View Post

Yhä enemmän tulijoita – yhä vaarallisempi matka

In Ajankohtaista, kehitysapu, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Tänäänkin satoja uusia tulijoita noukitaan Välimerestä Italian vastaanottokeskuksiin. Kolmen viime vuoden aikana 580 000 ihmistä on tullut Italiaan Pohjois-Afrikasta, lähes poikkeuksetta Libyan kautta. Matkasta on tullut huomattavasti entistä vaarallisempi, kertoo Amnesty Internationalin tuore raportti.

Kun lailliset reitit Eurooppaan ovat useilta Afrikan maista tulevilta tukossa, tulijoiden on turvauduttava salakuljettajiin. Nämä toimivat yhä raaemmilla tavoilla, kuvaa Amnestyn raportti. Vielä kaksi vuotta sitten tulijat saapuivat jollain tavalla merikelpoisilla, puisilla aluksilla. Nyt yli yritetään lähes poikkeuksetta kumisella lautalla. Kun vielä kaksi vuotta sitten aluksissa oli satelliittipuhelin, jolla hälytettiin apua, nyt suurin osa pelastuksista tapahtuu, kun Italian rannikkovartiosto havaitsee aluksen. Matkaan lähdetään nyt ilman tarvittavaa määrää bensaa, jolloin ei ole tarkoituskaan päästä omin voimin perille. Merelle lähdetään myös lähes poikkeuksetta yöllä ja riittämättömillä määrillä vettä.

Tulijat ovat suurimmaksi osaksi Nigeriasta, Guineasta, Norsunluurannikolta, Gambiasta, Senegalista ja Malista. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet tulijoiden olevan yhä huonommassa kunnossa. He ovat paitsi matkan uuvuttamia, myös vakavasti loukkaantuneita pahoinpitelyiden tai ampumahaavojen vuoksi. Ja ennen kaikkea heitä on yhä enemmän: tänä vuonna Italiaan on saapunut jo 85 000 pakolaista, kasvua viime vuodesta on 20 prosenttia. Noin 2 000 epäillään hukkuneen yrittäessään ylittää Välimeren.

Italia kantaa ison vastuun

Italia on ollut tulijoiden kanssa kovilla. Kun muut unionin jäsenmaat eivät ole ottaneet pakolaisia vastaan sovitusti, ovat Italian vastaanottokeskukset täynnä. Erityistä suuttumusta viime aikoina on herättänyt Itävalta, joka ilmoitti vahvistaneensa Italianpuoleista rajaansa 750 sotilaalla, pitääkseen mahdolliset tulijat poissa.

”Koko Euroopan idea perustuu sille, että jos yksi jäsenmaa joutuu pulaan, sitä autetaan”, sanoi Euroopan unionin komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans tällä viikolla pitämässään puheessa. Timmermans osoitti vahvaa tukea Italialle. ”Italia on osoittanut pakolaisille ennen näkemätöntä solidaarisuutta viimeisten parin vuoden aikana. Mutta nyt kun tulijoiden määrä on voimakkaasti kasvanut, muiden Euroopan maiden pitää hoitaa osuutensa.”

Timmenmans kehotti ihmisiä huomaamaan, että pakolaiskysymys ei ole katoamassa mihinkään vielä tulevien vuosikymmenten aikana. Kestäviä ratkaisuja on pakko keksiä.

Unionilta apua Italialle

Europan unionin komissio esitti tällä viikolla laajan suunnitelman, jolla autetaan tulijoiden määrän kanssa taistelevaa Italiaa. Libyan rannikkovartiolle annetaan 46 miljoonaa rajojensa parempaan valvontaan. Italia saa 35 miljoonaa euroa lisärahoitusta tulijoiden pelastamiseen ja majoittamiseen.

Komissio myös lupasi selventää kansalaisjärjestöjen roolia meripelastustehtävissä. Monet järjestöt ovat mukana pelastamassa ihmisiä meren armoilta. Kriitikot kuitenkin sanovat, että pelastustehtävät lisäävät tulijoiden määrää ja samalla hyödyttävät raakoja keinoja käyttäviä salakuljettajia. Italia on uhannut sulkea satamansa muilta kuin omilta pelastusaluksiltaan, jos muut EU maat eivät vastaanota tulijoita lupaustensa mukaisesti. Se kehottaa esimerkiksi Espanjaa ja Ranskaa avaamaan satamansa myös pelastusaluksille.

Unioni arvioi, että noin 37 000 kaikkein suurimmassa hädässä olevaa turvapaikanhakijaa, joukossa suuri määrä lapsia, pitäisi pikaisesti saada siirrettyä Italiasta muihin jäsenmaihin. EU:n sisäministerien kokouksessa Tallinnassa tällä viikolla sovittiin kuitenkin, että tulijoiden ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä ketään jäsenmaata pakoteta.

Pelastaa vai palauttaa?

Euroopan unioni perusti rahaston vuonna 2015 tukemaan esimerkiksi Libyaa, jotta tulijoiden määrää saataisiin hillittyä. Maastamuutto aiheuttaa monia sosiaalisia ongelmia myös lähtömaissa. Rahastoon ei kuitenkaan ole saatu kerättyä jäsenmailta luvattua 202 miljardia euroa. Tällä hetkellä kasassa on vasta 90 miljardia. Tässäkin asiassa Italia on närkästynyt muihin jäsenmaihin, maksettuaan itse rahastoon 32 miljardia, esimerkiksi Saksa ja Ranska ovat maksaneet vain 3 miljardia kumpikin.

Amnesty International moittii unionia väärästä painotuksesta. Sen sijaan, että painotettaisiin ihmisten pelastamista, vahvistetaan Libyan rajoja.

John Dalhuisen, Amnestyn Euroopan johtaja sanoi tällä viikolla, että unionin linjaus jättää tuhannet välittömään vaaraan.

”Libyalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta suojella pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Maassa on laajalle levinnyttä väkivaltaa ja ihmisten hyväksikäyttöä, pakkotyötä ja julmuutta”, Dalhuisen kuvaa Libyaa.

”Reitti Välimeren yli on jo nyt maailman vaarallisin reitti pakolaisille, ja jos alkuvuoden luvut jatkuvat samanlaisina, ihmisiä kuolee Välimeren ylityksessä tänä vuonna ennätysmäärä.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Linkki Amnestyn raporttiin: https://www.amnesty.org/en/documents/eur03/6655/2017/en/

Jutun lähteinä on käytetty The Guardian -lehden artikkelia 6.7. 2017 sekä Financial Times -lehden artikkelia 6.7.2017.

 

View Post

Mustasta kohti värejä

In Ajankohtaista, taide, terapia, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Al-Asmarin molemmissa korvissa kimaltaa pienet korvakorut. Ne on laitettu korviin vasta, kun vastaanottokeskuksen ovi on aamulla suljettu takana. Ennen paluuta korvakorut on taas riisuttava ja sujautettava takaisin taskuun. Elämä vastaanottokeskuksessa on raskasta, sillä Al-Asmar joutuu pelkäämään muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden reaktioita. Hän ei voi olla avoimesti homoseksuaali.

”Ihminen, jonka näet edessäsi on vain pelkkä kuori. Vastaanottokeskuksessa on niin paha olla. Elin Irakissa 20 vuotta pelossa. Poliisi, yhteiskunta ja kaikki olivat minua vastaan. Nyt sama jatkuu. En vieläkään tiedä kuka olen.”

Eteläisestä Irakista kotoisin oleva Al-Asmar halusi paeta maahan, jossa hän voisi elää avoimesti omana itsenään. Vastaanottokeskuksessa asuvien muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden pelossa hän ei kuitenkaan voi vielä hengittää vapaasti.

”Irakilaiset kunnioittavat eläimiäkin enemmän kuin homoseksuaalisia miehiä”, Al-Asmar sanoo hiljaa.

26-vuotias Al-Asmar tuli Suomeen marraskuussa 2015. Ensimmäinen turvapaikkapäätös oli kielteinen ja nyt uutta ratkaisua on odotettu 8 kuukautta. Koko odotusajan Al-Asmar on asunut vastaanottokeskuksessa, ilman mahdollisuutta päästä elämässä eteenpäin.

”HeSetan ryhmä LGBT-turvapaikanhakijoille on pelastanut minut. Ryhmästä olen löytänyt kaltaisiani, jotka ymmärtävät ilman sanojakin mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu.”

Taiteesta uusia kokemuksia

Harjun Nuorisotalolla on Pride-viikon kunniaksi esillä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta. HeSetan yhteisötaideprojektia työstävä ryhmä on kokoontunut vähintään kerran viikossa viime syksystä asti ja tuloksena on syntynyt maalauksia, savitöitä, yhdessä toteutettu installaatio ja erilaisia värikkäitä naamioita. Tekeminen on ollut terapeuttista ja mieltä avartavaa, kertoo ryhmässä mukana ollut, Bagdadista kotoisin oleva Imma.

Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa yhteisötaideprojektia on vetänyt taiteilija Mimosa Puumalainen. Yhteensä taiteen tekemistä on päässyt kokeilemaan noin 50 seksuaalivähemmistöön kuuluvaa turvapaikanhakijaa. Ryhmän jäsenillä oli hyvin erilaiset taustat, Mimosa Puumalainen kertoo.

”Suurimmalle osalle taiteen tekeminen oli uutta”, Puumalainen kuvaa. ”Ryhmässä oli niitä, jotka eivät esimerkiksi ole juuri käyneet koulua, eivätkä siksi aikaisemmin piirtäneet. Joillekin taas liima oli täysin vieras asia.”

Taiteen tekemistä ensimmäistä kertaa kokeillut 21-vuotias Imma kuvaa, että taiteen katsomisella ja sen tekemisellä ei Irakissa ole samanlaista asemaa kuin Suomessa.

”Irakissa taiteilijaa ei kunnioiteta samalla tavalla kuin täällä. Siksi minulle on ollut vaikeaa katsella taidetta, en aina ymmärrä, mitä taiteilija haluaa viestiä.”

Imman oma kokemus taiteen tekemisestä on muuttanut ajattelua. Nyt Imma näkee taideteoksen viestinä, jolla taiteilija haluaa jakaa ajatuksiaan. Myös omaan taiteeseen on ollut helppo upottaa kaikki tunteet.

”Vastaanottokeskuksessa elämä ei todellakaan ole helppoa”, Imma huokaa. ”On monia päivä, joina tunnen, etten voi edes hengittää siellä. Mutta tässä taideryhmässä rentoudun ja saan ilmaista sitä, mitä mielessäni liikkuu.”

Ystävät ja taide apuna

Imma on ollut Suomessa melkein kaksi vuotta. Myös hänelle on annettu jo yksi kielteinen turvapaikkapäätös ja uutta on odotettu viime syksystä lähtien. Turvapaikan hakuprosessi on ollut Immalle niin raskas, että siitä puhuessaan hän joutuu pysähtymään monta kertaa hengittämään.

”Kun kerroin maahanmuuttovirastossa seksuaalisesta suuntautumisestani koko kuulustelu muuttui aivan toisenlaiseksi. Minulta alettiin kysellä yksityiskohtaisia kysymyksiä poikaystävästäni, millaista seksiä harrastimme, missä ja mihin aikaan. Kuulustelu kesti viisi tuntia ja olin niin hermostunut, että tulkkikin huolestui minusta.”

Imma joutui homoutensa vuoksi perheensä hylkäämäksi. Hän ei ole enää tekemisissä perheensä kanssa. Viime vuotista äidin puhelua lukuun ottamatta Imma ei ole kuullut kenestäkään neljään vuoteen. Suomeen hän tuli yksin. Saatuaan kielteisen päätöksen Immaa kehotettiin muuttamaan Arbiliin, joka kuitenkin sijaitsee vain kolmen tunnin matkan päässä Bagdadista.

”Miten voisin palata sinne? Perheeni on sanonut, että minut saa kuka tahansa tappaa. Jos joku tappaa minut, tekijä ei joudu edes päiväksi vankilaan. Irakissa yhteiskunta ei pysty suojelemaan sellaisia ihmisiä kuin minä.”

HeSetan ryhmästä on tullut Immalle kuin perhe. Taiteen tekeminen ja ystävien kanssa vietetty aika ovat saaneet ajatukset muualle. Taiteen tekemistä Imma aikoo jatkaa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Al-Asmarin ja Imman nimet on muutettu heidän turvallisuutensa suojelemiseksi.

Harjun Nuorisotalolla on mahdollisuus nähdä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta ”Te Masks we Wore” – näyttelyssä vielä torstaina 29. kesäkuuta kello 12–19 sekä perjantaina 30.6. kello 12–18.

Lisää tietoa HeSetan Together-ryhmästä: http://www.heseta.fi/together

 

View Post

Miten voimme auttaa?

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, Työ by Anna Gustafsson0 Comments

Puhoksen ostoskeskuksesta, Alanya-markettia vastapäätä löytyy Monik ry:n ylläpitämä neuvontapiste. Neuvontapiste on osa Safe stadi – hanketta. Kuukauden auki ollut neuvontapiste palvelee maanantaista lauantaihin.

Pisteessä saa neuvoja esimerkiksi työelämään, toimeentuloon, työnhakuun tai vaikkapa opiskelupaikan tai kansalaisuuden hakemiseen.

Paikalla on aina useamman kielen taitajia. Neuvoja saa suomen lisäksi somalin, darin, pashtun, arabian ja ranskan kielillä. Jos oman kielen taitajaa ei juuri ole paikalla, tapaaminen voidaan sopia toiselle päivälle.

Neuvontapisteeseen voi kävellä sisään ilman ajanvarausta. Vaikka varsinaista kysyttävää ei olisikaan, voi pistäytyä paikalla olevan Helsingin kaupungin Kohtaamiskahvilan sohville. Vastaremontoiduissa tiloissa on paikka myös pop up – pisteelle, johon tilaa koordinoiva Ahmed Said kutsuu järjestöjä tai yleishyödyllisiä yrityksiä tulemaan rohkeasti esittelemään toimintaansa.

Neuvontapiste on lähtenyt hyvin liikkeelle ja ensimmäisen kuukauden aikana on tavoittanut jo satoja paikallisia. Ahmed Said toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan – ja kysymään neuvoja.

Teksti: Anna Gustafsson

Kuvasssa vasemmalta oikealle: projektikoordinaattori Marko Kivikoski, järjestökoordinaattori Ahmed Said, hankkeen taloudesta vastaava Ahmed Ensan sekä Monikin projektityöntekijä Naley Isse.

Puhoksen infopisteen aukioloajat: Ma-Pe klo 10-18, La 14-18.

View Post

Kristoffer Ignatius: Viha, Rohkeus ja Rakkaus

In Ajankohtaista, media, musiikki, sosiaalinen media, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

VIHA

”Mä mietin vihaa eri suunnista päivittäin. Viha on kuin virus, joka muuttaa muotoaan. Kun siltä blokkaa yhden tien, se löytää toisen. Maailmassa näkee myös todella radikaalia ja rajua ihmisarvoa loukkaavaa vihaa. Kun ajattelen terrorismia, näen miten inhimillisyys on välillä kokonaan kadonnut.

Tunsin teininä vihaa sitä, että en saanut elää kuin muut nuoret. Kiusaaminen koulussa oli todella rajua, vuosikausien haukkumista ja tönimistä ja runttaamista. Tunsin, että minulta otettiin kouluvuosista niin paljon pois, koska minulla oli siellä niin paha olla, enkä voinut olla oma itseni. Ärsytti, miten moni muu sai mennä kouluun niin, että sai siellä kasvaa ja oppia olemaan itsensä kanssa. Minulla meni järkyttävä määrä energiaa sen ajattelemiseen, miten pääsen kouluun ja koulusta kotiin. Se oli selviytymistä. Koulukiusaamiseni loppui vasta kun poliisit tulivat väliin. Oikeudenkäynnin jälkeen kiusaaminen loppui, mutta olin silti täynnä vihaa. Olin vihainen niille tyypeille, jotka pahoinpitelivät fyysisesti. Mutta ne jotka solvasivat minua, olivat jopa pahempia. Mustelmat ja haavat paranevat, mutta henkisten kolhujen paikkaamiseen menee paljon kauemmin.

Kun muutin Pohjois-Suomesta Helsinkiin, olin rikkinäinen ihminen, vihainen poika. Olin ihminen, jossa kyti viha ja katkeruus. Jouluun mennessä viha oli kuitenkin laantunut, sillä Helsingissä tunsin olevani vapaa. Pystyin kääntämään vihan polttoaineeksi. Ajattelin, että näytän kaikille ja menen eteenpäin. Edelleen, jos mun pitää piiskata itseni johonkin asiaan vaikka työelämässä, haen sieltä voimavarani. Ajattelen, että mä pystyn ja mä kelpaan ja mä voin. Se ajatus on pelastanut mut vihasta. Helsingin avoimuus on pelastanut mut.

Sosiaalisessa mediassa vihaa on paljon näkyvissä. Välillä mietin, onko vihaaminen joku trendi. Aina pitää olla viha päällä, eikä omasta ajattelutavasta voi päästää irti. Itse yritän jakaa somessa iloa ja huumoria, koska olen huomannut, miten paljon paremmin itse voin. Kyllä minäkin ihmettelen maailman pahuutta, mutta en halua lietsoa ympärilleni pahaa oloa ja vihaa, vaikka joku asia ärsyttäisikin tosi paljon.”

ROHKEUS

”Minulle on ollut ihan älyttömän pitkä prosessi tulla rohkeaksi. Olen oppinut rohkeutta parhaiten kannustavassa ympäristössä. Olen haastanut itseni monta kertaa. Minua haukuttiin koulussa koska en jaksanut köysikiipeillä. Viime viikolla aloitin cross fit – harrastuksen ja miten siistiä oli päästä ekan kerran koskettamaan kattoa. Sama juttu oli uinnin kanssa, koska koulussa mun päätä työnnettiin veden alle kun aikuiset eivät nähneet. Menin aikuisten uimakouluun ja nyt harrastan uintia säännöllisen epäsäännöllisesti. Monissa asioissa pelkojen voittamiseen on mennyt pitkä aika, mutta kannustavassa ja turvallisessa ilmapiirissä olen pystynyt voittamaan pelkoni.

Jouduin miettimään järkyttävän paljon, ennen kuin uskalsin kertoa julkisesti seksuaalisesta suuntautumisestani. Mun pitäisi varmaan saada kaikki Oscarit ja Golden Globet näyttelemisestä. Mä näyttelin vahvaa ja heteroa ja sellaista, että mulla on kaikki ok ja tää ei ahdista mua. Ne tunnemyrskyt olivat ihan älyttömiä. Pelkäsin työpaikan, perheen ja läheisten reaktioita. Pelkäsin, että menetän ystäväni. Olin koko ajan blokkitilanteessa.

Mua oli koulussa kiusattu homoksi ja hintiksi ja tyttöpojaksi. Sitä oli toitotettu koko peruskoulun ajan. Oli ihan hirveää käydä läpi omassa päässään, että kiusattiinko mua aiheesta. Sen asian kanssa painiminen oli jotain aivan hirveätä. Olin varma, että äiti hylkää ja kaikki kääntyy minua vastaan.

Muistan hyvin sen viikonlopun kun kerroin asiasta julkisesti. Yhtenä sunnuntaina helmikuussa neljä vuotta sitten makasin sängyllä ja ajattelin, että mä en jaksa enää näytellä, että nyt tää pelleily loppuu. Kerroin asiasta lähipiirille, äidille ja systereille ja laitoin asiasta postauksen faceen. Kavereissa oli paljon sellaisia, jotka jo tiesivät, mutta se oli se päivä, jolloin myönsin asian myös itselleni. Mua ärsyttää kaikki kaappitermit, enemmän siinä oli kyse oman minuutensa hyväksymisestä. Siitä lähti ihan kreisi myllytys, sosiaalinen media meni ihan sekaisin ja puhelin piippasi taukoamatta. Pääsääntöisesti sain mielettömän positiivisia kommentteja. Oli toki niitäkin, jotka poistivat kavereista, mutta ehkä heidän kuuluikin kadota elämästäni.

Äiti oli aluksi hämmentynyt, koska hän pelkäsi, että asiasta puhuminen laukaisee taas kiusaamisen. Mutta sen jälkeen kun kerroin homoudestani, mulla on ollut läheisemmät välit mutsin ja systerien kanssa kuin ikinä. Huolet ja pelot, joita mulla ennen oli, olivat turhia.”

RAKKAUS

”Rakkaudella on ihan älyttömän iso merkitys mun elämässä. Rakkautta on monenlaista. Tärkeää on rakastaa myös itseään, sen ymmärsin jo pikkupoikana. Se ei tarkoita itserakkautta, vaan sitä, että hyväksyy itsensä, vaikka joskus tekisikin tyhmiä ratkaisuja. Rakkaus perheeseen ja läheisiin on minulle todella tärkeää, samoin rakkaus musiikkiin. Musiikki on ollut iso pelastava voima mun elämässä. Musiikin kautta tanssi on antanut vapauden ilmaista itseäni. Peilaan musiikin kautta fiiliksiä tosi paljon, hyvässä ja pahassa.

Puhun paljon lähimmäisenrakkaudesta. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta toista pitää arvostaa. Ihmisarvo kuuluu kaikille. Olen utelias ja uskallan kysyä ja jutella ihmisille. Lähimmäisenrakkauteen kuuluu mielenkiinto ja arvostus toisia kohtaan.

Olen nyt ensimmäistä kertaa omassa elämässäni rakastunut. Kun sitä osasin vähiten odottaa, rakkaus tuli omalle kohdalle. Se tapahtui vasta, kun olin sinut itseni kanssa. Olemme asuneet Markon kanssa yhdessä nyt kolmisen kuukautta. Kaikki on tosi hyvin. En koskaan tiennyt, että pystyy tällä tavalla rakastamaan jotakin ihmistä. Me tehdään ihan samoja juttuja yhdessä kuin kaikki muutkin, syödään ja nukutaan. Välillä käydään treenaamassa, pestään ikkunoita, juodaan valkoviiniä ja katsotaan leffoja. Välillä ollaan asioista eri mieltä, mutta miten siistiä, että siinä on se toinen ihminen vierellä. Kyllä se on rakkaus, joka meitä kannattelee.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuvat: MTV

Nuorisotyö näkyy nyt selkeämmin kaduilla

In Ajankohtaista by Topias Suksi0 Comments

Safe Stadi hankkeessa on alusta asti ollut tarkoituksena tuoda turvallisia aikuisia nuorten pariin. Tänä kesänä he näkyvät vielä paremmin kun käytössä ovat vihreät t-paidat, joista nuoriso-ohjaajamme on helppo tunnistaa.  Edessä rinnan kohdalla on teksti valkoisella NUORISO-OHJAAJA/YOUTH WORKER Helsinki -logon alla ja sama teksti isompana selkäpuolella. Alla kuvat Mintusta, Kebasta, Omarista ja Mahadista t-paidoissa. Samoissa vetimissä jalkautuvat myös Iita, Petra ja Herve. Heitä ei siis tarvitse pelästyä, vaan ovat teitä nuoria varten Helsingin kaduilla. He ovat siis seitsikko, joka pyrkii tekemään Helsingistä SAFE STADIn nuorille.

 

Omar

Minttu

Mahad

Keba

 

View Post

Kotia ei jätetä kevyin perustein

In Ajankohtaista, pakolaiset, politiikka, rasismi, sosiaalinen media, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Hermina Jakupovićilla on lyhyt tauko. Työssään Itä-Suomen yliopistossa Hermina, 26 on tutkijana aivosyöpäprojektissa. Työt yliopistolla alkoivat jo biolääketieteen opintojen kandivaiheessa. Yliopistomaailmaan kuuluva avoimuus ja kansainvälisyys saavat Herminalta pelkkää kiitosta, työpaikka tuntui heti oikealta.

Määrätietoinen ja kunnianhimoinen Hermina on saapunut Suomeen pakolaisena muutaman vuoden ikäisenä. Taustansa suhteen hän on valinnut avoimuuden.

”On tärkeämpää puhua, kuin olla hiljaa. Hiljaa oleminen vain ruokkii rasistista ilmapiiriä. Jos asioihin ei puututa, siitä tulee normaalia.”

Rohkeudella on myös hintansa. Antamalla omat kasvonsa ja nimensä pakolaiskeskusteluun Hermina on saanut myös ikäviä viestejä esimerkiksi Facebookin kautta. Pelkäämään hän ei silti ole alkanut. Sosiaalinen media on kuitenkin tehnyt rasistisesta huutelusta paljon räikeämpää ja helpompaa, sanoo Hermina. Päättäjiltä hän toivoo jämerämpää puuttumista.

”Kaikilla ei tunnu olevan yleistä moraalitajua.”

Sodan pitkä varjo

Hermina saapui Suomeen vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa Karlovacin pakolaisleirin kautta entisestä Jugoslaviasta. Herminan vanhemmat tarttuivat heti suomen kielen opintoihin ja pääsivät nopeasti kiinni työelämään. Alku Suomessa ei ollut perheelle helppo, mutta sopeutumista helpotti se, että vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja nähneet maailmaa.

Sodan aiheuttamien traumojen korjaamiseen sen sijaan kului aikaa. Herminan vanhemmat tuntevat edelleen surua niistä vuosista, jotka sota vei elämästä. Hermina kuvaa vanhempiaan kuitenkin superselviytyjiksi, jotka eivät ole antaneet vaikeiden kokemusten lannistaa itseään.

Hermina ei itse muista sodasta mitään, mutta pienempänä hän pelkäsi pitkään kovia ääniä. Pakolaistaustastaan huolimatta Hermina ei koe tarvinneensa läpikäydä identiteettikriisiä. Hermina kuvaa, että hänelle taustasta on ollut pelkkää etua.

”Olen kotona kaikkialla. Identifioidun eurooppalaiseksi ja tutkijaksi. Erot ihmisten välillä liittyvät enemmän koulutukseen ja arkisiin juttuihin kuten harrastuksiin tai ilmastoon kuin siihen, mistä maasta on kotoisin.”

Lisää myötätuntoa tarvitaan

Herminan perheessä keskustellaan pakolaistilanteesta ruokapöydässä päivittäin. Syyrian tilannetta tulee seurattua tiiviisti. Hermina on ehdoton sen suhteen, että ihmisiä on autettava, kun he apua tarvitsevat. Hän muistuttaa, että Suomeakin on tiukassa tilanteessa autettu ja toisen maailmansodan seurauksena Syyria vastaanotti pakolaisia Euroopasta.

”En itsekään olisi hengissä, jos meidän tulomme aikaan Suomessa olisi ollut rajat kiinni – mentaliteetti.”

Hermina muistuttaa, että kodeistaan paenneilla ihmisillä ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa.

”Ei kukaan vaihda omaisiaan, vanhoja muistojaan, tutkintopapereitaan, omia unelmiaan ja elämäänsä siihen, että pääsee johonkin toiseen valtioon asumaan. ”

Oman tulevaisuutensa Hermina katsoo olevan monessakin eri paikassa, Suomeen sidottu hän ei ole. Yliopistouralla on tärkeääkin käydä välillä muualla ottamassa uusia vaikutteita ja oppimassa. Hermina on opiskelussa uskaltanut rohkeasti haastaa itsensä, ja sitä hän suosittelee myös muille.

”Vaikka elämässä olisi tullut valtavia takapakkeja, ei se tarkoita sitä, että kurssi on pysyvästi muuttunut. Edelleen voi mennä minne haluaa. On tärkeää uskaltaa, eikä jäädä unelmointivaiheeseen.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

YK:n faktoja pakolaisuudesta:

  • Maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan, noin 22.5 miljoonaa. Heistä puolet on lapsia.
  • Yli puolet maailman pakolaisista tulee kolmesta maasta: Syyriasta, Afganistanista ja Etelä-Sudanista.
  • Suurin osa maailman pakolaisista on Turkissa, heitä on lähes kolme miljoonaa.
  • Nopeimmin kasvava pakolaisryhmä on Etelä-Sudanista pakenevat.
  • Maailmanlaajuisesti 20 ihmistä joutuu joka minuutti jättämään kotinsa.

 

 

 

 

View Post

Swahilista singaliin – Monikielisestä kirjastosta löytyy kaikki

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson0 Comments

 

Miten olisi romanttista kirjallisuutta thaiksi tai vaikkapa Muumi-kirja latvian kielellä? Entä uusinta kiinalaista kirjallisuutta tai Sinuhe Egyptiläinen arabiaksi? Nämä ja tuhansia muita kirjoja löytyy Helsingin kaupunginkirjaston monikielisestä kokoelmasta. Kaikkiaan kirjoja löytyy Monikielisestä kirjastosta yli 80 kielellä.

Informaatikko Riitta Hämäläinen esittelee Helsingin kaupunginkirjaston Monikielisen kirjaston hyllymetrejä Pasilassa. Esillä on kauniita kiinankielisiä teoksia, joiden kannet hurmaavat kuvillaan. Japanilaisen osaston kirjoja selailee moni suomalainenkin kielenharrastaja. John Irvingin paksu teos näyttää löytyvän tsekin kielellä ja hyllyttämistä odottaa pino somaliankielisiä kirjoja.

Riitta Hämäläinen on toiminut Monikielisen kirjaston informaatikkona jo 17 vuotta. Kokoelman kielivalikoima on vain karttunut, ja muuttuu koko ajan.

”Seuraamme muutoksia väestössä. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden suuri määrä vuonna 2015 lisäsi arabiankielisten kirjojen kysyntää. Arabiankielinen kokoelma onkin nyt kieliryhmistämme suurin”, Hämäläinen kertoo

Kirjoja kaikkialle Suomeen

Monikielinen kirjasto on perustettu vuonna 1995. Kirjasto ei palvele vain helsinkiläisiä, vaan koko Suomea. Kuka tahansa voi kävellä lähimpään kirjastoonsa ja pyytää kirjoja omalla äidinkielellään. Jos kieltä ei Pasilan Monikielisen kirjaston varastoista löydy, se pistetään hankintaan.

”Ihan viimeksi pääsimme metsästämään malayalaminkielisiä kirjoja. Malayalam on yksi Intian virallisista kielistä ja puhujia on maailmalla 36 miljoonaa”, Hämäläinen kertoo.

Osa malayalamin puhujista asuu Espoossa ja toivoo lukemista omalla kielellään. Siispä Monikielinen kirjasto lähti kirjoja metsästämään. Lopulta kieleen erikoistunut kirjakauppa Lontoossa lupasi hankkia kattavan valikoiman malayalaminkielisiä kirjoja ja parissa viikossa asiakkaan pyynnöstä kokoelma saatiin kirjastoon.

Oma kieli on tärkeä

Monikielisen kirjaston valikoimista ei löydy pelkästään kirjoja, vaan kokoelmaan hankitaan myös elokuvia, lehtiä ja musiikkia. Yksi tärkeä painotus on lapsissa ja nuorissa. Monikielisen kirjaston valikoimiin ei osteta eurooppalaisilla valtakielillä tai pohjoismaisilla kielillä kirjoitettuja kirjoja, sillä niitä löytyy kirjastojen muista valikoimista. Erityisesti ei myöskään painoteta nimenomaan suomalaisten kirjailijoiden käännösteoksia, vaikka toki niitäkin runsaasti kokoelmasta löytyy.

Riitta Hämäläinen sanoo, että oman äidinkielen vahvistaminen lukemisen kautta on myös kotouttamista.

”Tutkimuksissakin on todettu, että kun suomen kieltä ja omaa äidinkieltä vahvistetaan yhtä aikaa, se auttaa parhaiten sopeutumisessa vieraaseen kulttuuriin.”

Monikielinen kirjasto ei kaihda muissa maissa kiellettyjäkään teoksia. Tästä tulee toisinaan palautetta, kun aineisto ei vastaa lainaajan maailmankatsomusta. Hämäläinen kuitenkin painottaa, että kaikki maailmankatsomukset voivat olla esillä kirjaston kokoelmissa.

”Ainoastaan laittomuuksia tai esimerkiksi kiihottamista kansanryhmää vastaan ei hyväksytä.”

Kulttuurit kohtaavat

Pasilan kirjasto on monelle monikulttuurinen kohtauspaikka. Muutaman kerran viikossa siellä kokoontuu kielikahvila, jossa keskustellaan suomen kielellä vaikka siitä, mitä tarkoittaa ”olla röyhkeä” tai missä kesällä Suomessa kannattaisi matkustaa.

Suomen kielen vasta-alkajien ryhmässä keskustelevat alun perin Vietnamista muuttaneet sisarukset Phuong Anh, 20 ja Hoang Anh, 25. Molemmat pitävät yllä omaa äidinkieltään seuraamalla innokkaasti vietnaminkielisiä uutisia netistä. Kirjojen lukeminenkin kiinnostaa, mutta vietnamin kielellä tulee luettua aika vähän, sisarukset kertovat.

Hankenissa opiskeleva Hoang Anh sanoo, että erityisesti historia kiinnostaa häntä, mutta suurimmaksi osaksi hän lukee englanniksi.

”Vietnam ei ole kuuluisa maailmanlaajuinen kieli, siksi on tärkeää opiskella myös muita kieliä. Mutta kyllä vietnam on minulle tärkeä, sitä puhun aina siskoni kanssa”, Hoang nauraa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

 

 

View Post

Päädytäänkö Eurooppaan sattumalta?

In Ajankohtaista, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Tuhannet kotimaistaan pakomatkalla olevat ihmiset ylittävät tässäkin kuussa Välimeren merikelvottomilla aluksilla saapuen Italiaan tai Kreikkaan. Kansainvälisen Punaisen Ristin viestintädelegaatti Caroline Haga kertoi Safe stadin haastattelussa keväällä, että uutena ilmiönä ihmissalakuljettajat jättävät pakolaisia kuljettavat lautat myös ilman tarvittavaa määrää polttoainetta ajelehtimaan meren armoille. Tämän vuoden aikana jo lähes tuhat turvapaikanhakijaa on hukkunut Välimereen.

Eurooppaan tullaan edelleen pakoon sotaa, väkivaltaa, äärimmäistä köyhyyttä ja luhistuvien valtioiden kyvyttömyyttä tarjota nuorille ihmisille kunnollista tulevaisuutta. Syyrian konflikti ei osoita laantumisen merkkejä, Afganistan on edelleen turvaton ja Isis hallitsee laajoja alueita Irakissa.

Englantilaisen Warwickin yliopiston kansainvälisen turvallisuuden tutkija Vicki Squire on haastatellut vuosina 2015 ja 2016 Eurooppaan saapuneita turvapaikanhakijoita. Hän on tutkimusryhmänsä kanssa keskustellut useampaan kertaan 257 turvapaikanhakijan kanssa Välimeren tulokaupungeissa Kreikassa, Turkissa ja Italiassa. Osaa turvapaikanhakijoista on myös seurattu Saksaan. Tuloksena on mielenkiintoinen kuva niistä syistä, joista matkaan on lähdetty ja mihin lopulta on päädytty. Usein sattumalla ja onnellakin on ollut matkan aikana iso rooli.

Missä inhimillinen kohtelu?

Tutkija Squiren tutkimus on ainutlaatuinen siinä, että näin laajasti ei aikaisemmin ole syvähaastateltu tuoreeltaan turvapaikanhakijoita, heidät vastaanottavissa maissaan. Tutkija Vicki Squire peräänkuuluttaa turvapaikanhakijoiden omaa ääntä kuuluvaksi keskusteluun. Se saattaisi hälventää myös ennakkoluuloja ja oletuksia, joita tulijoihin liitetään, tutkija Squire kuvailee.

”Oletuksemme on usein, että ihmiset saapuvat Eurooppaan jo valmiiksi odottaen saavansa turvapaikan EU-alueelta. Näin ei kuitenkaan ole”, kertoo tutkija Vicki Squire, tutkimustuloksiinsa vedoten.

”Ihmisillä on kyllä mielikuva Euroopasta turvallisena paikkana, missä ihmisiä kohdellaan kunnioituksella. Emme kuitenkaan löytäneet tutkimuksessamme mitään viitteitä siitä, että ihmiset tulisivat valmiiksi tietoisina turvapaikkapolitiikasta.”

Moni turvapaikanhakija on ollut järkyttynyt siitä tavasta, jolla heitä on kohdeltu rajanylityksissä ja vastaanottoleireissä. Eräs haastateltava tiivistää monen ajatukset: kohdelkaa meitä kuin ihmisiä, ei kuten eläimiä.

Eurooppa ei olekaan pääkohde

Moni varsinkin niistä turvapaikanhakijoista, jotka olivat lähtöisin Afrikan eri maista, pyrkivät alun perin töihin Libyaan tai muualle Pohjois-Afrikkaan. Eurooppa ei ole heille ensisijainen kohde. Libyan turvallisuustilanne on kuitenkin huono, ja kansainväliset avustusjärjestöt ovat todenneet työolot Libyassa orjamarkkinoiden kaltaisiksi. Tämä ajaa monet siirtolaisista jatkamaan matkaansa kohti Eurooppaa. Ajatus Euroopasta kaikkien pakolaisten ykköskohteena on myytti, sanoo tutkija Vicki Squire.

Tutkija Vicki Squire kehottaa tutkimaan tarkemmin niitä syitä, jotka ajavat ihmiset liikkeelle. EU on nyt tehnyt sopimuksia muutamien Afrikan maiden kanssa siitä, että ne saavat kehitysapua sen vastineeksi, että ne toimivat yhteistyössä pakolaisuuden estämiseksi. Ihmiset, jotka pakenevat vaaraa, eivät kuitenkaan ole tietoisia siitä, mitä politiikan ylätasolla tapahtuu. Tieto ei yksinkertaisesti tavoita heitä.

Oikeaa tietoa turvapaikkapolitiikasta ei myöskään anneta turvapaikanhakijoiden saapuessa Eurooppaan, vaikka heillä olisi siihen oikeus, kertoo tutkija Vicki Squire.

Tietoa tarvitaan lisää

Tutkija Vicki Squire kuvailee niitä olosuhteita, joissa turvapaikkapäätöstä odotetaan, usein huonoiksi, jopa ihmisoikeuksia polkeviksi. Myöskään tietoa ei ole tarpeeksi tarjolla.

”Puhuimme tutkimusta tehdessämme monien ihmisten kanssa, joille ei ollut annettu Euroopassa mitään tietoa turvapaikanhakemisesta, sen sijaan heille oli lyöty eteen välitön käsky poistua”, tutkija Squire sanoo.

Tutkija Squire ja monet kansalaisjärjestöt ovat peräänkuuluttaneet turvallisten reittien avaamista Eurooppaan. Eurooppaan pääsyn hankaloittaminen on lisännyt salakuljetusta ja rikollisuutta. Mitä vaikeammaksi tulo Eurooppaan tehdään, sitä vaarallisempi matkasta tulee.

Tutkija Vicki Squire vietti pitkiä aikoja tutkimusta tehdessään turvapaikanhakijoiden parissa. Tutkimusta aloittaessaan hän oletti, että ihmisten tarinoiden kuuleminen olisi äärimmäisen raskasta. Kertomuksista löytyi kuitenkin myös toivoa.

”Yllätyin siitä, kuinka inspiroivaa oli kuulla tarinoita ihmisten anteliaisuudesta, perheiden yhteenkuuluvuuden tunteesta ja siitä, kuinka ihmiset vaikeissa tilanteissa tukevat toisiaan.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: Vicki Squire, Lampedusa.

Linkki tutkimukseen:  http://www2.warwick.ac.uk/fac/soc/pais/research/researchcentres/irs/crossingthemed/ctm_final_report_4may2017.pdf

Interaktiivinen kartta, joka kuvaa tulijoiden reittejä:

https://crossing-the-med-map.warwick.ac.uk

Tutkija Vicki Squiren valokuvia:

http://www.focaalblog.com/2016/01/11/vicki-squire-12-days-in-lampedusa-the-potential-and-perils-of-a-photo-essay/

 

View Post

Odottamisen taidetta

In Ajankohtaista, media, pakolaiset, taide, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

”Kaikki rakastavat omaa maataan. Sieltä paetaan, jos ei ole muuta mahdollisuutta”, sanoo Afganistanista kotoisin oleva Zaher tyynesti. Konnunsuon säilöönottokeskuksessa palautusta Algeriaan odottava Laoufi puolestaan katsoo mykkää suomalaismaisemaa ikkunasta ja kertoo kaipaavansa tytärtään, iranilainen Nima kuvaa turhautumistaan vastaanottokeskuksessa toimettomuuteen. Mobiilidiaspora, kolmen kuvataiteilijan toteuttama taideteos antaa äänen ja tilan turvapaikanhakijoille.

Kokeneet kuvataiteilijat Amir Jan, Anna Knappe ja Pekka Niskanen ovat luoneet Helsingin taidemuseon HAM-kulmaan 10 videosta koostuvan installaation. Mediataideteoksissa annetaan ääni turvapaikanhakijaryhmälle, jota on julkisuudessa syyllistetty ehkä kaikkein eniten: nuorille miehille. Päätös on tietoinen, halutaan ravistella yleisön ennakkoluuloja. Videoteoksissa korostuu välitilassa oleminen, odotus ja pelko. Miehet kertovat ajatuksistaan, taustoistaan ja matkastaan, mutta haaveilla tulevaisuudesta he eivät vielä uskalla.

Teos pohjaa Amir Janin ja Anna Knappen pitkään työhön vastaanottokeskuksissa. He ovat kiertäneet useita vuosia keskuksissa erityisesti afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden parissa, keskustelleet, juoneet teetä ja tutustuneet.

Myös Pekka Niskanen on käsitellyt aihetta omissa töissään, väitöskirjassa ja elokuvassa tsetseeneistä. Eniten Mobiilidiaspora-teoksen syntyyn vaikutti kuitenkin omakohtainen kokemus Isisin terrori-iskusta Pariisissa. 90 ihmisen hengen vaatinut isku Bataclan-konserttisaliin tapahtui Niskasen kotikadulla, joka täyttyi hetkessä verestä ja luodinreistä.

”Pariisissa näin, mitä Isis on, sillä ei ole mitään tekemistä Islamin kanssa”, Niskanen sanoo.

Taideteoksen tekeminen pahasti traumatisoituneiden ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa vaatii taiteilijalta erityistä herkkyyttä ja vastuuta, kuvaa Anna Knappe.

”Kaiken luottamuksen perusta on kunnioitus toista ihmistä kohtaan”, Knappe sanoo. Työryhmän kolmannen jäsenen Amir Janin on ollut mahdollista puhua monille haastateltaville heidän äidinkieltään, mikä on helpottanut tarinankerronnassa.

Maahanmuuttopolitiikasta puhutaan Suomessa paljon, mutta taiteessa aihetta on toistaiseksi käsitelty varsin vähän.

”En pidä taiteen kenttää kovinkaan rohkeana”, Pekka Niskanen toteaa. ”En ole tyytyväinen siihen kuinka taideinstituutiot suhtautuvat tähän yhteiskuntaamme ravistelevaan ilmiöön. Museot ovat olleet hirveän hiljaa ja pelkäävät poliittisia sisältöjä.”

Myös Anna Knappe toivoo suomalaistaiteilijoita enemmän töitä, joissa turvapaikanhakijat osallistuvat työprosessiin.

”Olisi hienoa, jos taiteilijat tekisivät pitkäjänteisiä projekteja yhdessä niiden ihmisten kanssa, joita haluavat kommentoida. Turhan usein taiteilijat töissään projisoivat omia tuntemuksiaan tähän niin kutsuttuun pakolaiskriisiin. Enemmän toivoisin näkeväni töitä, joissa näkyy ihmisiä, joita tämä henkilökohtaisesti koskettaa.”

Mobiilidiaspora-teos muuttaa muotoaan jatkuvasti, teoksen videot vaihtuvat ja materiaalia kertyy lisää. Helsingissä Mobiilidiaspora-teokseen voi tutustua vielä 11.kesäkuuta asti HAM-kulmassa. Helsingistä teos matkaa Turkuun.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuvat: Anna Knappe

Mobiilidiaspora, 2017

HAM-kulma 1.6.–11.6.2017

Tennispalatsi, Eteläinen Rautatiekatu 8, 00100 Helsinki.

Avoinna: ti-su klo 11-19, ma suljettu

Vapaa pääsy

Lisää teoksesta osoitteessa: https://mobiilidiaspora.wordpress.com/

 

 

View Post

Haussa suomalainen ystävä

In Ajankohtaista, turvapaikanhakijat, vapaaehtoistyö by Anna Gustafsson0 Comments

Moni Suomeen saapunut turvapaikanhakija toivoo itselleen suomalaista ystävää, jonka kanssa voisi opetella kieltä ja kulttuuria. Suomalaisiin ei kuitenkaan ole ihan helppo tutustua ja moni jää siksi yksin. Suomen Punainen Risti järjestää monenlaista ystävätoimintaa, joka yhdistää suomalaisia ja uusia tulijoita. Vapaaehtoiset kertovat kokemuksistaan.

Barbara:

”Lähdimme mukaan tukikummitoimintaan yhdessä mieheni kanssa. Tukikummi on ystävä alaikäiselle turvapaikanhakijalle hänen aikuistuessaan. Nämä noin 17-vuotiaat pojat asuvat ennen täysi-ikäisyyttään ryhmäkodeissa, mutta heti täytettyään 18 vuotta heidät laitetaan omilleen. Moni heistä ei halua vielä asua yksin vieraassa maassa. Ymmärrän se todella hyvin, eiväthän monet suomalaisetkaan sen ikäiset pojat ole valmiita asumaan omillaan. Me olemme mieheni kanssa ihan tavallinen suomalainen pariskunta, ja haluamme omalta osaltamme auttaa näitä lapsia. Me olemme kummeina 17-vuotiaalle alun perin afganistanilaiselle pojalle. Olemme tavanneet hänen asuntolassaan ja kävimme yhdessä kävelyllä. Kun hän sai tiedon, että pääsee syksyllä peruskouluun, juhlimme sitä viemällä hänet syömään sushia, ensimmäistä kertaa. Tukikummi sitoutuu ystäväksi vuoden ajaksi, mutta minulla on ajatus, että tuki jatkuisi pidempäänkin. Mutta ihan kuin kaikissa ystävyyssuhteissa, molempien pitää haluta sitä. Kun lähdimme tukikummeiksi, oli meillä mielessä, että ehkä hän joskus puolestaan auttaa meitä.”

Taina Raiski, SPR:

”Suomi-kamutoiminta alkoi keväällä vuosi sitten ja tähän mennessä on yhdistetty jo 100 ystäväparia. Ystävätoimintaan pääsee suorittamalla kolmen tunnin kamu-kurssin, jonka aikana käydään läpi ystävätoiminnan muotoja ja tutustutaan muihin. Valtaosa turvapaikanhakijoista, jotka ovat vailla suomalaista ystävää, ovat todella yksin. He ovat saattaneet olla pitkäänkin vastaanottokeskuksessa ja kuntapaikan saatuaan he muuttavat omilleen, usein vajaalla kielitaidolla. Useimmat ovat todella innokkaita harjoittelemaan suomen kieltä, mutta moni on sanonut, että suomalaisiin on vaikea tutustua. Olen kuullut turvapaikanhakijoilta, etteivät he esimerkiksi tunne yhtään ainutta suomalaista. Suomi-kamuista on tullut pelkästään positiivista palautetta. Maahanmuuttajat ovat tunteneet ylpeyttä suomalaisista ystävistä. Suomalaiset vapaaehtoiset ovat monesti sanoneet, että ystävätoiminta on ollut hyvin avartava kokemus.”

Leena Sucksdorf:

”Tulin mukaan Suomi-kamuksi tämän vuoden alusta. Olen joskus vuosia sitten tehnyt vapaaehtoistyötä ja olen kiinnostunut muista kielistä ja kulttuureista. Toivoin alun perin ystäväksi perhettä, jossa olisi isompia lapsia. Sen sijaan sainkin ystäväkseni 34-vuotiaan irakilaisen miehen. Vähän arvelutti miten ystävyys toimii, mutta kävi ilmi, että meillä on yhteinen kiinnostuksen kohde, teatteri. Ystäväni on myös poikani ikäinen ja työskenteli aikaisemmin samalla alalla kuin poikani. Hän on myös todella kiinnostunut oppimaan suomea, ja minulla on osaamista sen opettamiseen. Olemme tavanneet kahvilla ja kävelyllä ja hän on myös tavannut perheeni. Yhdessäolo on luontevaa, jos se ei toimisi, ei ystävyyttä väkisin voisi pitää yllä. Ystäväni on kertonut, että hän on kuullut negatiivisia kommentteja suomalaisilta ja on tullut varovaisemmaksi sen seurauksena. Itse uskon vahvasti, että jos tutustumme ihmisiin yksilöinä huomaamme, miten samanlaisia kaikki olemme. Samanlaiset asiat liikuttavat meitä.”

Tuula Linsiö:

”Asumisapu-toiminta tukee turvapaikanhakijoita löytämään asunnon sen jälkeen, kun oleskelulupa on myönnetty. Kotia myös laitetaan yhdessä. Tutustuin vapaaehtoisena auttamaani perheeseen jo vastaanottokeskuksessa. Olen ollut hyvin vaikuttunut heidän tarinastaan. Vaikka kyseessä on asumisapu, apuni on muuttunut asunnon saamisen jälkeen oikeastaan ystävätoiminnaksi. Maahanmuuttajat jäävät Suomessa todella helposti yksin, auttamisessa pitää olla myös jatkuvuutta. Olen oppinut tästä vapaaehtoistyössä paljon ja se on todella antoisaa. Suosittelen kaikille, vapaaehtoisia tarvitaan lisää.”

Kuvassa myös Keijo Rautanen maahanmuuttajien työllistämistä edistävästä Hakemusapu-toiminnasta sekä SPR:ssä vuodesta 1985 vapaaehtoistoiminnassa mukana ollut Jukka Rousimo.

Teksti ja kuvat: Anna Gustafsson

Jos olet kiinnostunut ystävätoiminnasta ota yhteyttä!

Tukikummiksi alaikäiselle yksin tulleelle turvapaikanhakijalle: maria.koskijoki@punainenristi.fi

Suomi-kamu –ystäväksi maahanmuuttajalle: suomikamu@outlook.com

Asumisapu –toiminta uusille tulijoille: eva.kuhlefelt@punainenristi.fi