View Post

Ole hyvä Helsinki -kampanja tekee kaupungista empaattisemman

In Ajankohtaista by Topias Suksi0 Comments

 

Ole hyvä Helsinki -kampanja on täyttänyt metroasemat kaupunkilaisten tekemästä taiteesta syyskuun alusta alkaen ja ovat nähtävillä kevääseen 2018 saakka. Kampanjassa 400 mainostaulua 10 metroasemalla valjastetaan taiteelle. Yhteensä 200 kaupunkilaista on osallistunut niin valokuvaamalla kuin kuvittamalla omasta näkökulmastaan, miten osoittaa empatiaa kanssaihmisiä kohtaan. Nuoria on ollut ohjaamassa useita taiteilijoita muun muassa valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja sarjakuvataiteilija Ahmed Warda. Helsinkiläisiä on myös pyydetty osallistumaan kampanjaan Arabian katufestivaaleilla.

 

 

Faridan mielestä kuvien tulee olla esteettisiä mutta tunteisiin vetoavia

Kampanja on myös tarjonnut nuorille mahdollisuuden osallistua kaupunkitilan virkistämiseen, tämä on ilahduttanut varsinkin kampanjaa osallistunutta Farida Ud-Dinia. Näin nuorelle syntyy tunne arvostuksesta. Faridan mukaan kuvien pitää olla esteettisiä mutta vaikuttavuus riippuu siitä ovatko ne tunteisiin vetoavia vai eivät, sillä sellaiset kuvat muistetaan niin hyvässä kuin pahassa. Farida osallistui kampanjaan valokuvaamalla ja yleensä kaikki onnistui hyvin, vaikka välillä satunnaisten ihmisten ilmestyminen poseeraamaan hieman ahdisti. Kampanjaa Farida toivoo myös ensivuodelle ja hänen omasta mielestään ”kaupallisen tilan korvaaminen taiteella tekee kaupungista mielenkiintoisemman”.

 

Ole hyvä Helsinki -kampanja tekeekin metroasemista mielenkiintoisempia elämänmakuisella tavalla. Pietarin metroasemat ovat monet itsessään näyttäviä ja niiden luoma vau! -efekti varmasti säväyttää kullattuine korinttilaispylväineen. Ne eivät kuitenkaan edusta kansalaisia vaan valtaa. Historiallisina muistomerkkeinä ne jäävät ihmisten mieliin. Helsingin kaupunki osoittaakin näin haluaan osallistaa kaupunkilaisia aktiivisina toimijoina oman ympäristönsä hyväksi eikä vain vallankohteina. Näin kaupunkilaisuudesta tehdään toimijuutta muutenkin kuin joka neljäs vuosi.

View Post

”Yleistäminen ei kannata”

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson0 Comments

ABDUL

Tuntuu pahalta. Tuntuu, että missään ei ole enää turvallista. Aluksi ajattelin, että koko asia ei voi olla totta, että Suomessa ei voi tapahtua tuollaista. Liikun itse enimmäkseen ystävien kanssa, joten minua itseäni ei pelota. Olen ollut nyt vuoden Suomessa, enkä ole kokenut vihaa tai rasismia, mutta tämä tapahtuma saa minut ajattelemaan, että voin joutua kohtaamaan sellaistakin.

ASSAD

Haluaisin kaikkien ymmärtävän, että yleistäminen ei kannata. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole samanlaisia. Nyt meidän suomalaisten pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, olemme kaikki samanarvoisia. Olisi myös hyvä, että ihmiset miettisivät mitä lukevat esimerkiksi netistä. Kaikki ei ole totta, otsikot voivat olla vaikka minkälaisia, mutta totuus on jotain ihan muuta. Itse en pelkää, mutta kyllähän tuollainen tapahtuma haittaa yleistä turvallisuutta. Kuulin tänään, että joku moottoripyöräkerho olisi tulossa Helsinkiin ja se ei kyllä lisää ainakaan minun turvallisuudentunnettani.

FARU

Liikun keskustassa enimmäkseen ystävien kanssa. Olen tosiaankin huomannut, että jännitteet ovat lisääntyneet. Minuakin pelottaa tuollainen tapahtuma. Mietin, alkaako väkivalta lisääntyä myös täällä.

NAYLA

Turun tapahtumien jälkeen minuakin on alkanut pelottaa. Mietin niitä nuoria turvapaikanhakijoita, jotka eivät ole saaneet oleskelulupaa. Moni heistä on masentunut. He ovat tulleet tänne saadakseen paremman elämän, mutta se on vaikeaa, jos on tullut ilman lupaa. Pelottaa myös, että tästä joku saa päähänsä kostaa. Toisaalta, kyllä minuakin suututti niin paljon, että minulle tuli halu kostaa. Mutta verta ei saa vuodattaa, se on väärin. Ihmisiä ei saisi leimata, että kun on muslimi, on tietynlainen. Mietin kyllä hiukan, missä liikun tämän jälkeen.

LAYLA

Minua pelottaa. Pelottaa, jos joku tulee kadulla vastaan, että mitä jos sillä on puukko. Minua ei pelota niinkään toiset nuoret, mutta pelkään joitakin aikuisia. Kavereiden kanssa liikkuessa on turvallisempi olo.

ALLA

Olen todellakin huomannut, että Turun tapahtumien jälkeen asiat ovat muuttuneet. Olen kuullut ystäviltäkin, että jotkut katsovat perään oudosti. Minulle ei ole koskaan huudeltu, mutta joillekin kavereille on. Some on ihan täynnä keskustelua tästä, osa siellä olevasta tiedosta on vielä väärin, esimerkiksi, että hyökkääjä olisi huutanut ”allahu akbar”. Siellä liikkuu myös kostoviestejä, että halutaan kostaa Turun iskut jollekin. Liikun nyt mieluummin porukassa, silloin ei niin helposti tapahdu mitään.

Nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatkan kirjoitus Turun tapahtumien jälkeen:

 

Jos tapahtuma on herättänyt sinussa ajatuksia, niitä on hyvä jakaa muiden kanssa. Paras tapa on keskustella ystävien ja muiden luotettujen kanssa. Voit myös kirjoittaa ajatuksiasi Safe stadin sivuille, ota yhteyttä toimittaja Anna Gustafssoniin anna.gustafsson@hel.fi tai www.facebook.com/safestadi insta: Safestadi #safestadi #munstadi

View Post

Keitä ovat tulevaisuuden suomalaiset?

In Ajankohtaista, taide, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Kansallismuseon aulan pyöreää kattoa koristavat Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-freskot. Maalausten alla avautuu pyöreä pikkugalleria, johon voi astua sisälle. Kokemus on vaikuttava, kun eri korkeuksille sijoitetut suuret muotokuvat ottavat katsojan valtaansa. Kansainvälinen taidekonsepti Studio Aleppo on löytänyt kodin Kansallismuseosta.

Idea Studio Aleppoon syntyi pommitetun valokuvausstudion raunioilla Syyriassa, kun valokuvaaja Issa Touma löysi pölyn ja kivien keskeltä negatiiveja. Syyrialaiskaupunki Aleppon Bawabet al Qasab – kadun studiossa oli kuvattu kaupunkilaisia aina 20-luvulta 70-luvulle asti.

Nyt kansainvälinen taidekollektiivi on alkanut järjestää uusia Studio Aleppoja eri puolilla Eurooppaa. Tekeillä on galleria uusista ja vanhoista eurooppalaisista.

Helsingin Studio Aleppo – kuvauksissa Helsingissä pidempään asuneet maksoivat kuvastaan 50 euroa ja kustansivat samalla kuvauksen myös jollekin uudelle kaupunkilaiselle, esimerkiksi maahanmuuttajalle tai turvapaikanhakijalle. Kuvaukseen ilmoittautui nopeasti ihmisiä enemmän kuin mukaan mahtui.

Kaksipäiväisen pop-up – kuvaussession seurauksena näyttelyssä oli esillä 23 pidempään Helsingissä asuneen ja 23 tuoreen tulokkaan muotokuvat. Kuvattavat myös haastateltiin, ideana löytää ihmisten kesken jotain, mikä meitä kaikkia yhdistää, olipa kotimaamme mikä tahansa.

Suomalaista kulttuuria ja -perinnettä vaaliva Kansallismuseo on monikulttuurisuutta korostavan ja ajankohtaiseen maahanmuuttokeskusteluun viittaavan näyttelyn järjestäjänä rohkea. Museolle näyttely on mahdollisuus osallistua vahvasti julkiseen keskusteluun suomalaisuudesta, kertoo Kansallismuseon markkinointi- ja viestintäjohtaja Jonna Heliskoski.

”Kansallismuseo antaa Studio Aleppolle puitteet, jotka alleviivaavat merkittävästi näyttelyn aihetta. Voimme miettiä näyttelyn kautta maahanmuuttajien roolia yhteiskunnan rakentajina. Tulevaisuudessa on otettava kantaa siihen, miten suhtaudumme monikulttuurisuuteen Suomessa”, Heliskoski kuvaa.

”Kyllä siitäkin keskusteltiin, miten tämä sopii Suomi 100 – juhlavuoteen”, Kansallismuseon Jonna Heliskoski kertoo, ”Kansallismuseo haluaa kuitenkin nimenomaan ravistella ajatuksiamme suomalaisuudesta ja suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Tulemme tekemään vastaavia yhteiskunnallisia avauksia jatkossakin.”

Kansallismuseon perusnäyttelyn kokoelmia tutkiessa voi nähdä, kuinka vaikutteet eri puolilta maailmaa ovat aina muokanneet kulttuuriamme. Studio Aleppon kaltainen näyttely on mahdollisuus myös palauttaa mieleen, että kuvamme suomalaisuudesta ja suomalaisesta identiteetistä kaipaa aika ajoin päivitystä.

Helsinki on Amsterdamin jälkeen vasta toinen kaupunki, jossa Studio Aleppo järjestetään. Syksyllä ovat vielä vuorossa Haag ja Berliini. Lopulta kaikki kuvat kootaan lyhyiden haastattelujen kera nettigalleriaan.

Suomen näyttelyn tuottaja ja kuraattori Ceyda Berk-Söderblom on tulokseen tyytyväinen.

”Valokuva on tämän näyttelyn tarkoituksiin hyvin älykäs väline. Kun ihminen on valokuvattavana ja taiteen kohteena ei ole väliä mistä tulee tai kauanko on ollut täällä. Se on hyvin voimakas kokemus.”

Näyttelyn tuottaja Ceyda Berk-Söderblom peilaa näyttelyssä myös omaa tarinaansa. Turkista alle kaksi vuotta sitten Helsinkiin muuttanut Berg-Söderblom sanoo, että taidemaailmassa kansainvälisyys on etu, mutta kestää silti aikansa tutustua ihmisiin ja löytää paikkansa. Studio Aleppossa on tarkoitus antaa ääni uusille kaupunkilaisille ja tehdä heidät näkyviksi.

”Näyttelyssä on monia kerroksia. Muotokuvaa otettaessa ihminen on yksin, mutta näyttelyssä kuvat päätyvät rinnakkain ja se on merkityksellistä.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuvat: Soile Tirilä, Museovirasto

 

 

View Post

Voitamme vihan yhdessä

In Ajankohtaista, media, mielenosoitus, rasismi, Selkosuomi, vihapuhe by Anna Gustafsson1 Comment

Perjantaina Turussa tapahtunut isku on järkyttänyt ja koskettanut meitä kaikkia. Turvallisuudentunteemme on saanut kolauksen ja tapahtuma on huolettanut myös nuoria.

Moni miettii, miksi näin piti käydä? Voiko tällaista tapahtua uudelleen? Mitä voimme tehdä, ettei näin enää kävisi?

Onneksi olemme saaneet seurata myös hienoja osoituksia ihmisten halusta auttaa toisiaan. Iskun aikana osa sivullisista auttoi hyökkäyksen kohteeksi joutuneita, oman henkensä uhallakin. Tapahtuma on saanut ihmiset myös kokoontumaan yhteen ja tuomitsemaan yhdessä kaikenlaisen väkivallan, suvaitsemattomuuden ja syrjinnän. Moni on halunnut osoittaa mieltään myös sen puolesta, että emme saisi antaa valtaa vihalle, sillä se ei auta ketään.

Voimme jokainen omassa elämässämme oikein toimimalla näyttää, että tapahtuneesta huolimatta Suomi on avoin ja monikulttuurinen maa, jossa kaikilla voi olla oma roolinsa yhteiskunnan rakentajana. Me voimme kaikki vaikuttaa siihen, että täällä on hyvä ja turvallista elää.

Nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka

Jos tapahtuma on herättänyt sinussa ajatuksia, niitä on hyvä jakaa muiden kanssa. Paras tapa on keskustella ystävien ja muiden luotettujen kanssa. Voit myös kirjoittaa ajatuksiasi Safe stadin sivuille, ota yhteyttä toimittaja Anna Gustafssoniin anna.gustafsson@hel.fi tai www.facebook.com/safestadi insta: Safestadi #safestadi #munstadi

 

View Post

Romaneille rotuerottelu arkipäivää Suomessa

In Ajankohtaista, rasismi, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

Kirjoittaja on Romaninuorten neuvoston varapuheenjohtaja, Leif Hagert

”Romaneille rotuerottelu on arkipäivää Suomessa. Ravintolat ja muut vapaa-ajanviettopaikat ovat usein esimiestasolla tehneet päätöksen, että romaneita ei haluta asiakkaiksi eikä päästetä sisään.

Yhdenvertaisuuslakiakin rikkovan päätöksen toimeenpanijoina usein ovat ovimiehet, tarjoilijat tai muu henkilökunta. Vaikka esimieheltä tullut ohjeistus on rasistinen ja Suomen lakien vastainen, moni kuitenkin noudattaa annettua ohjeistusta sitä kyseenalaistamatta.

Ravintoloihin, baareihin ja yökerhoihin sisään pääseminen seurueella, jossa on useampi romani, on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Etenkin jos seurueessa on romaninainen perinteisessä romaniasussa, sisään pääseminen on hyvin epätodennäköistä. On myös ollut tapauksia, jossa romanin ei ole annettu asioida bensa-asemalla tai ruokakaupassa. Ravintolakäytänteisiin verrattuna tämä on paljon harvinaisempaa, mutta yhtä kaikki syrjintää.

Tämä käytäntö tuo mieleen lähihistoriasta löytyvän Yhdysvaltojen etelävaltioissa tapahtuneen jaottelun valkoisiin ja mustiin. Siellä julkisissa paikoissa oli usein kyltti, joka kertoi suoraan, että värilliset eivät olleet tervetulleita – meillä Suomessa tämän kyltin virkaa toimittaa usein ovimies, joka jo ovelta käännyttää romanit pois heidän etnisen taustansa takia.

Jos esimies käskisi olla päästämättä kaikkia tummaihoisia sisään, niin pistettäisiinkö tällainen käsky käytäntöön, sitä kyseenalaistamatta? Sallittaisiinko sellaisen toiminnan muodostua normiksi ja osaksi suomalaista yhteiskuntaa? Vai tunnistettaisiinko tämä silloin rasistiseksi ja syrjiväksi teoksi?

Romanit ovat osa suomalaista yhteiskuntaa

Kantasuomalaisilla ja Suomen romaneilla on pitkä yhteinen historia. Sen perusteella olettaisi, että me olisimme edes samassa asemassa, kuin muut vähemmistöt Suomessa. Kuitenkin näyttää siltä, että perityt asenteet ja ennakkoluulot ovat juurtuneet syvään ja niitä ei edes välttämättä tunnisteta tai pidetä huonona asiana, vaikka muihin ryhmiin kohdistuva rasismi tuomittaisiinkin. Romanit ovat suomalaisen rasismin sokea kohta.

Romanit ovat osa suomalaista yhteiskuntaa, me olemme taistelleet itsenäisen Suomen puolesta rinta rinnan sodissa. Romanit haluavat myös olla osa yhteiskuntaa ja edistää sitä omalla panoksellaan. Romaneita valmistuu hyvin paperein ammatteihin, mutta valitettavasti myös työllisyyden rintamalla haasteet ovat vastassa: jo nimi vaikuttaa rekrytointipäätökseen. Yhteiskuntaan kiinni pääseminen ja siinä pysyminen on haastavaa, koska romanina sinut erotetaan muusta väestöstä. On selvää, että tällainen toiminta aiheuttaa vastakkainasettelua ja syrjäytymistä.

Syrjintä voi vahingoittaa ja syrjäyttää nuoria

Nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja hyvinvointierojen kaventaminen ovat olleet päätöksentekijöiden kiinnostuksen kohteena jo kauan. Vaikka romaninuorella olisi itsellään halu päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa, niin toistuva eriarvoiseen asemaan luokittelu voi käydä liian raskaaksi. Nuoren tunne siitä, että hän voi itse vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, heikkenee. Pahimmillaan tämän lopputuloksena on syrjäytynyt nuori. Yhden nuoren syrjäytymisen on arvioitu maksavan miljoona euroa yhteiskunnalle. Vaikka yhteiskunta maksaa laskun, jää tilanteesta selviäminen liian usein nuoren omaksi tehtäväksi.

Suomi on monikulttuurinen maa, joka on ottanut isoja askelia yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon saralla viime aikoina. Valtiohallinnossa romanit huomioidaan jo Romanipoliittisen ohjelman kautta. Suomalaisen arjen ja kansalaisyhteiskunnan kehittyminen tällä osa-alueella ei kuitenkaan ole valitettavasti vieläkään muuttanut romaneihin kohdistuvia asenteita ja ennakkoluuloja.

Toivommekin, että meidät opittaisiin ottamaan yksilöinä. On itsestään selvää myös meille, että jos joku käyttäytyy huonosti, teko tuomitaan ja hän myös saa kantaa siitä seuraukset. Etnisyys ei saa olla tekosyy huonolle käytökselle. Kuitenkaan yksittäisen henkilön teoista ei voi eikä saa syyllistää tai vastuuttaa koko Suomen romanivähemmistöä.”

Kirjoittaja: Leif Hagert

Kirjoittaja on Romaninuorten neuvoston varapuheenjohtaja 

Kuva: Susanna Kosonen/Ihmisoikeusliitto

Ihmisoikeusliitto – Puolustamme ihmisoikeuksia Suomessa

View Post

Kohtaamisia, ystävyyttä, elämää. Steissi.

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Työmatkalaiset ovat jo pyyhkäisseet asematunnelin halki kotimatkallaan. Kun kello lähestyy kuutta, jäljelle rautatieaseman alla sijaitsevalle aukiolle ovat jääneet tunnelia olohuoneena ja tapaamispaikkana käyttävät. Joukossa on pari huonommassa kunnossa olevaa taapertajaa, yksi taluttaa pyörää siitä tukea hakien. Yhdessä kulmassa pariskunta riitelee kovaäänisesti, ennen kuin eroaa kumpikin omille teilleen. Yläpuolella kaikuvat kaukojunien kuulutukset, matkustetaan kohti Mikkeliä, Oulua ja Turkua. Mutta alapuolella ei olla matkalla mihinkään, asema kerää nuoria erityisesti idästä tapamaan toisiaan ja viettämään aikaa.

Väsymätön steppaajatyttö esiintyy asemantunnelin läpikävelijöille muutaman lantin toivossa. Hänen väsyttyään kahden pojan duo aloittaa räpin ja laulun sekoittavaa performanssiaan. Poliisipari kiertää metrotunnelille johtavan tasanteen ympäri. Harmaapukuiset vartijat tarkastavat myös tasaisin väliajoin, että paikka pysyy rauhallisena.

Steissi on monelle nuorelle tapaamispaikka, jonne tullaan viettämään aikaa. Moni hengaa siellä hetken ja jatkaa sitten eteenpäin, takaisin itään tai Kampin tai Forumin nurkille. Yleensä steissi on rauhallinen, vaikka kulkijaa on monenlaisessa kunnossa. Steissistä on tullut tuttu paikka myös turvapaikanhakijanuorille tavata toisiaan. Toisina iltoina heitä kokoontuu asemalle puolisen sataakin. Tänään paikalle on tullut parisen kymmentä.

Safe stadin nuorisotyöntekijät Omar Abdi ja Sabally ”Keba” Ansumana ovat kiertäneet Forumin ja Kampin kautta asematunneliin. Kello lähenee seitsemää. Asematunnelin kulmasta istuskelemasta löytyy heti tuttuja nuoria. Kätellään, halataan ja vaihdetaan kuulumisia kielten sekoituksella, suomeksi, arabiaksi, somaliksi ja englanniksi. Nuorten luottamuksen saavuttaminen on vaatinut työtä ja aikaa, Keba kertoo. Nyt moni uskaltautuu kertomaan, jos kotona on ongelmia, tai jos tarvitsee muuta apua.

Odottaminen tuskastuttaa

Keba on sopinut asematunneliin tapaamisen tutun turvapaikanhakijan kanssa. Tämä tarvitsee apua kirjeen suomentamiseen. Moni turvapaikanhakija jännittää viranomaisen yhteydenottoa niin paljon, ettei uskalla edes avata kirjekuorta. Niin nytkin. Keba avaa kuoren ja kertoo hyvät uutiset, nuorelle on myönnetty kuukausittaista avustusta välttämättömiin menoihin kuten puhelimeen ja vaatteisiin. Hyvä uutinen hymyilyttää. Enää jännitetään turvapaikkapäätöksen lopputulosta.

Omar Abdi näyttää kännykästään tavanomaisen työpäivänsä kilometrejä: päivittäin kävelyä tulee 12 – 15 kilometriä. Illan aikana saatetaan tavata ja jututtaa jopa 80 nuorta. Heitä neuvotaan, tuetaan tai vain ollaan läsnä. Osa tavatuista nuorista on paperittomia, joilla ei ole tietoa seuraavasta ateriasta tai paikkaa, missä yöpyä. Heille neuvotaan ne paikat, missä Helsingissä apua saa. Omaria huolestuttavat erityisesti ne turvapaikanhakijanuoret, joilla on jo takanaan yksi tai kaksi kielteistä oleskelulupapäätöstä.

”Heidän keskuudessaan on paljon masennusta ja toivottomuutta. Yritämme kannustaa heitä yrittämään vielä uudelleen. Nämä nuoret eivät uskalla juuri ajatella tulevaisuutta ja saattavat olla muiden houkuteltavissa esimerkiksi päihteiden käyttöön.”

Omarin tuttu irakilainen poika tulee juttelemaan. Hän haluaisi etsiä omaa asuntoa suomalaisen tyttöystävänsä kanssa, mutta ei tiedä mistä aloittaa. Hän on odottanut oleskelulupapäätöstä jo kaksi ja puoli vuotta. Usko meinaa loppua, kun tulevaisuutta ei pysty suunnittelemaan.

Sen sijaan Mustafa on tänään hyvällä tuulella. Tiedossa on kaverin syntymäpäiväjuhlat, joihin ollaan kohta lähdössä porukalla. Mustafalla on jo kaksi kielteistä oleskelulupapäätöstä, mutta hän ei ole vielä menettänyt toivoaan. Kebaa Mustafa huolettaa, hän tietää, että joka ilta Mustafa ei ole ollut näin hyvällä tuulella, vaan huonojakin hetkiä on ollut.

”Stay smart!” Keba huudahtaa Mustafan perään, kun tämä lähtee kaveriporukan keskellä kohti juhlia.

Iloisia uutisia

Porukan keskellä yksi nuori mies hymyilee leveästi. Eikä syyttä, taskussa on kaksi päivää vanha oleskelulupapäätös, ja suomalainen henkilökortti täydellä työlupaoikeudella. 20-vuotias Faris kaivaa sen ylpeänä esille.

”Se ojennettiin minulle syntymäpäivänäni, voitko kuvitella?”

Faris odotti päätöstä kaksi vuotta, jonka aikana hän ehti saada yhden kielteisen päätöksen. Irakin Bagdadista kotoisin oleva Faris opiskeli kotimaassaan yliopistossa lakia ja haluaisi nyt jatkaa opintojaan täällä. Matka Suomeen ei ollut helppo.

”Lähdin ensin matkaan veljeni kanssa. Pääsimme Turkkiin ja sieltä rannalle, missä odotimme venettä, joka olisi vienyt meidät Kreikkaan. Vene oli lastattu aivan täyteen ihmisiä, sää muuttui nopeasti todella huonoksi ja vene keikahti ympäri.”

Kaikki veneessä olijat, tuolloin teini-ikäinen Faris veljineen pääsivät uimaan takaisin rantaan odottamaan seuraavaa mahdollisuutta ylitykseen. Läpimärkinä he odottivat koko yön rannalla, mutta sää oli muuttunut äkkiä hyvin kylmäksi ja oli vain 10 astetta.

”14 ihmistä veneestämme kuoli rannalle. Veljeni oli heidän joukossaan. Aamulla turkkilaiset pelastajat ja punaisen ristin henkilökunta tulivat auttamaan meitä. Minun oli lähdettävä takaisin Irakiin viemään veljeni ruumis kotiin.”

Toisella kerralla Faris pakeni perheensä tietämättä. Paluu rannalle, jossa veli oli kuollut, otti koville, mutta halu selviytyä oli suuri. Odotus Suomessa ilman tietoa siitä, saako jäädä, oli tuskainen. Mutta lopulta päätös tuli.

”Jätin perheeni niin nuorena, tämä on ensimmäinen syntymäpäiväni pitkään aikaan, jolloin olen oikeasti todella iloinen.”

Asemalla tapahtuu

Keba juttelee tutun kaveriporukan kesken. Joukossa on pienikokoinen, lapsenkasvoinen poika tupakka korvan takana. Keba kertoo pojan toisinaan pyörivän myös aikuisten porukoissa steissillä. Nyt kavereina on kuitenkin koulukavereita. Keba muistuttaa pojalle, että äidille pitää kertoa missä on ja kenen kanssa. Poika lupaa, että tällä kertaa äiti on antanut luvan lähteä ulos.

Omarin tuttu somalityttö tulee näyttämään uutta hamettaan, jonka sisko on tuonut Saudi-Arabiasta Eid-juhlaa varten. Hänen kaveriporukkansa tuli vain kävelemään steissin läpi. Omar kertoo, että monet nuoret tulevat vain tsekkaamaan, onko paikalla tuttuja, eivätkä niinkään aina jää viettämään aikaa. Mutta on niitäkin, jotka eivät voi mennä kotiin. Heille asema on olohuone ja kaverit perhe.

Äkkiä tasanteelle kerääntyy paljon ihmisiä. Vartijat ovat painaneet maahan nuoren pojan, jonka kädessä on varsin iso puukko. Poika viedään pois neljän vartijan voimin. Osa nuorista näyttää hämmentyneeltä, toiset ovat selkeästi tottuneet siihen, että asemalla tapahtuu.

Keba ja Omar lähtevät lopettelemaan iltaa kiertämällä vielä kerran Kampissa ja Forumissa. He tuntevat hyvin ne paikat, mihin nuoret kokoontuvat juttelemaan. Vaatii ammattitaitoa lähestyä nuoria niin, että he tuntevat voivansa luottaa tulijoihin. Kielitaitokin auttaa ja kulttuurien tuntemus. Useimmissa nuorten porukoissa käytetään sekaisin monta kieltä. Ilta illan jälkeen kadulla tavataan samoja nuoria, jotka tulevat tutuiksi. Kun joku tuttu puuttuu porukoista, häntä osataan kysellä.

Ilta päättyy. Tänään Keban ja Omarin työpari kohtasi ja jututti viitisen kymmentä nuorta. Ainakin heille oli tänä iltana mahdollisuus antaa kontakti turvalliseen ja tuttuun aikuiseen Helsingin kadulla. Työ steissillä jatkuu taas huomenna.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuvassa vasemmalta: Mustafa, Omar, Faris.

View Post

”Mosul, miten voisin palata sinne?”

In Ajankohtaista, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Mahmoud istuu puiston penkillä ja vetää hupun päästään. Hän sukii muutaman kerran hiuksiaan ja valittelee, että ne ovat kasvaneet liian pitkiksi.

”Parturiin ei ole varaa, enkä tunne ketään, joka leikkaisi ilmaiseksi hiukseni.”

Mahmoud ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, eikä halua tulla kuvatuksi. Hän on ihminen, jota julkisuudessa kutsutaan nimellä paperiton. Hän elää Suomessa ilman laillista oleskelulupaa.

Mahmoud saapui Suomeen alkuvuodesta 2016. Hän on kotoisin Irakista Mosulista. Matka Eurooppaan oli pitkä ja kesti lähes puoli vuotta. Mahmoud matkusti Irakista Turkkiin osin autolla ja osin jalan. Turkista hän pääsi salakuljettajille maksamalla laivalla Kreikkaan ja sieltä Italian kautta Suomeen. Kotiin Mosuliin jäi äiti ja veli. Isä oli kuollut jo aikaisemmin. Perhe oli köyhä, työtä ei ollut ja vähäisen rahan elämiseen Mahmoud sai veljensä kanssa kerättyä kasaan tekemällä muun muassa töitä maalaajana ja rakennustyömailla.

Pako ainoa vaihtoehto

Mosul on Isisin syntykaupunki. Kolme vuotta sitten, perjantairukousten aikaan Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julisti al-Nurin moskeijassa Isisin kalifaatin syntyneeksi. Alkoi verinen ja julma sota, joka on vaatinut tuhansia ihmishenkiä ja kylvänyt pelkoa ja väkivaltaa paitsi synnyinseudullaan ja lähimaissa, myös terrori-iskujen myötä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Mahmoud ja hänen veljensä yrittivät pysytellä kaukana Isis-taistelijoista, eivätkä suostuneet värväysyrityksiin. Isättömänä heidän perheensä oli kuitenkin turvaton. Lähellä asuvat sukulaiset piilottelivat poikia, mutta uhkailu ja lopulta väkivaltainen pahoinpitely saivat Mahmoudin ymmärtämään, että pako onli ainoa vaihtoehto. Äiti ja veli pakenivat muualle Irakiin, Mahmoud päätti yrittää Eurooppaan. Perheestään hän ei ole kuullut mitään lähtönsä jälkeen.

”Ei ole mitään keinoa selvittää missä he ovat, hukkasin puhelimeni matkalla, minulla ei ole kenenkään sukulaiseni puhelinnumeroita. Voin vain toivoa, että jonakin päivänä tapaamme uudelleen”, Mahmoud sanoo ja katsoo olkansa yli maahan.

Miten palata?

Kun ihminen on paperiton, hän elää eräänlaisessa välitilassa. On olemassa, mutta ei todella elä. Omaa elämää ei voi suunnitella tai miettiä viikkoa eteenpäin, kun ei edes tiedä, missä saa seuraavalla viikolla yöpyä. Mahmoudilla on onnea, tuttu irakilainen perhe on ottanut hänet kotiinsa. Päivisin hän kuitenkin joutuu kävelemään ja viettämään aikaansa kadulla.

Iäkseen Mahmoud kertoo 25. Hänellä on yksi hylätty oleskelulupahakemus. Hän ei ollut kyennyt todistamaan, että joutuisi palattuaan vainotuksi muualla Irakissa.

”Mutta miten voisin palata jonnekin, jossa minulla ei ole mitään, ei omaisuutta, ei tuttavia eikä sukulaisia. Mosul ei vieläkään ole turvallinen.”

Kun hylätty päätös tuli, Mahmoud päätti lähteä vastaanottokeskuksesta. Hän keräsi vähät tavaransa, muutamat vaatteet, saamansa kengät ja suomen kielen sanakirjan ja lähti illalla. Hän eli aluksi löytämällään ruualla, mutta sai sitten yhteyden Helsingissä asuviin irakilaisiin ja on asunut heidän luonaan. Välillä yöpaikka löytyy ystävien kotoa.

Mosul vapautuu vähitellen   

Mosul oli ennen Irakin toiseksi suurin kaupunki. Kesäkuussa 2014 Isisin joukot valtasivat Mosulin ja kiivaat taistelut sen takaisin valtaamiseksi ovat tehneet ennen vauraasta ja kauniista kaupungista aavemaisen tyhjän, jossa lähes kaikissa taloissa on jälkiä ampumisista ja pommituksista. Pieni osa Mosulin vanhan kaupungin itä-osaa on edelleen Isisin hallussa. Siviilit ovat siellä motissa Irakin hallinnon joukkojen ja Isisin välissä.

Kun Isis valtasi Mosulin, se karkotti noin puoli miljoonaa Mosulin 1,8 miljoonasta asukkaasta kodeistaan. Sotilaat tyhjensivät ja valtasivat monet kodeista, joten niihin palaavia odottavat monesti vain tyhjät seinät. Nyt Mosul on periaatteessa vapaa. Irakin joukot julistivat Mosulin takaisinvallatuksi 9. päivä heinäkuuta tänä vuonna. 1100-luvulla perustettu al-Nurin moskeija, jossa Isis julisti kalifaattinsa perustetuksi, tuhoutui taisteluissa niin, että vain oviaukko jäi pystyyn.

Paenneet suojaa etsimässä

Mosulin vapauttaminen on nähty käänteentekevänä vaiheena konfliktissa, joka on suistanut maailman väkivallan ja terrorismin kierteeseen ja aiheuttanut ennen näkemättömän pakolaisten tulvan kohti Eurooppaa. Seuraavat kuukaudet ovat ratkaisevia. Ihmiset, jotka ovat eläneet taistelujen keskellä, ovat traumatisoituneet näkemästään ja kokemastaan väkivallasta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat varoittaneet kostoista paitsi Isisin joukoissa taistelleiden perheitä kohtaan, myös niitä vastaan, jotka ovat tukeneet Isisiä.

Pikkuhiljaa Mosuliin on kuitenkin palautumassa sodan jälkeinen elämä. Irakin viranomaiset sanovat, että 157 000 pakolaista on jo palannut koteihinsa. Erityisesti al-Khadran kaupunginosassa länsipuolella kaupunkia kouluja avataan, kaupat ja kadut täyttyvät ihmisistä, poltetaan shisha-piippua ja juodaan kahvia uudelleen avautuneissa kahviloissa. Joillakin alueilla kaupungissa asukasmäärät ovat kaksinkertaistuneet, kun taistelujen tieltä paenneet ihmiset ovat etsineet suojaa muualta. He kunnostavat yhteisesti tuhoutuneita taloja.

Tuhoutuneet kodit

Mahmoud ei haaveile paluusta Mosuliin. Katsomme yhdessä ipadilta YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tuoreita kuvia Mosulista. Mahmoud puistelee päätään. Viileä kesäpäivä Helsingissä ei voisi olla kauempana maisemista, joita nyt katselemme: sirpaleisia taloja, lautakasoja, pölykasaksi hajonneita koteja. Likaisia, nälkäisiä ja haavoittuneita ihmisiä etsimässä apua Punaisen Ristin sairaalasta. Vanhan kaupungin kiivaista ja julmista taisteluista on palaamassa nälkiintyneitä ja haavoittuneita naisia ja lapsia, mahdollisesti Isis-taistelijoiden perheitä. Kestää vuosia, vuosikymmeniä, ennen kuin kaupungin ja ihmisten haavat on korjattu.

Mahmoud on vakava kuvia katsellessaan.

”Joskus mietin, miksi tämä oli kohtaloni. Miksi juuri minulle annettiin tämä elämä? Mutta en mieti sitä kauan, ajattelen, että olen päässyt näin pitkälle, asiat järjestyvät kyllä jollakin tavalla.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: John Isaac/UN Photo

 

View Post

Vihapuhe vaalikampanjassa lisää väkivaltaa

In Ajankohtaista, Islam, media, politiikka, rasismi, vihapuhe, viharikos by Anna Gustafsson0 Comments

”Syyrialaisten pakolaisten joukossa voi olla armeijan verran Isis-taisteilijoita.”

”Kannattaisi todella miettiä moskeijoiden sulkemista Yhdysvalloissa”

Muslimien maahantulokielto ja slogan ”Islam hates us.” Muun muassa näitä vaalilauseita käytti Donald Trump käydessään voittoisaa vaalikampanjaansa USA:ssa viime vuonna. Trump loi kuva Yhdysvalloista maana, jossa pakolaiset ja maahanmuuttajat tulee nähdä uhkana. Erityisesti hän kohdisti kovat sanansa kahta ryhmää vastaan, meksikolaisia ja muslimeja.

Vaalipuheet on helppo kuitata vaalipuheiksi, olkoonkin, että tässä tapauksessa puheet johtivat voittoon. Voiton myötä odotukset lupausten toteuttamiseksi ovat olemassa. Mutta amerikkalaisen Kalifornian osavaltiossa sijaitsevan San Bernardinon yliopiston tutkimus osoittaa, että vaalipuheet johtivat selkeään viharikosten kasvuun Yhdysvalloissa.

Vuonna 2015 viharikokset Amerikassa nousivat ennätyslukuihin sitten vuoden 2011 terrori-iskujen jälkeen. Syitä on monia, eikä voida suoraan osoittaa, että vihapuhe vaalikampanjassa on ainoa tekijä islamofobiaan. Eräs keskeinen tutkimuksessa esiin nostettu syy on, että monet amerikkalaiset elävät eristyksissä, eivätkä jokapäiväisessä elämässä itse kohtaa ja tutustu muslimeihin. Tutkimuksessa ne, joilla tuttavapiirissä oli muslimeja, suhtautuivat heihin positiivisemmin. Terrori-iskut ja uutiset sodista ja levottomuuksista maailmalta lisäävät myös viharikoksia, mutta niiden synty on kokonaisuus, johon vaikuttaa moni asia.

Tutkimuksessa kerättiin viharikostilastot kaikkiaan 20 osavaltiosta. Vuonna 2015 viharikokset muslimeja kohtaan lisääntyivät jopa 78 prosenttia. Viharikokset arabitaustaisia kohtaan lisääntyivät yli 200 prosenttia.

Poliittisilla puheilla on yhteys väkivaltaan

San Bernardinon yliopiston viharikosten ja ääriajattelun tutkimuslaitos toteutti tutkimuksen. Yliopistokaupungissa tapahtui vakava terrori-isku vuonna 2015.  Syed Rizwan Farook and Tashfeen Malik, naimisissa oleva pakistanilaistaustainen, Amerikassa asuva pariskunta teki julman, kehitysvammaisten palvelukeskukseen kohdistuneen iskun, jossa kuoli 14 ja haavoittui 22 ihmistä.

San Bernardinon yliopiston tutkimuksessa selvisi, että poliittisten johtajien käyttämällä retoriikalla terrori-iskujen jälkeen on suuri merkitys siinä, miten ihmiset selviävät iskusta ja sen aiheuttamasta järkytyksestä. Löytyi selvä yhteys sen välille, kuinka jyrkkiä kannanottoja johtavassa asemassa olevat ihmiset esittävät, ja kuinka paljon väkivaltarikoksia muslimeihin sen jälkeen kohdistuu. Trumpin muslimikielteisillä kommenteilla terrori-iskun jälkeen vuonna 2015 tapahtui raju nousu viharikosten määrässä. Verrattuna vuoteen 2011, kun presidentti Bush puhui syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen Islamista rauhan uskontona, ja sanoi, etteivät terrori-iskut ole Islamin todelliset kasvot, ei samanlaista nousua viharikoksissa tapahtunut.

”On hyvin houkuttelevaa ajatella, että poliittinen retoriikka todellakin ohjaa ihmisten käyttäytymistä”, sanoo kriminologian professori Brian Levin San Bernardinon yliopistosta. ”Se tapa millä puhutaan, on suoraan yhteydessä viharikoksiin.”

Rasismin negatiivinen kehä

Myös Suomessa rasismiin ja vihapuheeseen perehtynyt tutkija on havainnut yhteyden vihapuheen ja yleisen ilmapiirin kanssa. Tutkija Karin Creutz viittaa useisiin kansainvälisiin tutkimuksiin ja muistuttaa, että rasistisessa yhteiskunnassa kaikki voivat huonosti.

”Vihamielinen ilmapiiri synnyttää lisää vihamielisyyttä. Se on kuin negatiivinen kehä, rasistisessa yhteiskunnassa kaikki voivat huonosti, eivät ainoastaan ne, jotka ovat rasismin kohde. Kaikki voivat huonosti vihamielisessä ja aggressiivisessa ilmapiirissä.  Pahoinvointi ei tuota eheää ja tasapainoista yhteiskuntaa ja kansalaisia jotka kokisivat olevansa hyvinvoivia ja luottavat järjestelmään. ”

Tutkija John Horgan, joka tutkii terrorismin psykologiaa Georgian yliopistossa Yhdysvalloissa, sanoi Washington Post –lehden haastattelussa syyskuussa 2016:

”Jos Trumpin muslimivihamielisiin kommentteihin ei puututa, se kylvää epäluottamusta ja keskinäistä epäilyä. Se taas on uhka koko kansalliselle turvallisuudellemme. Silloin uhka ei kohdistu vain muslimeihin, vaan kaikkiin amerikkalaisiin.”

Voit tutustua Kalifornian San Bernardinon yliopiston tutkimukseen ja työhön tämän linkin kautta:

https://csbs.csusb.edu/hate-and-extremism-center

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

View Post

Yhä enemmän tulijoita – yhä vaarallisempi matka

In Ajankohtaista, kehitysapu, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Tänäänkin satoja uusia tulijoita noukitaan Välimerestä Italian vastaanottokeskuksiin. Kolmen viime vuoden aikana 580 000 ihmistä on tullut Italiaan Pohjois-Afrikasta, lähes poikkeuksetta Libyan kautta. Matkasta on tullut huomattavasti entistä vaarallisempi, kertoo Amnesty Internationalin tuore raportti.

Kun lailliset reitit Eurooppaan ovat useilta Afrikan maista tulevilta tukossa, tulijoiden on turvauduttava salakuljettajiin. Nämä toimivat yhä raaemmilla tavoilla, kuvaa Amnestyn raportti. Vielä kaksi vuotta sitten tulijat saapuivat jollain tavalla merikelpoisilla, puisilla aluksilla. Nyt yli yritetään lähes poikkeuksetta kumisella lautalla. Kun vielä kaksi vuotta sitten aluksissa oli satelliittipuhelin, jolla hälytettiin apua, nyt suurin osa pelastuksista tapahtuu, kun Italian rannikkovartiosto havaitsee aluksen. Matkaan lähdetään nyt ilman tarvittavaa määrää bensaa, jolloin ei ole tarkoituskaan päästä omin voimin perille. Merelle lähdetään myös lähes poikkeuksetta yöllä ja riittämättömillä määrillä vettä.

Tulijat ovat suurimmaksi osaksi Nigeriasta, Guineasta, Norsunluurannikolta, Gambiasta, Senegalista ja Malista. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet tulijoiden olevan yhä huonommassa kunnossa. He ovat paitsi matkan uuvuttamia, myös vakavasti loukkaantuneita pahoinpitelyiden tai ampumahaavojen vuoksi. Ja ennen kaikkea heitä on yhä enemmän: tänä vuonna Italiaan on saapunut jo 85 000 pakolaista, kasvua viime vuodesta on 20 prosenttia. Noin 2 000 epäillään hukkuneen yrittäessään ylittää Välimeren.

Italia kantaa ison vastuun

Italia on ollut tulijoiden kanssa kovilla. Kun muut unionin jäsenmaat eivät ole ottaneet pakolaisia vastaan sovitusti, ovat Italian vastaanottokeskukset täynnä. Erityistä suuttumusta viime aikoina on herättänyt Itävalta, joka ilmoitti vahvistaneensa Italianpuoleista rajaansa 750 sotilaalla, pitääkseen mahdolliset tulijat poissa.

”Koko Euroopan idea perustuu sille, että jos yksi jäsenmaa joutuu pulaan, sitä autetaan”, sanoi Euroopan unionin komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans tällä viikolla pitämässään puheessa. Timmermans osoitti vahvaa tukea Italialle. ”Italia on osoittanut pakolaisille ennen näkemätöntä solidaarisuutta viimeisten parin vuoden aikana. Mutta nyt kun tulijoiden määrä on voimakkaasti kasvanut, muiden Euroopan maiden pitää hoitaa osuutensa.”

Timmenmans kehotti ihmisiä huomaamaan, että pakolaiskysymys ei ole katoamassa mihinkään vielä tulevien vuosikymmenten aikana. Kestäviä ratkaisuja on pakko keksiä.

Unionilta apua Italialle

Europan unionin komissio esitti tällä viikolla laajan suunnitelman, jolla autetaan tulijoiden määrän kanssa taistelevaa Italiaa. Libyan rannikkovartiolle annetaan 46 miljoonaa rajojensa parempaan valvontaan. Italia saa 35 miljoonaa euroa lisärahoitusta tulijoiden pelastamiseen ja majoittamiseen.

Komissio myös lupasi selventää kansalaisjärjestöjen roolia meripelastustehtävissä. Monet järjestöt ovat mukana pelastamassa ihmisiä meren armoilta. Kriitikot kuitenkin sanovat, että pelastustehtävät lisäävät tulijoiden määrää ja samalla hyödyttävät raakoja keinoja käyttäviä salakuljettajia. Italia on uhannut sulkea satamansa muilta kuin omilta pelastusaluksiltaan, jos muut EU maat eivät vastaanota tulijoita lupaustensa mukaisesti. Se kehottaa esimerkiksi Espanjaa ja Ranskaa avaamaan satamansa myös pelastusaluksille.

Unioni arvioi, että noin 37 000 kaikkein suurimmassa hädässä olevaa turvapaikanhakijaa, joukossa suuri määrä lapsia, pitäisi pikaisesti saada siirrettyä Italiasta muihin jäsenmaihin. EU:n sisäministerien kokouksessa Tallinnassa tällä viikolla sovittiin kuitenkin, että tulijoiden ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä ketään jäsenmaata pakoteta.

Pelastaa vai palauttaa?

Euroopan unioni perusti rahaston vuonna 2015 tukemaan esimerkiksi Libyaa, jotta tulijoiden määrää saataisiin hillittyä. Maastamuutto aiheuttaa monia sosiaalisia ongelmia myös lähtömaissa. Rahastoon ei kuitenkaan ole saatu kerättyä jäsenmailta luvattua 202 miljardia euroa. Tällä hetkellä kasassa on vasta 90 miljardia. Tässäkin asiassa Italia on närkästynyt muihin jäsenmaihin, maksettuaan itse rahastoon 32 miljardia, esimerkiksi Saksa ja Ranska ovat maksaneet vain 3 miljardia kumpikin.

Amnesty International moittii unionia väärästä painotuksesta. Sen sijaan, että painotettaisiin ihmisten pelastamista, vahvistetaan Libyan rajoja.

John Dalhuisen, Amnestyn Euroopan johtaja sanoi tällä viikolla, että unionin linjaus jättää tuhannet välittömään vaaraan.

”Libyalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta suojella pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Maassa on laajalle levinnyttä väkivaltaa ja ihmisten hyväksikäyttöä, pakkotyötä ja julmuutta”, Dalhuisen kuvaa Libyaa.

”Reitti Välimeren yli on jo nyt maailman vaarallisin reitti pakolaisille, ja jos alkuvuoden luvut jatkuvat samanlaisina, ihmisiä kuolee Välimeren ylityksessä tänä vuonna ennätysmäärä.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Linkki Amnestyn raporttiin: https://www.amnesty.org/en/documents/eur03/6655/2017/en/

Jutun lähteinä on käytetty The Guardian -lehden artikkelia 6.7. 2017 sekä Financial Times -lehden artikkelia 6.7.2017.

 

View Post

Mustasta kohti värejä

In Ajankohtaista, taide, terapia, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Al-Asmarin molemmissa korvissa kimaltaa pienet korvakorut. Ne on laitettu korviin vasta, kun vastaanottokeskuksen ovi on aamulla suljettu takana. Ennen paluuta korvakorut on taas riisuttava ja sujautettava takaisin taskuun. Elämä vastaanottokeskuksessa on raskasta, sillä Al-Asmar joutuu pelkäämään muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden reaktioita. Hän ei voi olla avoimesti homoseksuaali.

”Ihminen, jonka näet edessäsi on vain pelkkä kuori. Vastaanottokeskuksessa on niin paha olla. Elin Irakissa 20 vuotta pelossa. Poliisi, yhteiskunta ja kaikki olivat minua vastaan. Nyt sama jatkuu. En vieläkään tiedä kuka olen.”

Eteläisestä Irakista kotoisin oleva Al-Asmar halusi paeta maahan, jossa hän voisi elää avoimesti omana itsenään. Vastaanottokeskuksessa asuvien muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden pelossa hän ei kuitenkaan voi vielä hengittää vapaasti.

”Irakilaiset kunnioittavat eläimiäkin enemmän kuin homoseksuaalisia miehiä”, Al-Asmar sanoo hiljaa.

26-vuotias Al-Asmar tuli Suomeen marraskuussa 2015. Ensimmäinen turvapaikkapäätös oli kielteinen ja nyt uutta ratkaisua on odotettu 8 kuukautta. Koko odotusajan Al-Asmar on asunut vastaanottokeskuksessa, ilman mahdollisuutta päästä elämässä eteenpäin.

”HeSetan ryhmä LGBT-turvapaikanhakijoille on pelastanut minut. Ryhmästä olen löytänyt kaltaisiani, jotka ymmärtävät ilman sanojakin mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu.”

Taiteesta uusia kokemuksia

Harjun Nuorisotalolla on Pride-viikon kunniaksi esillä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta. HeSetan yhteisötaideprojektia työstävä ryhmä on kokoontunut vähintään kerran viikossa viime syksystä asti ja tuloksena on syntynyt maalauksia, savitöitä, yhdessä toteutettu installaatio ja erilaisia värikkäitä naamioita. Tekeminen on ollut terapeuttista ja mieltä avartavaa, kertoo ryhmässä mukana ollut, Bagdadista kotoisin oleva Imma.

Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa yhteisötaideprojektia on vetänyt taiteilija Mimosa Puumalainen. Yhteensä taiteen tekemistä on päässyt kokeilemaan noin 50 seksuaalivähemmistöön kuuluvaa turvapaikanhakijaa. Ryhmän jäsenillä oli hyvin erilaiset taustat, Mimosa Puumalainen kertoo.

”Suurimmalle osalle taiteen tekeminen oli uutta”, Puumalainen kuvaa. ”Ryhmässä oli niitä, jotka eivät esimerkiksi ole juuri käyneet koulua, eivätkä siksi aikaisemmin piirtäneet. Joillekin taas liima oli täysin vieras asia.”

Taiteen tekemistä ensimmäistä kertaa kokeillut 21-vuotias Imma kuvaa, että taiteen katsomisella ja sen tekemisellä ei Irakissa ole samanlaista asemaa kuin Suomessa.

”Irakissa taiteilijaa ei kunnioiteta samalla tavalla kuin täällä. Siksi minulle on ollut vaikeaa katsella taidetta, en aina ymmärrä, mitä taiteilija haluaa viestiä.”

Imman oma kokemus taiteen tekemisestä on muuttanut ajattelua. Nyt Imma näkee taideteoksen viestinä, jolla taiteilija haluaa jakaa ajatuksiaan. Myös omaan taiteeseen on ollut helppo upottaa kaikki tunteet.

”Vastaanottokeskuksessa elämä ei todellakaan ole helppoa”, Imma huokaa. ”On monia päivä, joina tunnen, etten voi edes hengittää siellä. Mutta tässä taideryhmässä rentoudun ja saan ilmaista sitä, mitä mielessäni liikkuu.”

Ystävät ja taide apuna

Imma on ollut Suomessa melkein kaksi vuotta. Myös hänelle on annettu jo yksi kielteinen turvapaikkapäätös ja uutta on odotettu viime syksystä lähtien. Turvapaikan hakuprosessi on ollut Immalle niin raskas, että siitä puhuessaan hän joutuu pysähtymään monta kertaa hengittämään.

”Kun kerroin maahanmuuttovirastossa seksuaalisesta suuntautumisestani koko kuulustelu muuttui aivan toisenlaiseksi. Minulta alettiin kysellä yksityiskohtaisia kysymyksiä poikaystävästäni, millaista seksiä harrastimme, missä ja mihin aikaan. Kuulustelu kesti viisi tuntia ja olin niin hermostunut, että tulkkikin huolestui minusta.”

Imma joutui homoutensa vuoksi perheensä hylkäämäksi. Hän ei ole enää tekemisissä perheensä kanssa. Viime vuotista äidin puhelua lukuun ottamatta Imma ei ole kuullut kenestäkään neljään vuoteen. Suomeen hän tuli yksin. Saatuaan kielteisen päätöksen Immaa kehotettiin muuttamaan Arbiliin, joka kuitenkin sijaitsee vain kolmen tunnin matkan päässä Bagdadista.

”Miten voisin palata sinne? Perheeni on sanonut, että minut saa kuka tahansa tappaa. Jos joku tappaa minut, tekijä ei joudu edes päiväksi vankilaan. Irakissa yhteiskunta ei pysty suojelemaan sellaisia ihmisiä kuin minä.”

HeSetan ryhmästä on tullut Immalle kuin perhe. Taiteen tekeminen ja ystävien kanssa vietetty aika ovat saaneet ajatukset muualle. Taiteen tekemistä Imma aikoo jatkaa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Al-Asmarin ja Imman nimet on muutettu heidän turvallisuutensa suojelemiseksi.

Harjun Nuorisotalolla on mahdollisuus nähdä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta ”Te Masks we Wore” – näyttelyssä vielä torstaina 29. kesäkuuta kello 12–19 sekä perjantaina 30.6. kello 12–18.

Lisää tietoa HeSetan Together-ryhmästä: http://www.heseta.fi/together