

In Ajankohtaista, politiikka by Anna Gustafsson0 Comments

Fatim Diarra, 30 on syntyperäinen helsinkiläinen. Hän on työskennellyt erityisluokanopettajana ja opiskelee parhaillaan Helsingin yliopistossa sosiaalietiikkaa. Fatim on ollut aktiivinen paitsi puolueessa, myös kansalaisjärjestöissä ja ollut mukana järjestämässä keräyksiä ja kampanjoita muun muassa pakolaisten auttamiseksi.

Tarik Ahsanullah, 24 opiskelee oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Tarik on syntyjään Turusta, mutta muutti Helsinkiin opiskelujen perässä. Hän on ollut aktiivinen opiskelijapolitiikassa ja haluaa kampanjallaan innostaa muitakin nuoria vaikuttamaan yhteiskunnassa.

Mikä sai sinut innostuman vaikuttamisesta?

Fatim: Liityin puolueeseen lukioaikana. Olin vaihto-oppilaana Kanadassa, ja siellä näin, kuinka osa ystävistäni ei uskaltanut haaveilla esimerkiksi yliopisto-opiskelusta, koska tuli matalan tulotason perheestä. Halusin varmistaa, ettei meillä Suomessa käy niin. Lukiolaisten liitossa ja partiossa sain kokemuksen, että minä pystyn vaikuttamaan ja muuttamaan asioita. Se on kantanut pitkälle.

Tarik: Liityin puolueeseen abikeväänä. Yliopistossa olin ensin aktiivinen ainejärjestössä, mutta sittemmin poliittinen ja ainejärjestöpolku ovat yhtyneet. Nälkä on kasvanut syödessä ja viime kesänä aloin miettiä kuntavaaleja.

Puhuttiinko teillä kotona politiikasta?

Fatim: Tulen hyvin poliittisesti aktiivisesta suvusta. Meillä on aina keskusteltu politiikasta ja saman pöydän ääressä on ollut monen eri puoluekannan omaavia ihmisiä. Se, että on jotain mieltä, ei ole koskaan ollut meillä kotona riittävä argumentti, on pitänyt myös kertoa miksi ajattelee niin.

Tarik: Minullakin on suvussa taustaa politiikassa, mutta meillä ei kahvipöydässä puhuttu politiikkaa. Kiinnostukseni lähti enemmän koulun kautta, kun yhteiskuntaoppi oli lempiaineeni.

Nuorten äänestysaktiivisuudesta on puhuttu paljon. Viime kuntavaaleissa vain kolmasosa nuorista kävi äänestämässä. Millä nuoret saataisiin innostumaan politiikasta?

Tarik: Koulu on tässä avaintekijä. Kouluissa on pelätty liikaa politiikkaa. Koulun pitäisi avata oviaan enemmän puolueille. Olen kampanjoidessa tavannut paljon nuoria, ja moni ei tiedä mistä kuntavaaleissa tai äänestysoikeudessa on kyse.

Fatim: Kouluista puuttuu demokratiakasvatus. Demokratia ei ole jotain, mitä harjoitetaan vain vaalien aikaan, vaan se on tapa jolla elämme. Sanoisin myös, että jos halutaan, että nuoret äänestävät, äänestäminen pitää viedä sinne missä nuoret ovat. Jos äänestäminen on mahdollista vain jossain postirakennuksessa, missä suuret ikäluokat ovat tottuneet käymään, silloin äänestäminen on piilotettu nuorilta. Pitää tehdä äänestämisestä sellaista, että se on lähellä nuoria, eikä sanoa, että tämä on aina toiminut näin.

Tarik: Nostaisin myös esille, että ainakin kuntavaaleissa äänestysikärajaa voitaisiin hyvin laskea. Jos mietitään 15-vuotiaita, heille kuuluu jo monia oikeuksia ja velvollisuuksia, kuten rikosoikeudellinen vastuu ja työsopimus. Miksi silloin ei olisi valmis jo päättämään asioista, jotka liittyvät kaikkein lähimmin omaan elämään, kuten kouluun ja asumiseen?

Vaalimainonta on siirtynyt entistä enemmän sosiaaliseen mediaan, eikö se ole hyvä nuorten kannalta?

Tarik: Vaikea sanoa, tavoittaako sosiaalinen media todella nuoria. Monesti sosiaalinen media muodostaa vain entistä vahvemmin kumpia. Minulla ei ole facebookissa ollut pariin kuukauteen mitään muuta kuin vaaleja, mutta kaikilla nuorilla näin ei ole. Sitä paitsi somesta tulee niin paljon muutakin. Ei riitä, että somefeedin tulvassa näkyy joku kunnallisvaalimainos, se ei yksin saa nuorta lähtemään sunnuntaina etsimään äänestyspaikkaa.

Fatim: Olen myös miettinyt, tavoittaako sosiaalinen media todella nuoria. Sosiaalinen media ei riitä, jos halutaan, että nuoret osallistuvat päätöksentekoon. Vaalijärjestelmää pitää muuttaa niin, että he voivat osallistua.

Helsinki on hieno kaupunki, mutta meilläkin asuinalueitten välillä on isoja eroja. Mitä voitaisiin tehdä, jotta eriarvoisuus ei lisäännyt?

Tarik: Ongelma pitää myöntää ja tarttua siihen aktiivisemmin. Omistus- ja vuokra-asuntotuotantoa pitää jakaa tasaisemmin. Eri alueilla pitää olla eri taustoista tulevia ihmisiä. Sääntelyä voitaisiin myös keventää, jotta esimerkiksi samassa taloyhtiössä voisi olla vaikkapa yksityisten omistamia ja kaupungin vuokra-asuntoja.

Fatim: On totta, että joillakin alueilla on huonoa mainetta. Uudis- ja tiivisrakentamisella voitaisiin muokata näitä alueita sellaisiksi, että niillä on mukava olla. Alueille pitäisi tuoda entistä enemmän kunnan tarjoamia palveluita ja parantaa turvallisuuden tunnetta.

Maahanmuuttajien ja täällä asuvien EU-maiden kansalaisten kohdalla äänestysaktiivisuus on alhainen. Vain viidesosa maahanmuuttajataustaisista äänesti viime kuntavaaleissa. Mitä tälle voitaisiin tehdä?

Fatim: Puolueiden pitäisi ottaa ehdolle maahanmuuttajayhteisöissä aktiivisena toimivia ihmisiä ja ottaa yhteisöjä myös vaalien välillä mukaan keskustelemaan politiikasta. Jos maahanmuuttajista kiinnostutaan vain vaalien aikaan, se on temppudemokratiaa. Politiikasta pitäisi myös tehdä avoimempaa. Kun ihminen näkee, miten politiikkaa tehdään, siihen osallistuminenkin on helpompaa.

Tarik: Äänestäminen liittyy laajemmin kotoutumiseen. Mitä paremmin kotoutuminen on tapahtunut, sitä todennäköisemmin äänestät. Tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta pitäisi olla tulijoille yhden luukun periaatteella heti helposti saatavilla.

Turhauttaako politiikka joskus?

Fatim: Kyllä toisinaan. Viimeksi eilen illalla turhauduin, kun seurasin yhtä nettikeskustelua. Kun turhaudun, viestin siitä kovaan ääneen ja kun olen hetken kiukutellut, rakennan suunnitelman, miten pääsen eteenpäin. Jos turhautumiseen luovuttaisi, silloin vastavoimat voittaisivat.

Tarik: En ole ehtinyt vielä turhautua, eikä siihen ole varaakaan, jos haluaa saada jotain aikaiseksi. Totta kai politiikassa tulee pettymyksiä, kun asiat eivät mene niin kuin olisi halunnut. Mutta katse pitää olla vahvasti eteenpäin, ja kompromissejakin pitää tehdä.

Suomessa keskustelukulttuuri on viime vuosina muuttunut. Äärimmäisiäkin mielipiteitä sanotaan ääneen. Mitä mieltä olette siitä?

Fatim: Jos mennään alueelle, jossa loukataan ihmisoikeuksia tai jos näen, että keskustelukumppani ei jaa samaa käsitystä ihmisarvosta kuin minä, se tuntuu vaikealta hyväksyä. En voi hyväksyä minkäänlaista syrjivää tai rasistista asennetta.

Tarik: Monet ovat sanoneet, että esimerkiksi puolueiden nuorisoliikkeiden johtajien televisiotentti oli todella hyvä. Nuoret ovat edellä monessa asiassa. Mielestäni opiskelija- ja nuorisopolitiikassa on hyvä keskustelukulttuuri, siellä ajatellaan, että asiat tappelevat, eivät ihmiset. Nuorisopolitiikassa voi solmia ystävyys- ja parisuhteita yli puoluerajojen.

Mitkä ovat olleet politiikassa tähän mennessä hienoimpia hetkiä?

Fatim: YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman Nuoret, rauha ja turvallisuus 2030. Se keksittiin Suomessa 2008 ja pitkän työn tuloksena ideasta tuli YK:n päätöslauselma. Toinen saavutus on se, miten saatiin lobattua Suomeen ilmastodelegaatti, jotta nuoret pystyvät vaikuttamaan ilmastopolitiikkaan. Se, että on saanut aikaan suuria muutoksia, on tosi siistiä.

Tarik: Kun saa suuria hankkeita päätökseen, se on omanlaisensa fiilis. Mutta politiikassa parasta ovat ne pienet onnistumiset, joita tulee yllättävän paljon. Esimerkiksi kun joku työryhmä on aloittanut ja mielipiteissä ollaan täysin ääripäissä, mutta kun on pari kertaa kokoustettu huomataan, että saadaan ilman äänestystä yksimielisesti jotain sovittua. Silloin luotto politiikkaan palaa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

 

 

 

 

View Post

”Haluan kertoa nuorille, ettei tämä tie kannata”

In Ajankohtaista, poliisi, vankila by Anna Gustafsson3 Comments

Kivilattiaisen käytävän vasemmalla seinustalla on kuusi vihreää metalliovea. On aamupäivä ja ovet ovat auki. Toiseksi viimeiseen oveen on käsin rustattu lappu, joka pyytää: ”kengät pois”. Huone kuuluu 20-vuotiaalle Dimitri Hagertille, joka haluaa pitää huoneensa siistinä. Sellin sisustus on yksinkertainen. Metallinen kerrossänky, pieni pöytä ja tuoli. Ikkunan Dimitri on peittänyt keltaisella liinalla niin, että ahdas huone on päivälläkin hämärä. Pöydällä on pleikkari ja pari peliä.

Ollaan Vantaan vankilassa nuorten, alle 21-vuotiaiden osastolla. Kapean käytävän lisäksi osastolla on pieni keittiö, pari penkkiä ja pöytä. Muita huonekaluja ei ole. Yksi seinistä on peili, joka peittää taakseen huoneen, jossa kaksi vartijaa seuraa mitä osastoilla tapahtuu.

Ilma on sakea tupakanhajusta. Yksi pojista on kyykistynyt lakaisemaan lattiaa. Muut juttelevat keskenään tai huutelevat metallisen ristikkoseinän takana oleville aikuisille vangeille, jotka ovat toisella, niin kutsutulla starttiosastolla.

Nuorten osastolle mahtuu 12 nuorta vankia, mutta tällä hetkellä istujia on kahdeksan. Nuorimmat ovat 16-vuotiaita. Dimitri on istunut tuomiostaan jo kahdeksan kuukautta. Vielä yhdeksän kuukautta on jäljellä. Ensi kertaa rangaistukseen tuomitut nuoret suorittavat tuomiostaan vankilassa kolmasosan.

”Alku oli vaikeaa, ajattelin koko ajan miten pitkä aika tuomio on”, Dimitri myöntää. ”Parempi ettei sitä koko ajan ajattele. Jos aikaa rupeaa miettimään, niin totta kai se alkaa tuntua pitkältä. Hermot täällä on muutenkin koko ajan kireällä.”

Hitaasti kuluvat päivät

Sellien ovet avataan aamulla seitsemän jälkeen. Dimitri on silloin usein jo hereillä. Aamiaisen tuo putsariksi kutsuttu vanki toiselta osastolta. Dimitrille ei aamiainen maistu, mutta kun muut vielä nukkuvat, saattaa hän siivota keittiön tai korjata roskat. Muut kiinnittävät siisteyteen huomiota harvemmin.

”Muilla on erilaiset tavat siisteyden suhteen. Se on mulle täällä tosi vaikeaa”

Aamiaisen sijaan Dimitri keittää kahvia ja istuu usein huoneessaan iskelmä-tv:tä kuuntelemassa ja polttaa tupakkaa. Suosikki on Tapio Rautavaara. Päivässä on mahdollisuus päästä tunniksi ulos, mutta aina ei huvita lähteä. Koska ulkoilu ei ole pakollista, voi moni istua sisällä kuukausitolkulla. Pleikkarilla saattaa kulua tunteja autopelejä tai Kummisetää pelaten. Kuntosalille ja urheilemaan pääsee halutessaan kerran viikossa.

Sellien ovet lukitaan jo iltapäivällä puoli viideltä. Moni vangeista varaa huoneeseen omaa syötävää, muuten ilta on pitkä. Kanttiini on auki kerran viikossa, ja sieltä voi ostaa omiin tarpeisiin ruokaa. Tänään vankilan lounaalla oli kanaa ja papuja, mutta ruoka ei maistunut Dimitrille. Hän laittaakin useimmiten itse ruokaa kanttiinin valikoimista: makaronia ja lihapullia tai makkaraa, säilykelihaa ja tonnikalaa. Dimitri myöntää, että valikoima kanttiinissa ei ole laaja.

Vastuuta ja onnistumisia

Vaihtelua Dimitrin päiviin tuo työ kirjastossa, jossa hän työskentelee pari kertaa viikossa. Dimitri päällystää kirjoja ja laittaa niitä hyllyyn. Listaan merkitään lainatut kirjat ja palautukset ja tiedot siirretään tietokoneelle. Työstään Dimitri saa palkkaa 90 senttiä tunnilta. Vangit tuntevat toisensa yleensä sukunimellä tai vankinumerolla, lainauslistan suosikkeja näyttävät olevan dekkarit ja tietokirjat.

Dimitri on itsekin kova lukemaan, hänellä on kirja kesken melkein koko ajan. Lukuinto syttyi häneen pienryhmäkodissa, jossa hän asui ja kävi koulunsa alakoulun viidenneltä aina ysiluokan puoleen väliin. Ennen siirtymistä pienryhmäkotiin koulu sujui vaihtelevasti.

”Ala-aste meni huonosti. En vaan jaksanut, eikä huvittanut mennä sinne kouluun. Teki mieli tehdä kaikkea muuta. Jätän mieluummin kommentoimatta mitä, mutta kaikki sellaisia juttuja, jotka olis saanut jättää tekemättä. Jos olisin jättänyt, en pakosti istuis nyt tässä tuolissa.”

Ala-asteen vaikeuksien jälkeen Dimitrin koulu meni niin hyvin, että hän ehti aloittaa lukionkin. Opiskelussa Dimitri oli nopea, tehtävät hän sai valmiiksi puolessa ajassa. Loppuaika tunnilla kului toivoessa, että kello kulkisi nopeammin eteenpäin. Ne opettajat, joilla riitti ymmärrystä Dimitrin vilkkaudelle, antoivat hänen nousta tuolista kun hommat tulivat tehdyksi.

Koulu sujui lopulta niin hyvin, että jatko-opiskelupaikka olisi ollut helppo hankkia. Dimitri ehti aloittaa lukion, mutta elämä veti kuitenkin toiseen suuntaan.

Haaveena auttaa muita nuoria

Vankilan kirjasto on pieni, mutta hyllyt ovat täynnä kirjoja. Yhden seinustan täyttävät paksut lakikirjat. Niille riittää lukijoita, sillä monella vangilla on oikeusprosessi kesken. Päällystämistä odottaa pino pokkareita, rakkaustarinoillekin näyttää täällä riittävän lainaajia. Dimitri esittelee kirjaston huonetta, jossa on erikseen muun muassa venäjän ja viron kielisiä kirjoja.

Kirjastossa työskentely on Dimitriltä sujunut niin hyvin, että hän on kerännyt huolellisuudestaan ja vastuunkantamisesta kehuja vankilan ohjaajilta ja vartijoilta. Dimitri on hakenut tänä keväänä myös opiskelemaan. Haaveissa on nuoriso-ohjaajan ammatti. Alasta on kokemusta, Dimitri on ollut nuorisotalolla aikaisemmin vertaisohjaajana.

”Voin kertoa nuorille, miten ne voi itse vaikuttaa siihen, että niiden ei tarvitse istua samassa tuolissa kuin missä mä istun nyt. Nuoren on helpompi kuunnella sellaista, joka on oikeasti käynyt läpi niitä asioita, eikä vain puhu, että älä tee näin. ”

Tuomion jälkeen uusi alku

Dimitri sanoo ymmärtävänsä, että kaikille nuorille tulee jossain vaiheessa halu näyttää mihin pystyy. Hän oli itse kuullut niin paljon juttuja vankilasta, että halusi kokea itse, millaista sisällä on.

”Mutta se miksi nyt olen täällä, en olisi halunnut tehdä sitä mitä tein, mutta tilanne oli väistämätön.” Dimitrin ääni on hiljainen. ”Kaikki ei ollut musta kiinni siinä tilanteessa. No, nyt olen nähnyt millaista täällä on. Ei tämä mukava paikka ole.”

Pitkän tuomion jälkeen elämä pitää aloittaa alusta siviilissä. Dimitriä auttaa iso perhe: kuusi veljeä ja kaksi sisarta. Dimitri on perheen vanhin ja isoveljenä hänen sanallaan on merkitystä. Hän tosin myöntää, ettei vankilan seinien sisältä pysty pitämään yhteyttä sisaruksiin niin hyvin kuin toivoisi.

Opiskelupaikan lisäksi Dimitrin haaveet ovat pieniä: oma talo ja ehkä pari hevosta.

”En tule enää uudelleen vankilaan. Sitä en halua. Yritän parhaani, että tänne en enää joudu. Siinä ei kukaan ulkopuolinen voi auttaa, kaikki on minusta itsestäni kiinni. Luotan tulevaisuuteen, mutta eihän minullakaan mitään kristallipalloa kädessä ole, josta näkis mitä tapahtuu. ”

Toimittaja: Anna Gustafsson

View Post

Rauha puheelle turvapaikanhakijoista

In Ajankohtaista, media, rasismi, turvapaikanhakijat, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

Suomalaiset toivovat rauhallisempaa keskustelua turvapaikanhakijoista. Tämä selviää sisäministeriön ja Vaasan yliopiston tekemästä kansalaiskyselystä. Tutkimuksen innoittajana on ollut vuoden 2015 tilanne, jolloin Suomeenkin saapui lyhyessä ajassa paljon turvapaikanhakijoita.

Tutkimus paljastaa suomalaisten ajattelevan, että ääripäiden mielipiteet ovat julkisessa keskustelussa niin korostuneet, että moni ei uskalla keskustella koko aiheesta. Tutkimuksen yksi toteuttajista, dosentti Harri Raisio Vaasan yliopistosta kertoo, että ihmisiä pelottaa leimautuminen.

”Suuren enemmistön ääni ei nyt pääse esille. Oli mitä mieltä tahansa, moni pelkää saavansa suvakin tai rasistin leiman. Jos ääripäät antaisivat keskustelussa muille enemmän tilaa, useampi ihminen uskaltaisi keskustella teemasta laajemmin.”

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä, johon vastasi 1047 suomalaista. Lisäksi järjestettiin tämän vuoden tammikuussa viisi keskustelutilaisuutta eri puolilla Suomea, joihin osallistui 123 eri-ikäistä ja eri mielipiteillä varustettua suomalaista. Tutkimuksen tulokset ovat yhdistelmä molemmista menetelmistä saatua tietoa.

Sosiaalinen media kärjistää

Tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaisten mielestä äärimmäiset mielipiteet suuntaan tai toiseen ovat saaneet enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta kuin niiden edustama osa kansasta. Näin sanoi neljäsosa vastaajista. Erityisesti sosiaalisessa mediassa äärimielipiteet näkyvät selvästi. Monia huolettaa, että erilaisten ajattelutapojen korostuminen saa aikaan vihaa suomalaisten kesken.

Tutkimuksen julkistustilaisuudessa puhunut sisäministeri Paula Risikko sanoo, että huoli on ymmärrettävä.

”Voimme jokainen vaikuttaa siihen, että aiheesta puhutaan kiihkottomasti. Kiihkopuhe muuttuu helposti vihaiseksi puheeksi ja siitä seuraa vihapuhe. Puntaroivien ihmisten ääni pitäisi myös kuulua.”

Palautuksilta suojelua ei sallita

Suomalaiset suhtautuvat tutkimuksen mukaan varsin kielteisesti niihin turvapaikanhakijoihin, jotka jäävät maahan kielteisen päätöksen saatuaan. Myös kirkkoa, järjestöjä ja yksittäisiä kansalaisia, jotka suojelevat kielteisen päätöksen saaneita kritisoitiin tutkimuksessa: vain 5 prosenttia vastaajista kannatti kirkon oikeutta suojella turvapaikanhakijoita palautuksilta.

Moni myös koki, että kotouttaminen pitäisi aloittaa nykyistä aikaisemmin. Kansalaiskeskusteluihin osallistuneita huolestutti erityisesti se, että turvapaikkapäätöksen odotusaikaa ei käytetä tarpeeksi hyödyksi esimerkiksi kielen ja kulttuurin opiskeluun. Yli puolet myös kannatti ideaa, että turvapaikanhakijoille palkattaisiin suomalainen tukihenkilö auttamaan sopeutumisessa uuteen kulttuuriin.

Moni tutkimukseen vastanneista haluaisi tehdä vastaanottokeskuksista avoimempia, jotta tutustuminen puolin ja toisin olisi helpompaa. Juuri kukaan ei myöskään vastustanut sitä, että turvapaikanhakijoiden majoittamista suomalaisten luokse helpotettaisiin.

Tietoa kaivataan lisää

Suomalaisia huolettaa, että puolueetonta tietoa turvapaikkapolitiikasta on vaikea saada. Tiedotusvälineet, joihin suomalaiset luottavat ovat Yle, sanomalehdet ja kaupalliset uutiskanavat. Vain viisi prosenttia laski niin kutsutut vastamediat, kuten MV-lehden viiden tärkeimmän tietolähteensä joukkoon. Tutkimuksessa selvisi, että moni aiheesta kiinnostunut on itse oma-aloitteisesti hakenut tietoa viranomaisten sivuilta.

Tutkija, dosentti Harri Raisio onkin luottavainen suomalaisten suhteen, sillä ilmiössä ollaan valmiita näkemään monia puolia.

”Ihmiset kyllä hahmottavat hyvin kokonaisuuden ja enemmistö ei sorru yksinkertaistuksiin. ”

Tutkimus julkaistiin 21. maaliskuuta 2017. Voit tutustua tutkimukseen kokonaisuudessaan tämän linkin kautta: http://intermin.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kansalaiset-toivovat-turvapaikkakeskusteluun-kiihkotonta-ilmapiiria-ja-lisaa-faktaa

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Jarkko Mikkonen/SPR. Kuva on hätämajoituksesta Torniossa syksyllä 2015.