View Post

Kotia ei jätetä kevyin perustein

In Ajankohtaista, pakolaiset, politiikka, rasismi, sosiaalinen media, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Hermina Jakupovićilla on lyhyt tauko. Työssään Itä-Suomen yliopistossa Hermina, 26 on tutkijana aivosyöpäprojektissa. Työt yliopistolla alkoivat jo biolääketieteen opintojen kandivaiheessa. Yliopistomaailmaan kuuluva avoimuus ja kansainvälisyys saavat Herminalta pelkkää kiitosta, työpaikka tuntui heti oikealta.

Määrätietoinen ja kunnianhimoinen Hermina on saapunut Suomeen pakolaisena muutaman vuoden ikäisenä. Taustansa suhteen hän on valinnut avoimuuden.

”On tärkeämpää puhua, kuin olla hiljaa. Hiljaa oleminen vain ruokkii rasistista ilmapiiriä. Jos asioihin ei puututa, siitä tulee normaalia.”

Rohkeudella on myös hintansa. Antamalla omat kasvonsa ja nimensä pakolaiskeskusteluun Hermina on saanut myös ikäviä viestejä esimerkiksi Facebookin kautta. Pelkäämään hän ei silti ole alkanut. Sosiaalinen media on kuitenkin tehnyt rasistisesta huutelusta paljon räikeämpää ja helpompaa, sanoo Hermina. Päättäjiltä hän toivoo jämerämpää puuttumista.

”Kaikilla ei tunnu olevan yleistä moraalitajua.”

Sodan pitkä varjo

Hermina saapui Suomeen vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa Karlovacin pakolaisleirin kautta entisestä Jugoslaviasta. Herminan vanhemmat tarttuivat heti suomen kielen opintoihin ja pääsivät nopeasti kiinni työelämään. Alku Suomessa ei ollut perheelle helppo, mutta sopeutumista helpotti se, että vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja nähneet maailmaa.

Sodan aiheuttamien traumojen korjaamiseen sen sijaan kului aikaa. Herminan vanhemmat tuntevat edelleen surua niistä vuosista, jotka sota vei elämästä. Hermina kuvaa vanhempiaan kuitenkin superselviytyjiksi, jotka eivät ole antaneet vaikeiden kokemusten lannistaa itseään.

Hermina ei itse muista sodasta mitään, mutta pienempänä hän pelkäsi pitkään kovia ääniä. Pakolaistaustastaan huolimatta Hermina ei koe tarvinneensa läpikäydä identiteettikriisiä. Hermina kuvaa, että hänelle taustasta on ollut pelkkää etua.

”Olen kotona kaikkialla. Identifioidun eurooppalaiseksi ja tutkijaksi. Erot ihmisten välillä liittyvät enemmän koulutukseen ja arkisiin juttuihin kuten harrastuksiin tai ilmastoon kuin siihen, mistä maasta on kotoisin.”

Lisää myötätuntoa tarvitaan

Herminan perheessä keskustellaan pakolaistilanteesta ruokapöydässä päivittäin. Syyrian tilannetta tulee seurattua tiiviisti. Hermina on ehdoton sen suhteen, että ihmisiä on autettava, kun he apua tarvitsevat. Hän muistuttaa, että Suomeakin on tiukassa tilanteessa autettu ja toisen maailmansodan seurauksena Syyria vastaanotti pakolaisia Euroopasta.

”En itsekään olisi hengissä, jos meidän tulomme aikaan Suomessa olisi ollut rajat kiinni – mentaliteetti.”

Hermina muistuttaa, että kodeistaan paenneilla ihmisillä ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa.

”Ei kukaan vaihda omaisiaan, vanhoja muistojaan, tutkintopapereitaan, omia unelmiaan ja elämäänsä siihen, että pääsee johonkin toiseen valtioon asumaan. ”

Oman tulevaisuutensa Hermina katsoo olevan monessakin eri paikassa, Suomeen sidottu hän ei ole. Yliopistouralla on tärkeääkin käydä välillä muualla ottamassa uusia vaikutteita ja oppimassa. Hermina on opiskelussa uskaltanut rohkeasti haastaa itsensä, ja sitä hän suosittelee myös muille.

”Vaikka elämässä olisi tullut valtavia takapakkeja, ei se tarkoita sitä, että kurssi on pysyvästi muuttunut. Edelleen voi mennä minne haluaa. On tärkeää uskaltaa, eikä jäädä unelmointivaiheeseen.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

YK:n faktoja pakolaisuudesta:

  • Maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan, noin 22.5 miljoonaa. Heistä puolet on lapsia.
  • Yli puolet maailman pakolaisista tulee kolmesta maasta: Syyriasta, Afganistanista ja Etelä-Sudanista.
  • Suurin osa maailman pakolaisista on Turkissa, heitä on lähes kolme miljoonaa.
  • Nopeimmin kasvava pakolaisryhmä on Etelä-Sudanista pakenevat.
  • Maailmanlaajuisesti 20 ihmistä joutuu joka minuutti jättämään kotinsa.

 

 

 

 

View Post

Swahilista singaliin – Monikielisestä kirjastosta löytyy kaikki

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson0 Comments

 

Miten olisi romanttista kirjallisuutta thaiksi tai vaikkapa Muumi-kirja latvian kielellä? Entä uusinta kiinalaista kirjallisuutta tai Sinuhe Egyptiläinen arabiaksi? Nämä ja tuhansia muita kirjoja löytyy Helsingin kaupunginkirjaston monikielisestä kokoelmasta. Kaikkiaan kirjoja löytyy Monikielisestä kirjastosta yli 80 kielellä.

Informaatikko Riitta Hämäläinen esittelee Helsingin kaupunginkirjaston Monikielisen kirjaston hyllymetrejä Pasilassa. Esillä on kauniita kiinankielisiä teoksia, joiden kannet hurmaavat kuvillaan. Japanilaisen osaston kirjoja selailee moni suomalainenkin kielenharrastaja. John Irvingin paksu teos näyttää löytyvän tsekin kielellä ja hyllyttämistä odottaa pino somaliankielisiä kirjoja.

Riitta Hämäläinen on toiminut Monikielisen kirjaston informaatikkona jo 17 vuotta. Kokoelman kielivalikoima on vain karttunut, ja muuttuu koko ajan.

”Seuraamme muutoksia väestössä. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden suuri määrä vuonna 2015 lisäsi arabiankielisten kirjojen kysyntää. Arabiankielinen kokoelma onkin nyt kieliryhmistämme suurin”, Hämäläinen kertoo

Kirjoja kaikkialle Suomeen

Monikielinen kirjasto on perustettu vuonna 1995. Kirjasto ei palvele vain helsinkiläisiä, vaan koko Suomea. Kuka tahansa voi kävellä lähimpään kirjastoonsa ja pyytää kirjoja omalla äidinkielellään. Jos kieltä ei Pasilan Monikielisen kirjaston varastoista löydy, se pistetään hankintaan.

”Ihan viimeksi pääsimme metsästämään malayalaminkielisiä kirjoja. Malayalam on yksi Intian virallisista kielistä ja puhujia on maailmalla 36 miljoonaa”, Hämäläinen kertoo.

Osa malayalamin puhujista asuu Espoossa ja toivoo lukemista omalla kielellään. Siispä Monikielinen kirjasto lähti kirjoja metsästämään. Lopulta kieleen erikoistunut kirjakauppa Lontoossa lupasi hankkia kattavan valikoiman malayalaminkielisiä kirjoja ja parissa viikossa asiakkaan pyynnöstä kokoelma saatiin kirjastoon.

Oma kieli on tärkeä

Monikielisen kirjaston valikoimista ei löydy pelkästään kirjoja, vaan kokoelmaan hankitaan myös elokuvia, lehtiä ja musiikkia. Yksi tärkeä painotus on lapsissa ja nuorissa. Monikielisen kirjaston valikoimiin ei osteta eurooppalaisilla valtakielillä tai pohjoismaisilla kielillä kirjoitettuja kirjoja, sillä niitä löytyy kirjastojen muista valikoimista. Erityisesti ei myöskään painoteta nimenomaan suomalaisten kirjailijoiden käännösteoksia, vaikka toki niitäkin runsaasti kokoelmasta löytyy.

Riitta Hämäläinen sanoo, että oman äidinkielen vahvistaminen lukemisen kautta on myös kotouttamista.

”Tutkimuksissakin on todettu, että kun suomen kieltä ja omaa äidinkieltä vahvistetaan yhtä aikaa, se auttaa parhaiten sopeutumisessa vieraaseen kulttuuriin.”

Monikielinen kirjasto ei kaihda muissa maissa kiellettyjäkään teoksia. Tästä tulee toisinaan palautetta, kun aineisto ei vastaa lainaajan maailmankatsomusta. Hämäläinen kuitenkin painottaa, että kaikki maailmankatsomukset voivat olla esillä kirjaston kokoelmissa.

”Ainoastaan laittomuuksia tai esimerkiksi kiihottamista kansanryhmää vastaan ei hyväksytä.”

Kulttuurit kohtaavat

Pasilan kirjasto on monelle monikulttuurinen kohtauspaikka. Muutaman kerran viikossa siellä kokoontuu kielikahvila, jossa keskustellaan suomen kielellä vaikka siitä, mitä tarkoittaa ”olla röyhkeä” tai missä kesällä Suomessa kannattaisi matkustaa.

Suomen kielen vasta-alkajien ryhmässä keskustelevat alun perin Vietnamista muuttaneet sisarukset Phuong Anh, 20 ja Hoang Anh, 25. Molemmat pitävät yllä omaa äidinkieltään seuraamalla innokkaasti vietnaminkielisiä uutisia netistä. Kirjojen lukeminenkin kiinnostaa, mutta vietnamin kielellä tulee luettua aika vähän, sisarukset kertovat.

Hankenissa opiskeleva Hoang Anh sanoo, että erityisesti historia kiinnostaa häntä, mutta suurimmaksi osaksi hän lukee englanniksi.

”Vietnam ei ole kuuluisa maailmanlaajuinen kieli, siksi on tärkeää opiskella myös muita kieliä. Mutta kyllä vietnam on minulle tärkeä, sitä puhun aina siskoni kanssa”, Hoang nauraa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

 

 

View Post

Päädytäänkö Eurooppaan sattumalta?

In Ajankohtaista, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Tuhannet kotimaistaan pakomatkalla olevat ihmiset ylittävät tässäkin kuussa Välimeren merikelvottomilla aluksilla saapuen Italiaan tai Kreikkaan. Kansainvälisen Punaisen Ristin viestintädelegaatti Caroline Haga kertoi Safe stadin haastattelussa keväällä, että uutena ilmiönä ihmissalakuljettajat jättävät pakolaisia kuljettavat lautat myös ilman tarvittavaa määrää polttoainetta ajelehtimaan meren armoille. Tämän vuoden aikana jo lähes tuhat turvapaikanhakijaa on hukkunut Välimereen.

Eurooppaan tullaan edelleen pakoon sotaa, väkivaltaa, äärimmäistä köyhyyttä ja luhistuvien valtioiden kyvyttömyyttä tarjota nuorille ihmisille kunnollista tulevaisuutta. Syyrian konflikti ei osoita laantumisen merkkejä, Afganistan on edelleen turvaton ja Isis hallitsee laajoja alueita Irakissa.

Englantilaisen Warwickin yliopiston kansainvälisen turvallisuuden tutkija Vicki Squire on haastatellut vuosina 2015 ja 2016 Eurooppaan saapuneita turvapaikanhakijoita. Hän on tutkimusryhmänsä kanssa keskustellut useampaan kertaan 257 turvapaikanhakijan kanssa Välimeren tulokaupungeissa Kreikassa, Turkissa ja Italiassa. Osaa turvapaikanhakijoista on myös seurattu Saksaan. Tuloksena on mielenkiintoinen kuva niistä syistä, joista matkaan on lähdetty ja mihin lopulta on päädytty. Usein sattumalla ja onnellakin on ollut matkan aikana iso rooli.

Missä inhimillinen kohtelu?

Tutkija Squiren tutkimus on ainutlaatuinen siinä, että näin laajasti ei aikaisemmin ole syvähaastateltu tuoreeltaan turvapaikanhakijoita, heidät vastaanottavissa maissaan. Tutkija Vicki Squire peräänkuuluttaa turvapaikanhakijoiden omaa ääntä kuuluvaksi keskusteluun. Se saattaisi hälventää myös ennakkoluuloja ja oletuksia, joita tulijoihin liitetään, tutkija Squire kuvailee.

”Oletuksemme on usein, että ihmiset saapuvat Eurooppaan jo valmiiksi odottaen saavansa turvapaikan EU-alueelta. Näin ei kuitenkaan ole”, kertoo tutkija Vicki Squire, tutkimustuloksiinsa vedoten.

”Ihmisillä on kyllä mielikuva Euroopasta turvallisena paikkana, missä ihmisiä kohdellaan kunnioituksella. Emme kuitenkaan löytäneet tutkimuksessamme mitään viitteitä siitä, että ihmiset tulisivat valmiiksi tietoisina turvapaikkapolitiikasta.”

Moni turvapaikanhakija on ollut järkyttynyt siitä tavasta, jolla heitä on kohdeltu rajanylityksissä ja vastaanottoleireissä. Eräs haastateltava tiivistää monen ajatukset: kohdelkaa meitä kuin ihmisiä, ei kuten eläimiä.

Eurooppa ei olekaan pääkohde

Moni varsinkin niistä turvapaikanhakijoista, jotka olivat lähtöisin Afrikan eri maista, pyrkivät alun perin töihin Libyaan tai muualle Pohjois-Afrikkaan. Eurooppa ei ole heille ensisijainen kohde. Libyan turvallisuustilanne on kuitenkin huono, ja kansainväliset avustusjärjestöt ovat todenneet työolot Libyassa orjamarkkinoiden kaltaisiksi. Tämä ajaa monet siirtolaisista jatkamaan matkaansa kohti Eurooppaa. Ajatus Euroopasta kaikkien pakolaisten ykköskohteena on myytti, sanoo tutkija Vicki Squire.

Tutkija Vicki Squire kehottaa tutkimaan tarkemmin niitä syitä, jotka ajavat ihmiset liikkeelle. EU on nyt tehnyt sopimuksia muutamien Afrikan maiden kanssa siitä, että ne saavat kehitysapua sen vastineeksi, että ne toimivat yhteistyössä pakolaisuuden estämiseksi. Ihmiset, jotka pakenevat vaaraa, eivät kuitenkaan ole tietoisia siitä, mitä politiikan ylätasolla tapahtuu. Tieto ei yksinkertaisesti tavoita heitä.

Oikeaa tietoa turvapaikkapolitiikasta ei myöskään anneta turvapaikanhakijoiden saapuessa Eurooppaan, vaikka heillä olisi siihen oikeus, kertoo tutkija Vicki Squire.

Tietoa tarvitaan lisää

Tutkija Vicki Squire kuvailee niitä olosuhteita, joissa turvapaikkapäätöstä odotetaan, usein huonoiksi, jopa ihmisoikeuksia polkeviksi. Myöskään tietoa ei ole tarpeeksi tarjolla.

”Puhuimme tutkimusta tehdessämme monien ihmisten kanssa, joille ei ollut annettu Euroopassa mitään tietoa turvapaikanhakemisesta, sen sijaan heille oli lyöty eteen välitön käsky poistua”, tutkija Squire sanoo.

Tutkija Squire ja monet kansalaisjärjestöt ovat peräänkuuluttaneet turvallisten reittien avaamista Eurooppaan. Eurooppaan pääsyn hankaloittaminen on lisännyt salakuljetusta ja rikollisuutta. Mitä vaikeammaksi tulo Eurooppaan tehdään, sitä vaarallisempi matkasta tulee.

Tutkija Vicki Squire vietti pitkiä aikoja tutkimusta tehdessään turvapaikanhakijoiden parissa. Tutkimusta aloittaessaan hän oletti, että ihmisten tarinoiden kuuleminen olisi äärimmäisen raskasta. Kertomuksista löytyi kuitenkin myös toivoa.

”Yllätyin siitä, kuinka inspiroivaa oli kuulla tarinoita ihmisten anteliaisuudesta, perheiden yhteenkuuluvuuden tunteesta ja siitä, kuinka ihmiset vaikeissa tilanteissa tukevat toisiaan.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Vicki Squire, Lampedusa.

Linkki tutkimukseen:  http://www2.warwick.ac.uk/fac/soc/pais/research/researchcentres/irs/crossingthemed/ctm_final_report_4may2017.pdf

Interaktiivinen kartta, joka kuvaa tulijoiden reittejä:

https://crossing-the-med-map.warwick.ac.uk

Tutkija Vicki Squiren valokuvia:

http://www.focaalblog.com/2016/01/11/vicki-squire-12-days-in-lampedusa-the-potential-and-perils-of-a-photo-essay/

 

View Post

Odottamisen taidetta

In Ajankohtaista, media, pakolaiset, taide, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

”Kaikki rakastavat omaa maataan. Sieltä paetaan, jos ei ole muuta mahdollisuutta”, sanoo Afganistanista kotoisin oleva Zaher tyynesti. Konnunsuon säilöönottokeskuksessa palautusta Algeriaan odottava Laoufi puolestaan katsoo mykkää suomalaismaisemaa ikkunasta ja kertoo kaipaavansa tytärtään, iranilainen Nima kuvaa turhautumistaan vastaanottokeskuksessa toimettomuuteen. Mobiilidiaspora, kolmen kuvataiteilijan toteuttama taideteos antaa äänen ja tilan turvapaikanhakijoille.

Kokeneet kuvataiteilijat Amir Jan, Anna Knappe ja Pekka Niskanen ovat luoneet Helsingin taidemuseon HAM-kulmaan 10 videosta koostuvan installaation. Mediataideteoksissa annetaan ääni turvapaikanhakijaryhmälle, jota on julkisuudessa syyllistetty ehkä kaikkein eniten: nuorille miehille. Päätös on tietoinen, halutaan ravistella yleisön ennakkoluuloja. Videoteoksissa korostuu välitilassa oleminen, odotus ja pelko. Miehet kertovat ajatuksistaan, taustoistaan ja matkastaan, mutta haaveilla tulevaisuudesta he eivät vielä uskalla.

Teos pohjaa Amir Janin ja Anna Knappen pitkään työhön vastaanottokeskuksissa. He ovat kiertäneet useita vuosia keskuksissa erityisesti afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden parissa, keskustelleet, juoneet teetä ja tutustuneet.

Myös Pekka Niskanen on käsitellyt aihetta omissa töissään, väitöskirjassa ja elokuvassa tsetseeneistä. Eniten Mobiilidiaspora-teoksen syntyyn vaikutti kuitenkin omakohtainen kokemus Isisin terrori-iskusta Pariisissa. 90 ihmisen hengen vaatinut isku Bataclan-konserttisaliin tapahtui Niskasen kotikadulla, joka täyttyi hetkessä verestä ja luodinreistä.

”Pariisissa näin, mitä Isis on, sillä ei ole mitään tekemistä Islamin kanssa”, Niskanen sanoo.

Taideteoksen tekeminen pahasti traumatisoituneiden ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa vaatii taiteilijalta erityistä herkkyyttä ja vastuuta, kuvaa Anna Knappe.

”Kaiken luottamuksen perusta on kunnioitus toista ihmistä kohtaan”, Knappe sanoo. Työryhmän kolmannen jäsenen Amir Janin on ollut mahdollista puhua monille haastateltaville heidän äidinkieltään, mikä on helpottanut tarinankerronnassa.

Maahanmuuttopolitiikasta puhutaan Suomessa paljon, mutta taiteessa aihetta on toistaiseksi käsitelty varsin vähän.

”En pidä taiteen kenttää kovinkaan rohkeana”, Pekka Niskanen toteaa. ”En ole tyytyväinen siihen kuinka taideinstituutiot suhtautuvat tähän yhteiskuntaamme ravistelevaan ilmiöön. Museot ovat olleet hirveän hiljaa ja pelkäävät poliittisia sisältöjä.”

Myös Anna Knappe toivoo suomalaistaiteilijoita enemmän töitä, joissa turvapaikanhakijat osallistuvat työprosessiin.

”Olisi hienoa, jos taiteilijat tekisivät pitkäjänteisiä projekteja yhdessä niiden ihmisten kanssa, joita haluavat kommentoida. Turhan usein taiteilijat töissään projisoivat omia tuntemuksiaan tähän niin kutsuttuun pakolaiskriisiin. Enemmän toivoisin näkeväni töitä, joissa näkyy ihmisiä, joita tämä henkilökohtaisesti koskettaa.”

Mobiilidiaspora-teos muuttaa muotoaan jatkuvasti, teoksen videot vaihtuvat ja materiaalia kertyy lisää. Helsingissä Mobiilidiaspora-teokseen voi tutustua vielä 11.kesäkuuta asti HAM-kulmassa. Helsingistä teos matkaa Turkuun.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuvat: Anna Knappe

Mobiilidiaspora, 2017

HAM-kulma 1.6.–11.6.2017

Tennispalatsi, Eteläinen Rautatiekatu 8, 00100 Helsinki.

Avoinna: ti-su klo 11-19, ma suljettu

Vapaa pääsy

Lisää teoksesta osoitteessa: https://mobiilidiaspora.wordpress.com/

 

 

View Post

Haussa suomalainen ystävä

In Ajankohtaista, turvapaikanhakijat, vapaaehtoistyö by Anna Gustafsson0 Comments

Moni Suomeen saapunut turvapaikanhakija toivoo itselleen suomalaista ystävää, jonka kanssa voisi opetella kieltä ja kulttuuria. Suomalaisiin ei kuitenkaan ole ihan helppo tutustua ja moni jää siksi yksin. Suomen Punainen Risti järjestää monenlaista ystävätoimintaa, joka yhdistää suomalaisia ja uusia tulijoita. Vapaaehtoiset kertovat kokemuksistaan.

Barbara:

”Lähdimme mukaan tukikummitoimintaan yhdessä mieheni kanssa. Tukikummi on ystävä alaikäiselle turvapaikanhakijalle hänen aikuistuessaan. Nämä noin 17-vuotiaat pojat asuvat ennen täysi-ikäisyyttään ryhmäkodeissa, mutta heti täytettyään 18 vuotta heidät laitetaan omilleen. Moni heistä ei halua vielä asua yksin vieraassa maassa. Ymmärrän se todella hyvin, eiväthän monet suomalaisetkaan sen ikäiset pojat ole valmiita asumaan omillaan. Me olemme mieheni kanssa ihan tavallinen suomalainen pariskunta, ja haluamme omalta osaltamme auttaa näitä lapsia. Me olemme kummeina 17-vuotiaalle alun perin afganistanilaiselle pojalle. Olemme tavanneet hänen asuntolassaan ja kävimme yhdessä kävelyllä. Kun hän sai tiedon, että pääsee syksyllä peruskouluun, juhlimme sitä viemällä hänet syömään sushia, ensimmäistä kertaa. Tukikummi sitoutuu ystäväksi vuoden ajaksi, mutta minulla on ajatus, että tuki jatkuisi pidempäänkin. Mutta ihan kuin kaikissa ystävyyssuhteissa, molempien pitää haluta sitä. Kun lähdimme tukikummeiksi, oli meillä mielessä, että ehkä hän joskus puolestaan auttaa meitä.”

Taina Raiski, SPR:

”Suomi-kamutoiminta alkoi keväällä vuosi sitten ja tähän mennessä on yhdistetty jo 100 ystäväparia. Ystävätoimintaan pääsee suorittamalla kolmen tunnin kamu-kurssin, jonka aikana käydään läpi ystävätoiminnan muotoja ja tutustutaan muihin. Valtaosa turvapaikanhakijoista, jotka ovat vailla suomalaista ystävää, ovat todella yksin. He ovat saattaneet olla pitkäänkin vastaanottokeskuksessa ja kuntapaikan saatuaan he muuttavat omilleen, usein vajaalla kielitaidolla. Useimmat ovat todella innokkaita harjoittelemaan suomen kieltä, mutta moni on sanonut, että suomalaisiin on vaikea tutustua. Olen kuullut turvapaikanhakijoilta, etteivät he esimerkiksi tunne yhtään ainutta suomalaista. Suomi-kamuista on tullut pelkästään positiivista palautetta. Maahanmuuttajat ovat tunteneet ylpeyttä suomalaisista ystävistä. Suomalaiset vapaaehtoiset ovat monesti sanoneet, että ystävätoiminta on ollut hyvin avartava kokemus.”

Leena Sucksdorf:

”Tulin mukaan Suomi-kamuksi tämän vuoden alusta. Olen joskus vuosia sitten tehnyt vapaaehtoistyötä ja olen kiinnostunut muista kielistä ja kulttuureista. Toivoin alun perin ystäväksi perhettä, jossa olisi isompia lapsia. Sen sijaan sainkin ystäväkseni 34-vuotiaan irakilaisen miehen. Vähän arvelutti miten ystävyys toimii, mutta kävi ilmi, että meillä on yhteinen kiinnostuksen kohde, teatteri. Ystäväni on myös poikani ikäinen ja työskenteli aikaisemmin samalla alalla kuin poikani. Hän on myös todella kiinnostunut oppimaan suomea, ja minulla on osaamista sen opettamiseen. Olemme tavanneet kahvilla ja kävelyllä ja hän on myös tavannut perheeni. Yhdessäolo on luontevaa, jos se ei toimisi, ei ystävyyttä väkisin voisi pitää yllä. Ystäväni on kertonut, että hän on kuullut negatiivisia kommentteja suomalaisilta ja on tullut varovaisemmaksi sen seurauksena. Itse uskon vahvasti, että jos tutustumme ihmisiin yksilöinä huomaamme, miten samanlaisia kaikki olemme. Samanlaiset asiat liikuttavat meitä.”

Tuula Linsiö:

”Asumisapu-toiminta tukee turvapaikanhakijoita löytämään asunnon sen jälkeen, kun oleskelulupa on myönnetty. Kotia myös laitetaan yhdessä. Tutustuin vapaaehtoisena auttamaani perheeseen jo vastaanottokeskuksessa. Olen ollut hyvin vaikuttunut heidän tarinastaan. Vaikka kyseessä on asumisapu, apuni on muuttunut asunnon saamisen jälkeen oikeastaan ystävätoiminnaksi. Maahanmuuttajat jäävät Suomessa todella helposti yksin, auttamisessa pitää olla myös jatkuvuutta. Olen oppinut tästä vapaaehtoistyössä paljon ja se on todella antoisaa. Suosittelen kaikille, vapaaehtoisia tarvitaan lisää.”

Kuvassa myös Keijo Rautanen maahanmuuttajien työllistämistä edistävästä Hakemusapu-toiminnasta sekä SPR:ssä vuodesta 1985 vapaaehtoistoiminnassa mukana ollut Jukka Rousimo.

Teksti ja kuvat: Anna Gustafsson

Jos olet kiinnostunut ystävätoiminnasta ota yhteyttä!

Tukikummiksi alaikäiselle yksin tulleelle turvapaikanhakijalle: maria.koskijoki@punainenristi.fi

Suomi-kamu –ystäväksi maahanmuuttajalle: suomikamu@outlook.com

Asumisapu –toiminta uusille tulijoille: eva.kuhlefelt@punainenristi.fi

 

 

View Post

Miten meillä menee?

In Ajankohtaista, liikunta, Maahanmuuttajanuoret, media, pakolaiset, rasismi, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Miten meillä menee? Sitä lähdettiin selvittämään Oikeusministeriön kesäkuun alussa julkaisemassa tutkimuksessa. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti niihin paikkakuntiin, joissa on turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia. Tutkimusta varten haastateltiin niin turvapaikanhakijoita kuin paikkakuntalaisiakin, ja selvitettiin kummankin ryhmän ajatuksia rinnakkainelosta. Lisäksi tutkittiin, mitä paikallislehdet kirjoittavat turvapaikanhakijoista ja paikkakunnan turvallisuudesta. Tuloksena on mielenkiintoinen kuva siitä, kuinka ihmiset kokevat turvallisuuden ja kanssakäymisen puolin ja toisin niissä kunnissa, jotka yllättäen vastaanottivat suuren määrän turvapaikanhakijoita syksystä 2015 alkaen.

Helsinki ei tutkimuksessa ole mukana, sillä pääkaupungista kokemusta uusien tulokkaiden vastaanottamisesta löytyy pidemmältä ajalta. Sen sijaan tutkimus toteutettiin Forssassa, Huittisissa, Lieksassa, Nurmijärvellä, Oulussa, Tampereella ja Torniossa. Tutkituista paikkakunnista moni joutui tilanteeseen, jossa uusia kuntalaisia tuli nopeasti, eikä tilanteeseen sopeutumiseen jäänyt juuri aikaa. Silti yli 70 prosenttia vastaajista piti naapurustonsa monikulttuurisuutta pelkästään hyvänä asiana.

Nuorille monikulttuurisuus plussaa

Erityisen positiivisia monikulttuurisuuden suhteen ovat nuoret, alle 25-vuotiaat, jotka suhtautuvat eri taustoista tuleviin ihmisiin kaikkein vähiten kriittisesti. Ne, joita monikulttuurisuus omassa naapurustossa huoletti, olivat tutkimuksessa lähes poikkeuksetta niitä, joilla ei itsellään ole maahanmuuttajataustaisia ihmisiä lähipiirissään. Pelätään sitä, mitä ei tunneta.

Turvapaikanhakijoilla puolestaan oli kantasuomalaisista pääasiassa myönteinen kuva. Eniten positiivista sanottavaa löytyi vastaanottokeskusten henkilökunnasta ja vapaaehtoisista. Muita suomalaisia kuvattiin mukaviksi, mutta vaikeasti lähestyttäviksi.

Kolmanneksella haastatelluista turvapaikanhakijoista oli kokemusta syrjinnästä. Lähes kaikki olivat kuulleet tai nähneet rasismia, kuten vihamielistä puhetta tai eleitä. Nuorilla turvapaikanhakijoilla oli enemmän kokemuksia rasismista, johtuen ehkä siitä, että he myös liikkuvat enemmän ja tapaavat ihmisiä vastaanottokeskuksen ulkopuolella.

Urheilu tuo yhteen

Oikeusministeriön tutkimuksessa painotetaan vuorovaikutuksen tärkeyttä. Kaikki vastaajat näkivät, että urheilutoiminnalla ja kouluilla on tärkein rooli ihmisten tuomisessa yhteen. Ennakkoluulot ja kielteiset asenteet vähenevät, kun ihmiset tutustuvat toisiinsa. Erityisesti turvapaikanhakijat kokivat urheilun tärkeäksi. Yhteisiä tapaamispaikkoja ja tapahtumia toivoivat kaikki. Nuoret myös toivoivat, että kouluissa puututtaisiin kiusaamiseen ja rasistiseen käytökseen heti, ja asia otettaisiin esille myös vanhempien kanssa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös median roolia mielikuvien luomisessa turvapaikanhakijoihin ja turvallisuuteen liittyen. Medialla on tärkeä rooli: jos lehtien palstoilla lietsotaan pelkoa tuntematonta kohtaan, ihmisten halukkuus tutustua uusiin ihmisiin vähenee. Silloin taas ennakkoluulot kasvavat. Haastetta on lisännyt maahanmuuttovastaisen materiaalin laaja leviäminen sosiaalisessa mediassa. Myös paikallispoliitikot ovat tutkimuksen mukaan monissa tapauksissa sortuneet pelolla politikointiin, kun vastaanottokeskusten perustamisesta tai kuntapaikoista päätetään.

Turvallisuus on Suomessa perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Oikeusministeriön tutkimus nostaa esille viharikosten määrän kasvun, joka ruokkii turvattomuuden tunnetta koko yhteiskuntaan. Myös radikalisoitumista estetään parhaiten takaamalla turvapaikanhakijoiden turvallisuus ja kohtelemalla ihmisiä inhimillisesti. Vastakkainasetteluja ja ennakkoluuloja vähentää parhaiten se, että kaikki saavat kokea olevansa osa yhteiskuntaa, voivat luottaa toisiinsa ja kokea yhdenvertaisuutta.

Voit lukea koko tutkimuksen tästä osoitteesta:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80007

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Petteri Kivimäki/SPR

 

 

 

 

 

 

View Post

Palvelua hymyn kera

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, ruoka by Anna Gustafsson0 Comments

Iloinen hymy tervehtii kahvilan tiskin takaa asiakkaaksi tullutta isää pienen poikansa kanssa. 20-vuotias Rim Ben Slimane tarjoilee pullat ja mehut reippaasti, iloisen rupattelun säestämänä. Poika istuu tyytyväisenä pöytään nakertamaan Rimin tänään aamulla leipomaa korvapuustia.

Rim on työskennellyt Maunula-talon Månsas Deli –kahvilassa tammikuusta alkaen. Månsas Deli palvelee kaikkia talossa kävijöitä, niin kirjaston kuin nuorisotalonkin asiakkaita. Vilinää riittää.

Uuden Maunula-talon myötä avattu kahvila Månsas Deli on Helsingin kaupungin Nuorisojaoston ja Sadin ammattiopiston yhteinen työllistämisprojekti nuorille. Puolen vuoden työnteossa nuorelle karttuu rutkasti itseluottamusta, kokemusta ja osaamista.

Tammikuussa kahvilassa työnsä aloittanut Rim tuli Suomeen Tunisiasta syksyllä 2016 yksin. Suomalaisen äidin ja tunisialaisen isän tytär on kasvanut koko elämänsä Tunisiassa, ja äidin kotimaa oli tuttu vain lapsuuden kesälomilta. Äidin kuoleman jälkeen Suomeen ei enää tultu edes kesälomille.

”Unohdin suomen kielen kokonaan!”, Rim päivittelee nauraen.

Muutettuaan viime syksynä Suomeen ahkera ja päättäväinen Rim ilmoittautui heti suomen kielen kurssille. Kielitaito koheni nopeasti ja työpaikka Månsas Delissä löytyi nuorten neuvontapiste Ohjaamon kautta.

Kahvilatyössä on paljon vapautta. Jokainen saa käyttää omia ideoitaan. Rim on ideoinut asiakkaiden maisteltavaksi leivonnaisia, joissa yhdistyvät tunisialaiset ja suomalaiset maut.

”Olen kokeillut tunisialaista keittoakin täällä. Suolaiset piirakat ovat helpompia kuin tunisialaiset makeiset, sillä niihin ei Suomesta saa kaikkia raaka-aineita.”

Tulevaisuudessa Rim miettii ravintola-alaa yhtenä vaihtoehtona. Hän on hakenut opiskelemaan kokiksi ravintolakoulu Perhoon. Suurin haave on kuitenkin päästä opiskelemaan arkkitehtuuria Aalto-yliopistoon.

”Tunisiassa kävin pääsykokeessa ja ehdin siellä aloittaa arkkitehtiopinnot”, Rim kertoo. ”Mutta haluaisin opiskella arkkitehdiksi nimenomaan Suomessa.”

Tunisiasta Rim ikävöi perhettään, erityisesti isäänsä, joka on pian tulossa käymään Suomessa. Isän kanssa Rim soittelee päivittäin. Perheen lisäksi on ikävä aurinkoa.

”Ikävöin aurinkoa ja merta, vaikka en pidäkään siitä, kun on liian kuuma. Ikävöin myös ramadanin tunnelmaa, kun koko perhe on yhdessä ja syödään. Se on sellainen tunisialainen tunnelma.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Yhteisöllisen Helsingin rakentaminen on oleellista radikalisaation torjumisessa

In Islam, radikalisaatio, rasismi, Vierasblogi, vihapuhe by Topias Suksi0 Comments

Muslimeihin ja muihin vähemmistöryhmiin kohdistuneet ennakkoasenteet ovat muuttuneet Suomessa selkeästi kireämpää suuntaan. Myös suoranainen vihapuhe on lisääntynyt sosiaalisessa mediassa. Tämä yhdistettynä heikompaan sosio-ekonomiseen asemaan, voi lisätä radikalisoitumisen riskiä huomattavasti. Social och kommunal högskolanin raportin mukaan Suomesta ISIS:n riveihin lähtijöiden ainoa yhdistävä motivoiva tekijä on ollut rasismin ja islamofobian kokemus.

Onkin siis tärkeää, että vihapuheeseen ja rasismiin puututaan. Suoranainen rasismin ja vihapuheen vastustaminen ei kuitenkaan ole välttämättä rakentavin tapa vaikuttaa tähän. Esimerkiksi Sini Perhon tekemän tutkimuksen mukaan Joensuun skininuorten kesken suvaitsevaisuus koettiin ylhäältä päin määrättynä ideologiana, jota piti vastustaa. Toisaalta puuttuminen suoraan rasistisiin henkilöihin voi sataa heidän laariinsa ja lisätä heidän kannatustaan, kuten politiikan tutkija Niko Hatakka varoittaa. Tulisikin erottaa toisistaan arjen rasismi ja poliittisessa retoriikassa viljelty monitulkintainen puhe. N-sanan käyttöä ja selkeän rasistiseen kohteluun kadulla tai kaupan kassalla tulisi puuttua välittömästi vähintään osoittamalla tukensa rasistisen kohtelun uhrille. Netissä väittelyä selkeästi kantansa valinneen ja aktiivisen ”some –natsin” kanssa taas kannattaa välttää, hänen päänsä ei käänny, toisaalta Esa Henrik Holapan tapaus osoittaa, että näinkin voi käydä.

Yllämainittujen syiden takia nuorisoasiainkeskuksen SAFE STADI -hankkeessa on järjestetty työpajoja, joiden teemana ei ole vastustaa rasismia, vaan edistää yhdenvertaisuutta. Ja tämä tarkoittaa yhdenvertaisuutta kokonaisuudessaan eikä vain lain edessä. Tarkoituksena on edistää niitä asioita, jotka tuovat meitä yhteen, ei sitä mikä meitä erottaa. Helsingissä meitä yhdistää helsinkiläisyys, joka tarkoittaa, että helsinkiläisinä meillä on yhtäläiset oikeudet julkisiin palveluihin, tai ainakin pitäisi. Se tarkoittaa myös, että näemme toisemme yhdenvertaisina riippumatta edustamastamme uskonnosta, ihonväristä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai etnisestä taustasta. Rasismin vastustamisen sijaan pitäisikin lähteä rohkaisemaan ihmisiä tuomaan rohkeammin esille se, että enemmistö meistä näkee toisemme ensisijaisesti helsinkiläisinä, naapureina, työtovereina ja ennen kaikkea ihmisinä. Kun näemme toisemme näin, niin se myös lisää turvallisuutta, koska tuttua ihmistä emme pelkää.

Kirjoitus on julkaistu myös somaliliiton blogissa: http://somaliliitto.fi/category/blogi/

Lähteet:
Perho, Sini: Rasistisuus nuorten yhteisöissä, Nuorisotutkimusverkosto (2010)
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/19/tutkija-varoittaa-rasistisista-molaytyksista-nousevat-kohut-hyodyttavat (haettu 12.4.2016)
Creutz, Karin Alice Mikaela; Saarinen, Juha Petteri; Juntunen, Marko Juhani: Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen, SYPONUR-väliraportti, (PDF: http://sockom.helsinki.fi/info/notat/notat_1505.pdf)

View Post

Tulijoita Eurooppaan riittää edelleen

In Ajankohtaista, kehitysapu, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Maailmassa ei ole koskaan ollut yhtä paljon pakolaisia kuin nyt, yli 21 miljoonaa. Pakolaisista puolet on lapsia. Me Euroopassa näemme näistä kotinsa jättäneistä vain pienen murto-osan. Kaksi viime vuotta olemme kuitenkin saaneet elää uudessa tilanteessa, jossa tulijoita on enemmän kuin ennen. Aluksi turvapaikanhakijoita kohtaan tunnettiin myötätuntoa, mutta nyt rajoja on laitettu kiinni ja EU-maat hangoittelevat vastaan sisäisten siirtojen toimeenpanossa.

Syyrian vuosia jatkunut verinen konflikti, Tunisian vallankumouksesta alkanut arabikevät, Afrikan nopeasti kasvava ja nuori väestö, Irakin ja Afganistanin ratkaisemattomat konfliktit, syitä toiveeseen päästä Eurooppaan on monia.

Suomeen on tänä vuonna tullut huomattavasti viime vuotta vähemmän turvapaikanhakijoita. Myös Kreikkaan ihmisiä on tullut huomattavasti vähemmän tänä vuonna, mutta toisaalta Italiaan enemmän, kertoo viestintädelegaatti Caroline Haga Punaisen Ristin kansainvälisestä kattojärjestöstä Budapestistä. Hän kiertää työssään jatkuvasti eteläisen Euroopan maissa, leireissä ja rajanylityspaikoissa kartoittamassa pakolaisten tilannetta.

”Verrattuna viime vuoteen, tämän vuoden alussa ihmisiä on tullut Italiaan enemmän, tänä vuonna jo 37 000.”

Vaarallinen matka

Matka kohti Eurooppaa on vaarallinen. Italiaan tulevat turvapaikanhakijat ylittävät Välimeren Libyasta merikelvottomilla aluksilla. Punaisen Ristin Caroline Haga kertoo, että uutena ilmiönä on, ettei kumiveneisiin edes anneta tarpeeksi polttoainetta perille pääsemiseen. Lähes 900 ihmistä on tänä vuonna hukkunut yrittäessään päästä Italiaan tai Kreikkaan.

Viestintädelegaatti Caroline Haga muistuttaa, että äärimmäistä köyhyyttä, sotaa, väkivaltaa ja levottomuuksia pakenevat ihmiset laittavat henkensä alttiiksi matkan aikana. Osa saattaa paeta myös pakkotyöolosuhteita, joissa ihmissalakuljettajat pitävät ihmisiä esimerkiksi Libyassa.

”Olen nähnyt, kuinka keskellä merta satoja ihmisiä on ilman pelastusliivejä pienessä kumiveneessä. Punainen Risti kannattaa sitä, että ihmisille pitäisi taata turvallisia ja laillisia reittejä hakea turvapaikkaa, eikä joutua tekemään tällaisia matkoja.”

Rajanylitys vaikeutunut

Euroopassa miljoona ihmistä odottaa tällä hetkellä tietoa siitä, mistä Euroopan maasta heillä on mahdollisuus saada turvapaikka. Kahden viime vuoden aikana tulleista noin kahdesta miljoonasta pakolaisesta 60 prosenttia on toivonut turvapaikkaa Saksasta.

Tulijoiden määrän kasvaessa Eurooppa on ryhdistänyt rajojaan. Ihmisten vapaan liikkuvuuden takaavasta Shengen-sopimuksesta on toistaiseksi osittain luovuttu. Esimerkiksi Itävalta on laittanut rajansa kiinni, Unkari rakentanut aitaa 175 kilometriä, Balkanin rajanylityspaikoilla pakolaiset kohtaavat suljetun oven lisäksi myös väkivaltaa. YK on suositellut, ettei EU-maista palauteta turvapaikanhakijoita Unkariin, jossa tulijat on laitettu konttileireihin, joista ei ole vapaata poispääsyä.

Unkarin lisäksi kourallinen muitakin EU-maita välttää hoitamasta omaa osuuttaan pakolaiskiintiöstä. Ihmisten saaminen pois erityisesti Kreikan leireiltä olisi kuitenkin nyt tärkeää, sanoo Punaisen Ristin viestintädelegaatti Caroline Haga.

”Kreikan leireillä on erityisesti viime talvena ollut vaikea tilanne lumen ja kylmyyden vuoksi. Suuri osa on siellä siirretty jo parempaan majoitukseen, mutta moni on silti viettänyt yli vuoden teltoissa, mikä on todella järkyttävä tilanne.”

Onko myötätuntomme loppu?

Raskaan ja vaarallisen matkan jälkeen monelle turvapaikanhakijalle on ollut järkytys huomata, että Euroopastakaan ei löydy kotia, jossa voisi turvallisesti rakentaa tulevaisuutta itselle ja perheelleen. Punaisen Ristin Caroline Haga sanoo, ahdinko on saanut monet toivottomiksi

”Monet ovat viettäneet yli vuoden leirillä tai rajalla odottaen tietoa siitä, milloin pääsevät jatkamaan matkaa. Ei siinä voi alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta. Kun ihmiset huomaavat, että heitä kohdellaan täällä toisen luokan kansalaisina, se on todella rankkaa.”

Ahdistus on joidenkin kohdalla johtanut äärimmäisiin tekoihin. Erityisen huolestunut Caroline Haga on lapsista, joita on Euroopassa olevista turvapaikanhakijoista kolmasosa.

”Välillä tuntuu, että myötätunto Euroopassa on loppunut, koska tulijoita saapui kerralla niin paljon. Mutta toivoisin, että jaksettaisiin vielä, ja annettaisiin ihmisille mahdollisuus elää yhtälailla turvassa ja turvallisissa olosuhteissa kuin mekin. ”

Caroline Haga toivoo, että ihmiset jatkaisivat myös Punaisen Ristin työn tukemista. Turvapaikanhakijoita voi auttaa myös vapaaehtoisena esimerkiksi vastaanottokeskuksissa. Caroline Haga itse työskenteli Kreikassa pakolaisleirillä 8 kuukautta. Ihmisten hädän näkeminen oli rankka kokemus, mutta leiriolosuhteissakin lasten ilon näkeminen helpotti.

”Lapset löytävät leikkiä paikassa kuin paikassa ja keksivät aina jotakin joka saa hymyilemään. Lapset ja perheet tarvitsevat ystäviä, suosittelen niitä, jotka haluavat auttaa, olemaan tukena heille.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Mirva Helenius/ Suomen punainen risti

View Post

Omalla esimerkillä vihapuhetta vastaan

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, media, rasismi, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

”Mitä pitää tehdä, kun netissä tulee vastaan vihapuhetta? Miten huutelijoille vastataan?”

Parikymmentä nuorta kokoontui kuuntelemaan viestintäasiantuntijoiden ajatuksia yhdenvertaisuudesta ja vaikuttamisesta monikulttuurisen järjestön Monikin tiloihin.

Viestintätoimisto Ellun kanojen Panu Mäenpää aloitti oman esityksensä vaikuttavasti vetäisemällä esiin lakitekstiä yhdenvertaisuudesta. Kaikki me olemme Suomessa samanarvoisia, riippumatta siitä, mistä tulemme tai millaisia olemme. Hyvä muistutus. Kenekään ei pitäisi Suomessa joutua sietämään syrjintää. ”Olen ikäsyrjinnän uhri”, nauratti eräs 26-vuotias nuorempiaan.

Kiitä itseäsi hyvästä esityksestä

Parinkymmenen vuoden kokemuksella Panu kertoi myös millaista on vaikuttava esiintyminen. Kaikilla oli kokemuksia esiintymisestä yleisön edessä ainakin koulun esitelmien verran. Joukosta löytyi myös räppäreitä ja tanssijoita, joille esiintyminen oli tuttua. Kaikki myönsivät, että esiintyminen jännittää joka kerta. Yksi pelkäsi, että sanat sekoavat, toinen sitä, mitä muut ajattelevat. Panu kannusti kaikkia: täydellistä esiintymistä ei ole.

Monille tuli yllätyksenä Panun oppi, että äänenpaino ja ääni vaikuttavat esiintyessä enemmän kuin sisältö. Äänensävy auttaa myös erottumaan ja kerää huomion. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin intohimo. ”Esiintyminen on sen jakamista, mistä aidosti välität ja olet kiinnostunut.”

Esiintymisen jälkeen on hyvä kiittää itseään niistä asioista, jotka onnistuivat. Moni keskittyy moittimaan itseään esityksen jälkeen, mutta Panu kuittasi tämän turhaksi. Tärkeämpää on se, että jokaisesta esiintymisestä saa lisää kokemusta ja varmuutta.

Sosiaalinen media on nykyajan leirinuotio

Kira Hagström hätkähdytti kertomalla puheensa aluksi, että somettaa viestintätoimisto Ellun kanoilla työkseen. Kira on monien hienojen ja laajasti levinneiden sosiaalisen median kampanjoiden takana. Esimerkiksi Synttärikaverit ja Save Syria ovat lähteneet Kiran näppikseltä. Kira auttoi nuoria huomaamaan, millainen mahdollisuus heillä on jo nyt vaikuttaa omien sosiaalisen median seuraajiensa kautta. Parisen sataa instaseuraajaa tarkoittaa jo melkoista verkostoa.

”Ei kannata ajatella, että omilla puheilla ja ajatuksilla ei voi olla merkitystä”, Kira kannusti kaikkia puuttumaan netin vihapuheeseen erityisesti omalla esimerkillä. Takaisin huutaminen ei tuo tulosta, sen sijaan esimerkki ja rauhallinen puhetapa voivat saada vihapuheen levittäjät ajattelemaan.

Kira kannusti kaikkia myös keskittymään siihen, mikä meitä yhdistää, kuten helsinkiläisyys. Sen sijaan, että korostaisimme eroavaisuuksiamme, voimme keskittyä löytämään yhdessä vaikka hyviä asioita kotikaupungistamme. Moni innostuikin kertomaan Kiran puheen inspiroimana oman asuinalueensa parhaista paikoista. Jalkapallokentät, koriskentät ja kirjastot saivat erityisesti kiitosta.

Vihapuheeseen vastataan parhaiten omalla esimerkillä

24-vuotias Hamsa oli mietteliäs puheenvuorojen jälkeen. Hamsa ei itse juuri käytä sosiaalista mediaa, mutta hänellä on kokemusta siitä, miten vihapuheen levittäjät toimivat.

”Kun olin intissä 2013, otimme maahanmuuttajataustaisten inttikaveriemme kanssa kuvan armeijan vaatteissa ja kaverini postasi sen. Yksi uusnatsi oli nähnyt kuvan ja levitti sitä netissä ikävällä tavalla. Se harmitti.”

18-vuotias Hassan antoi Ellun kanojen esityksille arvosanan 10/10. ”Asiat kerrottiin selkeästi ja oli tosi mielenkiintoista kuulla, mitä kokemuksia muilla on vihapuheesta.”

Myös 17-vuotias Ayuub kiitteli työpajaa. Ayuub myönsi, että on kohdannut vihapuhetta niin kadulla, kuin netissäkin. Hän kuitenkin sanoi, että tilanteista on helppo kävellä myös pois.

”En anna sanojen satuttaa itseäni. Se on vaan jonkun mielipide.”

Viimeinen työpaja järjestetään 25. huhtikuuta, vielä ehtii ilmoittautua mukaan. Ota yhteyttä anna.gustafsson@hel.fi

Toimittaja: Anna Gustafsson