View Post

Kohtaamisia, ystävyyttä, elämää. Steissi.

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Työmatkalaiset ovat jo pyyhkäisseet asematunnelin halki kotimatkallaan. Kun kello lähestyy kuutta, jäljelle rautatieaseman alla sijaitsevalle aukiolle ovat jääneet tunnelia olohuoneena ja tapaamispaikkana käyttävät. Joukossa on pari huonommassa kunnossa olevaa taapertajaa, yksi taluttaa pyörää siitä tukea hakien. Yhdessä kulmassa pariskunta riitelee kovaäänisesti, ennen kuin eroaa kumpikin omille teilleen. Yläpuolella kaikuvat kaukojunien kuulutukset, matkustetaan kohti Mikkeliä, Oulua ja Turkua. Mutta alapuolella ei olla matkalla mihinkään, asema kerää nuoria erityisesti idästä tapamaan toisiaan ja viettämään aikaa.

Väsymätön steppaajatyttö esiintyy asemantunnelin läpikävelijöille muutaman lantin toivossa. Hänen väsyttyään kahden pojan duo aloittaa räpin ja laulun sekoittavaa performanssiaan. Poliisipari kiertää metrotunnelille johtavan tasanteen ympäri. Harmaapukuiset vartijat tarkastavat myös tasaisin väliajoin, että paikka pysyy rauhallisena.

Steissi on monelle nuorelle tapaamispaikka, jonne tullaan viettämään aikaa. Moni hengaa siellä hetken ja jatkaa sitten eteenpäin, takaisin itään tai Kampin tai Forumin nurkille. Yleensä steissi on rauhallinen, vaikka kulkijaa on monenlaisessa kunnossa. Steissistä on tullut tuttu paikka myös turvapaikanhakijanuorille tavata toisiaan. Toisina iltoina heitä kokoontuu asemalle puolisen sataakin. Tänään paikalle on tullut parisen kymmentä.

Safe stadin nuorisotyöntekijät Omar Abdi ja Sabally ”Keba” Ansumana ovat kiertäneet Forumin ja Kampin kautta asematunneliin. Kello lähenee seitsemää. Asematunnelin kulmasta istuskelemasta löytyy heti tuttuja nuoria. Kätellään, halataan ja vaihdetaan kuulumisia kielten sekoituksella, suomeksi, arabiaksi, somaliksi ja englanniksi. Nuorten luottamuksen saavuttaminen on vaatinut työtä ja aikaa, Keba kertoo. Nyt moni uskaltautuu kertomaan, jos kotona on ongelmia, tai jos tarvitsee muuta apua.

Odottaminen tuskastuttaa

Keba on sopinut asematunneliin tapaamisen tutun turvapaikanhakijan kanssa. Tämä tarvitsee apua kirjeen suomentamiseen. Moni turvapaikanhakija jännittää viranomaisen yhteydenottoa niin paljon, ettei uskalla edes avata kirjekuorta. Niin nytkin. Keba avaa kuoren ja kertoo hyvät uutiset, nuorelle on myönnetty kuukausittaista avustusta välttämättömiin menoihin kuten puhelimeen ja vaatteisiin. Hyvä uutinen hymyilyttää. Enää jännitetään turvapaikkapäätöksen lopputulosta.

Omar Abdi näyttää kännykästään tavanomaisen työpäivänsä kilometrejä: päivittäin kävelyä tulee 12 – 15 kilometriä. Illan aikana saatetaan tavata ja jututtaa jopa 80 nuorta. Heitä neuvotaan, tuetaan tai vain ollaan läsnä. Osa tavatuista nuorista on paperittomia, joilla ei ole tietoa seuraavasta ateriasta tai paikkaa, missä yöpyä. Heille neuvotaan ne paikat, missä Helsingissä apua saa. Omaria huolestuttavat erityisesti ne turvapaikanhakijanuoret, joilla on jo takanaan yksi tai kaksi kielteistä oleskelulupapäätöstä.

”Heidän keskuudessaan on paljon masennusta ja toivottomuutta. Yritämme kannustaa heitä yrittämään vielä uudelleen. Nämä nuoret eivät uskalla juuri ajatella tulevaisuutta ja saattavat olla muiden houkuteltavissa esimerkiksi päihteiden käyttöön.”

Omarin tuttu irakilainen poika tulee juttelemaan. Hän haluaisi etsiä omaa asuntoa suomalaisen tyttöystävänsä kanssa, mutta ei tiedä mistä aloittaa. Hän on odottanut oleskelulupapäätöstä jo kaksi ja puoli vuotta. Usko meinaa loppua, kun tulevaisuutta ei pysty suunnittelemaan.

Sen sijaan Mustafa on tänään hyvällä tuulella. Tiedossa on kaverin syntymäpäiväjuhlat, joihin ollaan kohta lähdössä porukalla. Mustafalla on jo kaksi kielteistä oleskelulupapäätöstä, mutta hän ei ole vielä menettänyt toivoaan. Kebaa Mustafa huolettaa, hän tietää, että joka ilta Mustafa ei ole ollut näin hyvällä tuulella, vaan huonojakin hetkiä on ollut.

”Stay smart!” Keba huudahtaa Mustafan perään, kun tämä lähtee kaveriporukan keskellä kohti juhlia.

Iloisia uutisia

Porukan keskellä yksi nuori mies hymyilee leveästi. Eikä syyttä, taskussa on kaksi päivää vanha oleskelulupapäätös, ja suomalainen henkilökortti täydellä työlupaoikeudella. 20-vuotias Faris kaivaa sen ylpeänä esille.

”Se ojennettiin minulle syntymäpäivänäni, voitko kuvitella?”

Faris odotti päätöstä kaksi vuotta, jonka aikana hän ehti saada yhden kielteisen päätöksen. Irakin Bagdadista kotoisin oleva Faris opiskeli kotimaassaan yliopistossa lakia ja haluaisi nyt jatkaa opintojaan täällä. Matka Suomeen ei ollut helppo.

”Lähdin ensin matkaan veljeni kanssa. Pääsimme Turkkiin ja sieltä rannalle, missä odotimme venettä, joka olisi vienyt meidät Kreikkaan. Vene oli lastattu aivan täyteen ihmisiä, sää muuttui nopeasti todella huonoksi ja vene keikahti ympäri.”

Kaikki veneessä olijat, tuolloin teini-ikäinen Faris veljineen pääsivät uimaan takaisin rantaan odottamaan seuraavaa mahdollisuutta ylitykseen. Läpimärkinä he odottivat koko yön rannalla, mutta sää oli muuttunut äkkiä hyvin kylmäksi ja oli vain 10 astetta.

”14 ihmistä veneestämme kuoli rannalle. Veljeni oli heidän joukossaan. Aamulla turkkilaiset pelastajat ja punaisen ristin henkilökunta tulivat auttamaan meitä. Minun oli lähdettävä takaisin Irakiin viemään veljeni ruumis kotiin.”

Toisella kerralla Faris pakeni perheensä tietämättä. Paluu rannalle, jossa veli oli kuollut, otti koville, mutta halu selviytyä oli suuri. Odotus Suomessa ilman tietoa siitä, saako jäädä, oli tuskainen. Mutta lopulta päätös tuli.

”Jätin perheeni niin nuorena, tämä on ensimmäinen syntymäpäiväni pitkään aikaan, jolloin olen oikeasti todella iloinen.”

Asemalla tapahtuu

Keba juttelee tutun kaveriporukan kesken. Joukossa on pienikokoinen, lapsenkasvoinen poika tupakka korvan takana. Keba kertoo pojan toisinaan pyörivän myös aikuisten porukoissa steissillä. Nyt kavereina on kuitenkin koulukavereita. Keba muistuttaa pojalle, että äidille pitää kertoa missä on ja kenen kanssa. Poika lupaa, että tällä kertaa äiti on antanut luvan lähteä ulos.

Omarin tuttu somalityttö tulee näyttämään uutta hamettaan, jonka sisko on tuonut Saudi-Arabiasta Eid-juhlaa varten. Hänen kaveriporukkansa tuli vain kävelemään steissin läpi. Omar kertoo, että monet nuoret tulevat vain tsekkaamaan, onko paikalla tuttuja, eivätkä niinkään aina jää viettämään aikaa. Mutta on niitäkin, jotka eivät voi mennä kotiin. Heille asema on olohuone ja kaverit perhe.

Äkkiä tasanteelle kerääntyy paljon ihmisiä. Vartijat ovat painaneet maahan nuoren pojan, jonka kädessä on varsin iso puukko. Poika viedään pois neljän vartijan voimin. Osa nuorista näyttää hämmentyneeltä, toiset ovat selkeästi tottuneet siihen, että asemalla tapahtuu.

Keba ja Omar lähtevät lopettelemaan iltaa kiertämällä vielä kerran Kampissa ja Forumissa. He tuntevat hyvin ne paikat, mihin nuoret kokoontuvat juttelemaan. Vaatii ammattitaitoa lähestyä nuoria niin, että he tuntevat voivansa luottaa tulijoihin. Kielitaitokin auttaa ja kulttuurien tuntemus. Useimmissa nuorten porukoissa käytetään sekaisin monta kieltä. Ilta illan jälkeen kadulla tavataan samoja nuoria, jotka tulevat tutuiksi. Kun joku tuttu puuttuu porukoista, häntä osataan kysellä.

Ilta päättyy. Tänään Keban ja Omarin työpari kohtasi ja jututti viitisen kymmentä nuorta. Ainakin heille oli tänä iltana mahdollisuus antaa kontakti turvalliseen ja tuttuun aikuiseen Helsingin kadulla. Työ steissillä jatkuu taas huomenna.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuvassa vasemmalta: Mustafa, Omar, Faris.

View Post

”Mosul, miten voisin palata sinne?”

In Ajankohtaista, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Mahmoud istuu puiston penkillä ja vetää hupun päästään. Hän sukii muutaman kerran hiuksiaan ja valittelee, että ne ovat kasvaneet liian pitkiksi.

”Parturiin ei ole varaa, enkä tunne ketään, joka leikkaisi ilmaiseksi hiukseni.”

Mahmoud ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, eikä halua tulla kuvatuksi. Hän on ihminen, jota julkisuudessa kutsutaan nimellä paperiton. Hän elää Suomessa ilman laillista oleskelulupaa.

Mahmoud saapui Suomeen alkuvuodesta 2016. Hän on kotoisin Irakista Mosulista. Matka Eurooppaan oli pitkä ja kesti lähes puoli vuotta. Mahmoud matkusti Irakista Turkkiin osin autolla ja osin jalan. Turkista hän pääsi salakuljettajille maksamalla laivalla Kreikkaan ja sieltä Italian kautta Suomeen. Kotiin Mosuliin jäi äiti ja veli. Isä oli kuollut jo aikaisemmin. Perhe oli köyhä, työtä ei ollut ja vähäisen rahan elämiseen Mahmoud sai veljensä kanssa kerättyä kasaan tekemällä muun muassa töitä maalaajana ja rakennustyömailla.

Pako ainoa vaihtoehto

Mosul on Isisin syntykaupunki. Kolme vuotta sitten, perjantairukousten aikaan Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julisti al-Nurin moskeijassa Isisin kalifaatin syntyneeksi. Alkoi verinen ja julma sota, joka on vaatinut tuhansia ihmishenkiä ja kylvänyt pelkoa ja väkivaltaa paitsi synnyinseudullaan ja lähimaissa, myös terrori-iskujen myötä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Mahmoud ja hänen veljensä yrittivät pysytellä kaukana Isis-taistelijoista, eivätkä suostuneet värväysyrityksiin. Isättömänä heidän perheensä oli kuitenkin turvaton. Lähellä asuvat sukulaiset piilottelivat poikia, mutta uhkailu ja lopulta väkivaltainen pahoinpitely saivat Mahmoudin ymmärtämään, että pako onli ainoa vaihtoehto. Äiti ja veli pakenivat muualle Irakiin, Mahmoud päätti yrittää Eurooppaan. Perheestään hän ei ole kuullut mitään lähtönsä jälkeen.

”Ei ole mitään keinoa selvittää missä he ovat, hukkasin puhelimeni matkalla, minulla ei ole kenenkään sukulaiseni puhelinnumeroita. Voin vain toivoa, että jonakin päivänä tapaamme uudelleen”, Mahmoud sanoo ja katsoo olkansa yli maahan.

Miten palata?

Kun ihminen on paperiton, hän elää eräänlaisessa välitilassa. On olemassa, mutta ei todella elä. Omaa elämää ei voi suunnitella tai miettiä viikkoa eteenpäin, kun ei edes tiedä, missä saa seuraavalla viikolla yöpyä. Mahmoudilla on onnea, tuttu irakilainen perhe on ottanut hänet kotiinsa. Päivisin hän kuitenkin joutuu kävelemään ja viettämään aikaansa kadulla.

Iäkseen Mahmoud kertoo 25. Hänellä on yksi hylätty oleskelulupahakemus. Hän ei ollut kyennyt todistamaan, että joutuisi palattuaan vainotuksi muualla Irakissa.

”Mutta miten voisin palata jonnekin, jossa minulla ei ole mitään, ei omaisuutta, ei tuttavia eikä sukulaisia. Mosul ei vieläkään ole turvallinen.”

Kun hylätty päätös tuli, Mahmoud päätti lähteä vastaanottokeskuksesta. Hän keräsi vähät tavaransa, muutamat vaatteet, saamansa kengät ja suomen kielen sanakirjan ja lähti illalla. Hän eli aluksi löytämällään ruualla, mutta sai sitten yhteyden Helsingissä asuviin irakilaisiin ja on asunut heidän luonaan. Välillä yöpaikka löytyy ystävien kotoa.

Mosul vapautuu vähitellen   

Mosul oli ennen Irakin toiseksi suurin kaupunki. Kesäkuussa 2014 Isisin joukot valtasivat Mosulin ja kiivaat taistelut sen takaisin valtaamiseksi ovat tehneet ennen vauraasta ja kauniista kaupungista aavemaisen tyhjän, jossa lähes kaikissa taloissa on jälkiä ampumisista ja pommituksista. Pieni osa Mosulin vanhan kaupungin itä-osaa on edelleen Isisin hallussa. Siviilit ovat siellä motissa Irakin hallinnon joukkojen ja Isisin välissä.

Kun Isis valtasi Mosulin, se karkotti noin puoli miljoonaa Mosulin 1,8 miljoonasta asukkaasta kodeistaan. Sotilaat tyhjensivät ja valtasivat monet kodeista, joten niihin palaavia odottavat monesti vain tyhjät seinät. Nyt Mosul on periaatteessa vapaa. Irakin joukot julistivat Mosulin takaisinvallatuksi 9. päivä heinäkuuta tänä vuonna. 1100-luvulla perustettu al-Nurin moskeija, jossa Isis julisti kalifaattinsa perustetuksi, tuhoutui taisteluissa niin, että vain oviaukko jäi pystyyn.

Paenneet suojaa etsimässä

Mosulin vapauttaminen on nähty käänteentekevänä vaiheena konfliktissa, joka on suistanut maailman väkivallan ja terrorismin kierteeseen ja aiheuttanut ennen näkemättömän pakolaisten tulvan kohti Eurooppaa. Seuraavat kuukaudet ovat ratkaisevia. Ihmiset, jotka ovat eläneet taistelujen keskellä, ovat traumatisoituneet näkemästään ja kokemastaan väkivallasta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat varoittaneet kostoista paitsi Isisin joukoissa taistelleiden perheitä kohtaan, myös niitä vastaan, jotka ovat tukeneet Isisiä.

Pikkuhiljaa Mosuliin on kuitenkin palautumassa sodan jälkeinen elämä. Irakin viranomaiset sanovat, että 157 000 pakolaista on jo palannut koteihinsa. Erityisesti al-Khadran kaupunginosassa länsipuolella kaupunkia kouluja avataan, kaupat ja kadut täyttyvät ihmisistä, poltetaan shisha-piippua ja juodaan kahvia uudelleen avautuneissa kahviloissa. Joillakin alueilla kaupungissa asukasmäärät ovat kaksinkertaistuneet, kun taistelujen tieltä paenneet ihmiset ovat etsineet suojaa muualta. He kunnostavat yhteisesti tuhoutuneita taloja.

Tuhoutuneet kodit

Mahmoud ei haaveile paluusta Mosuliin. Katsomme yhdessä ipadilta YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tuoreita kuvia Mosulista. Mahmoud puistelee päätään. Viileä kesäpäivä Helsingissä ei voisi olla kauempana maisemista, joita nyt katselemme: sirpaleisia taloja, lautakasoja, pölykasaksi hajonneita koteja. Likaisia, nälkäisiä ja haavoittuneita ihmisiä etsimässä apua Punaisen Ristin sairaalasta. Vanhan kaupungin kiivaista ja julmista taisteluista on palaamassa nälkiintyneitä ja haavoittuneita naisia ja lapsia, mahdollisesti Isis-taistelijoiden perheitä. Kestää vuosia, vuosikymmeniä, ennen kuin kaupungin ja ihmisten haavat on korjattu.

Mahmoud on vakava kuvia katsellessaan.

”Joskus mietin, miksi tämä oli kohtaloni. Miksi juuri minulle annettiin tämä elämä? Mutta en mieti sitä kauan, ajattelen, että olen päässyt näin pitkälle, asiat järjestyvät kyllä jollakin tavalla.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuva: John Isaac/UN Photo

 

View Post

Vihapuhe vaalikampanjassa lisää väkivaltaa

In Ajankohtaista, Islam, media, politiikka, rasismi, vihapuhe, viharikos by Anna Gustafsson0 Comments

”Syyrialaisten pakolaisten joukossa voi olla armeijan verran Isis-taisteilijoita.”

”Kannattaisi todella miettiä moskeijoiden sulkemista Yhdysvalloissa”

Muslimien maahantulokielto ja slogan ”Islam hates us.” Muun muassa näitä vaalilauseita käytti Donald Trump käydessään voittoisaa vaalikampanjaansa USA:ssa viime vuonna. Trump loi kuva Yhdysvalloista maana, jossa pakolaiset ja maahanmuuttajat tulee nähdä uhkana. Erityisesti hän kohdisti kovat sanansa kahta ryhmää vastaan, meksikolaisia ja muslimeja.

Vaalipuheet on helppo kuitata vaalipuheiksi, olkoonkin, että tässä tapauksessa puheet johtivat voittoon. Voiton myötä odotukset lupausten toteuttamiseksi ovat olemassa. Mutta amerikkalaisen Kalifornian osavaltiossa sijaitsevan San Bernardinon yliopiston tutkimus osoittaa, että vaalipuheet johtivat selkeään viharikosten kasvuun Yhdysvalloissa.

Vuonna 2015 viharikokset Amerikassa nousivat ennätyslukuihin sitten vuoden 2011 terrori-iskujen jälkeen. Syitä on monia, eikä voida suoraan osoittaa, että vihapuhe vaalikampanjassa on ainoa tekijä islamofobiaan. Eräs keskeinen tutkimuksessa esiin nostettu syy on, että monet amerikkalaiset elävät eristyksissä, eivätkä jokapäiväisessä elämässä itse kohtaa ja tutustu muslimeihin. Tutkimuksessa ne, joilla tuttavapiirissä oli muslimeja, suhtautuivat heihin positiivisemmin. Terrori-iskut ja uutiset sodista ja levottomuuksista maailmalta lisäävät myös viharikoksia, mutta niiden synty on kokonaisuus, johon vaikuttaa moni asia.

Tutkimuksessa kerättiin viharikostilastot kaikkiaan 20 osavaltiosta. Vuonna 2015 viharikokset muslimeja kohtaan lisääntyivät jopa 78 prosenttia. Viharikokset arabitaustaisia kohtaan lisääntyivät yli 200 prosenttia.

Poliittisilla puheilla on yhteys väkivaltaan

San Bernardinon yliopiston viharikosten ja ääriajattelun tutkimuslaitos toteutti tutkimuksen. Yliopistokaupungissa tapahtui vakava terrori-isku vuonna 2015.  Syed Rizwan Farook and Tashfeen Malik, naimisissa oleva pakistanilaistaustainen, Amerikassa asuva pariskunta teki julman, kehitysvammaisten palvelukeskukseen kohdistuneen iskun, jossa kuoli 14 ja haavoittui 22 ihmistä.

San Bernardinon yliopiston tutkimuksessa selvisi, että poliittisten johtajien käyttämällä retoriikalla terrori-iskujen jälkeen on suuri merkitys siinä, miten ihmiset selviävät iskusta ja sen aiheuttamasta järkytyksestä. Löytyi selvä yhteys sen välille, kuinka jyrkkiä kannanottoja johtavassa asemassa olevat ihmiset esittävät, ja kuinka paljon väkivaltarikoksia muslimeihin sen jälkeen kohdistuu. Trumpin muslimikielteisillä kommenteilla terrori-iskun jälkeen vuonna 2015 tapahtui raju nousu viharikosten määrässä. Verrattuna vuoteen 2011, kun presidentti Bush puhui syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen Islamista rauhan uskontona, ja sanoi, etteivät terrori-iskut ole Islamin todelliset kasvot, ei samanlaista nousua viharikoksissa tapahtunut.

”On hyvin houkuttelevaa ajatella, että poliittinen retoriikka todellakin ohjaa ihmisten käyttäytymistä”, sanoo kriminologian professori Brian Levin San Bernardinon yliopistosta. ”Se tapa millä puhutaan, on suoraan yhteydessä viharikoksiin.”

Rasismin negatiivinen kehä

Myös Suomessa rasismiin ja vihapuheeseen perehtynyt tutkija on havainnut yhteyden vihapuheen ja yleisen ilmapiirin kanssa. Tutkija Karin Creutz viittaa useisiin kansainvälisiin tutkimuksiin ja muistuttaa, että rasistisessa yhteiskunnassa kaikki voivat huonosti.

”Vihamielinen ilmapiiri synnyttää lisää vihamielisyyttä. Se on kuin negatiivinen kehä, rasistisessa yhteiskunnassa kaikki voivat huonosti, eivät ainoastaan ne, jotka ovat rasismin kohde. Kaikki voivat huonosti vihamielisessä ja aggressiivisessa ilmapiirissä.  Pahoinvointi ei tuota eheää ja tasapainoista yhteiskuntaa ja kansalaisia jotka kokisivat olevansa hyvinvoivia ja luottavat järjestelmään. ”

Tutkija John Horgan, joka tutkii terrorismin psykologiaa Georgian yliopistossa Yhdysvalloissa, sanoi Washington Post –lehden haastattelussa syyskuussa 2016:

”Jos Trumpin muslimivihamielisiin kommentteihin ei puututa, se kylvää epäluottamusta ja keskinäistä epäilyä. Se taas on uhka koko kansalliselle turvallisuudellemme. Silloin uhka ei kohdistu vain muslimeihin, vaan kaikkiin amerikkalaisiin.”

Voit tutustua Kalifornian San Bernardinon yliopiston tutkimukseen ja työhön tämän linkin kautta:

https://csbs.csusb.edu/hate-and-extremism-center

Toimittaja: Anna Gustafsson

 

View Post

Yhä enemmän tulijoita – yhä vaarallisempi matka

In Ajankohtaista, kehitysapu, pakolaiset, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Tänäänkin satoja uusia tulijoita noukitaan Välimerestä Italian vastaanottokeskuksiin. Kolmen viime vuoden aikana 580 000 ihmistä on tullut Italiaan Pohjois-Afrikasta, lähes poikkeuksetta Libyan kautta. Matkasta on tullut huomattavasti entistä vaarallisempi, kertoo Amnesty Internationalin tuore raportti.

Kun lailliset reitit Eurooppaan ovat useilta Afrikan maista tulevilta tukossa, tulijoiden on turvauduttava salakuljettajiin. Nämä toimivat yhä raaemmilla tavoilla, kuvaa Amnestyn raportti. Vielä kaksi vuotta sitten tulijat saapuivat jollain tavalla merikelpoisilla, puisilla aluksilla. Nyt yli yritetään lähes poikkeuksetta kumisella lautalla. Kun vielä kaksi vuotta sitten aluksissa oli satelliittipuhelin, jolla hälytettiin apua, nyt suurin osa pelastuksista tapahtuu, kun Italian rannikkovartiosto havaitsee aluksen. Matkaan lähdetään nyt ilman tarvittavaa määrää bensaa, jolloin ei ole tarkoituskaan päästä omin voimin perille. Merelle lähdetään myös lähes poikkeuksetta yöllä ja riittämättömillä määrillä vettä.

Tulijat ovat suurimmaksi osaksi Nigeriasta, Guineasta, Norsunluurannikolta, Gambiasta, Senegalista ja Malista. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet tulijoiden olevan yhä huonommassa kunnossa. He ovat paitsi matkan uuvuttamia, myös vakavasti loukkaantuneita pahoinpitelyiden tai ampumahaavojen vuoksi. Ja ennen kaikkea heitä on yhä enemmän: tänä vuonna Italiaan on saapunut jo 85 000 pakolaista, kasvua viime vuodesta on 20 prosenttia. Noin 2 000 epäillään hukkuneen yrittäessään ylittää Välimeren.

Italia kantaa ison vastuun

Italia on ollut tulijoiden kanssa kovilla. Kun muut unionin jäsenmaat eivät ole ottaneet pakolaisia vastaan sovitusti, ovat Italian vastaanottokeskukset täynnä. Erityistä suuttumusta viime aikoina on herättänyt Itävalta, joka ilmoitti vahvistaneensa Italianpuoleista rajaansa 750 sotilaalla, pitääkseen mahdolliset tulijat poissa.

”Koko Euroopan idea perustuu sille, että jos yksi jäsenmaa joutuu pulaan, sitä autetaan”, sanoi Euroopan unionin komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans tällä viikolla pitämässään puheessa. Timmermans osoitti vahvaa tukea Italialle. ”Italia on osoittanut pakolaisille ennen näkemätöntä solidaarisuutta viimeisten parin vuoden aikana. Mutta nyt kun tulijoiden määrä on voimakkaasti kasvanut, muiden Euroopan maiden pitää hoitaa osuutensa.”

Timmenmans kehotti ihmisiä huomaamaan, että pakolaiskysymys ei ole katoamassa mihinkään vielä tulevien vuosikymmenten aikana. Kestäviä ratkaisuja on pakko keksiä.

Unionilta apua Italialle

Europan unionin komissio esitti tällä viikolla laajan suunnitelman, jolla autetaan tulijoiden määrän kanssa taistelevaa Italiaa. Libyan rannikkovartiolle annetaan 46 miljoonaa rajojensa parempaan valvontaan. Italia saa 35 miljoonaa euroa lisärahoitusta tulijoiden pelastamiseen ja majoittamiseen.

Komissio myös lupasi selventää kansalaisjärjestöjen roolia meripelastustehtävissä. Monet järjestöt ovat mukana pelastamassa ihmisiä meren armoilta. Kriitikot kuitenkin sanovat, että pelastustehtävät lisäävät tulijoiden määrää ja samalla hyödyttävät raakoja keinoja käyttäviä salakuljettajia. Italia on uhannut sulkea satamansa muilta kuin omilta pelastusaluksiltaan, jos muut EU maat eivät vastaanota tulijoita lupaustensa mukaisesti. Se kehottaa esimerkiksi Espanjaa ja Ranskaa avaamaan satamansa myös pelastusaluksille.

Unioni arvioi, että noin 37 000 kaikkein suurimmassa hädässä olevaa turvapaikanhakijaa, joukossa suuri määrä lapsia, pitäisi pikaisesti saada siirrettyä Italiasta muihin jäsenmaihin. EU:n sisäministerien kokouksessa Tallinnassa tällä viikolla sovittiin kuitenkin, että tulijoiden ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä ketään jäsenmaata pakoteta.

Pelastaa vai palauttaa?

Euroopan unioni perusti rahaston vuonna 2015 tukemaan esimerkiksi Libyaa, jotta tulijoiden määrää saataisiin hillittyä. Maastamuutto aiheuttaa monia sosiaalisia ongelmia myös lähtömaissa. Rahastoon ei kuitenkaan ole saatu kerättyä jäsenmailta luvattua 202 miljardia euroa. Tällä hetkellä kasassa on vasta 90 miljardia. Tässäkin asiassa Italia on närkästynyt muihin jäsenmaihin, maksettuaan itse rahastoon 32 miljardia, esimerkiksi Saksa ja Ranska ovat maksaneet vain 3 miljardia kumpikin.

Amnesty International moittii unionia väärästä painotuksesta. Sen sijaan, että painotettaisiin ihmisten pelastamista, vahvistetaan Libyan rajoja.

John Dalhuisen, Amnestyn Euroopan johtaja sanoi tällä viikolla, että unionin linjaus jättää tuhannet välittömään vaaraan.

”Libyalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta suojella pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Maassa on laajalle levinnyttä väkivaltaa ja ihmisten hyväksikäyttöä, pakkotyötä ja julmuutta”, Dalhuisen kuvaa Libyaa.

”Reitti Välimeren yli on jo nyt maailman vaarallisin reitti pakolaisille, ja jos alkuvuoden luvut jatkuvat samanlaisina, ihmisiä kuolee Välimeren ylityksessä tänä vuonna ennätysmäärä.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Linkki Amnestyn raporttiin: https://www.amnesty.org/en/documents/eur03/6655/2017/en/

Jutun lähteinä on käytetty The Guardian -lehden artikkelia 6.7. 2017 sekä Financial Times -lehden artikkelia 6.7.2017.

 

View Post

Mustasta kohti värejä

In Ajankohtaista, taide, terapia, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Al-Asmarin molemmissa korvissa kimaltaa pienet korvakorut. Ne on laitettu korviin vasta, kun vastaanottokeskuksen ovi on aamulla suljettu takana. Ennen paluuta korvakorut on taas riisuttava ja sujautettava takaisin taskuun. Elämä vastaanottokeskuksessa on raskasta, sillä Al-Asmar joutuu pelkäämään muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden reaktioita. Hän ei voi olla avoimesti homoseksuaali.

”Ihminen, jonka näet edessäsi on vain pelkkä kuori. Vastaanottokeskuksessa on niin paha olla. Elin Irakissa 20 vuotta pelossa. Poliisi, yhteiskunta ja kaikki olivat minua vastaan. Nyt sama jatkuu. En vieläkään tiedä kuka olen.”

Eteläisestä Irakista kotoisin oleva Al-Asmar halusi paeta maahan, jossa hän voisi elää avoimesti omana itsenään. Vastaanottokeskuksessa asuvien muiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden pelossa hän ei kuitenkaan voi vielä hengittää vapaasti.

”Irakilaiset kunnioittavat eläimiäkin enemmän kuin homoseksuaalisia miehiä”, Al-Asmar sanoo hiljaa.

26-vuotias Al-Asmar tuli Suomeen marraskuussa 2015. Ensimmäinen turvapaikkapäätös oli kielteinen ja nyt uutta ratkaisua on odotettu 8 kuukautta. Koko odotusajan Al-Asmar on asunut vastaanottokeskuksessa, ilman mahdollisuutta päästä elämässä eteenpäin.

”HeSetan ryhmä LGBT-turvapaikanhakijoille on pelastanut minut. Ryhmästä olen löytänyt kaltaisiani, jotka ymmärtävät ilman sanojakin mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu.”

Taiteesta uusia kokemuksia

Harjun Nuorisotalolla on Pride-viikon kunniaksi esillä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta. HeSetan yhteisötaideprojektia työstävä ryhmä on kokoontunut vähintään kerran viikossa viime syksystä asti ja tuloksena on syntynyt maalauksia, savitöitä, yhdessä toteutettu installaatio ja erilaisia värikkäitä naamioita. Tekeminen on ollut terapeuttista ja mieltä avartavaa, kertoo ryhmässä mukana ollut, Bagdadista kotoisin oleva Imma.

Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa yhteisötaideprojektia on vetänyt taiteilija Mimosa Puumalainen. Yhteensä taiteen tekemistä on päässyt kokeilemaan noin 50 seksuaalivähemmistöön kuuluvaa turvapaikanhakijaa. Ryhmän jäsenillä oli hyvin erilaiset taustat, Mimosa Puumalainen kertoo.

”Suurimmalle osalle taiteen tekeminen oli uutta”, Puumalainen kuvaa. ”Ryhmässä oli niitä, jotka eivät esimerkiksi ole juuri käyneet koulua, eivätkä siksi aikaisemmin piirtäneet. Joillekin taas liima oli täysin vieras asia.”

Taiteen tekemistä ensimmäistä kertaa kokeillut 21-vuotias Imma kuvaa, että taiteen katsomisella ja sen tekemisellä ei Irakissa ole samanlaista asemaa kuin Suomessa.

”Irakissa taiteilijaa ei kunnioiteta samalla tavalla kuin täällä. Siksi minulle on ollut vaikeaa katsella taidetta, en aina ymmärrä, mitä taiteilija haluaa viestiä.”

Imman oma kokemus taiteen tekemisestä on muuttanut ajattelua. Nyt Imma näkee taideteoksen viestinä, jolla taiteilija haluaa jakaa ajatuksiaan. Myös omaan taiteeseen on ollut helppo upottaa kaikki tunteet.

”Vastaanottokeskuksessa elämä ei todellakaan ole helppoa”, Imma huokaa. ”On monia päivä, joina tunnen, etten voi edes hengittää siellä. Mutta tässä taideryhmässä rentoudun ja saan ilmaista sitä, mitä mielessäni liikkuu.”

Ystävät ja taide apuna

Imma on ollut Suomessa melkein kaksi vuotta. Myös hänelle on annettu jo yksi kielteinen turvapaikkapäätös ja uutta on odotettu viime syksystä lähtien. Turvapaikan hakuprosessi on ollut Immalle niin raskas, että siitä puhuessaan hän joutuu pysähtymään monta kertaa hengittämään.

”Kun kerroin maahanmuuttovirastossa seksuaalisesta suuntautumisestani koko kuulustelu muuttui aivan toisenlaiseksi. Minulta alettiin kysellä yksityiskohtaisia kysymyksiä poikaystävästäni, millaista seksiä harrastimme, missä ja mihin aikaan. Kuulustelu kesti viisi tuntia ja olin niin hermostunut, että tulkkikin huolestui minusta.”

Imma joutui homoutensa vuoksi perheensä hylkäämäksi. Hän ei ole enää tekemisissä perheensä kanssa. Viime vuotista äidin puhelua lukuun ottamatta Imma ei ole kuullut kenestäkään neljään vuoteen. Suomeen hän tuli yksin. Saatuaan kielteisen päätöksen Immaa kehotettiin muuttamaan Arbiliin, joka kuitenkin sijaitsee vain kolmen tunnin matkan päässä Bagdadista.

”Miten voisin palata sinne? Perheeni on sanonut, että minut saa kuka tahansa tappaa. Jos joku tappaa minut, tekijä ei joudu edes päiväksi vankilaan. Irakissa yhteiskunta ei pysty suojelemaan sellaisia ihmisiä kuin minä.”

HeSetan ryhmästä on tullut Immalle kuin perhe. Taiteen tekeminen ja ystävien kanssa vietetty aika ovat saaneet ajatukset muualle. Taiteen tekemistä Imma aikoo jatkaa.

Toimittaja: Anna Gustafsson

Al-Asmarin ja Imman nimet on muutettu heidän turvallisuutensa suojelemiseksi.

Harjun Nuorisotalolla on mahdollisuus nähdä LGBT-turvapaikanhakijanuorten tekemää taidetta ”Te Masks we Wore” – näyttelyssä vielä torstaina 29. kesäkuuta kello 12–19 sekä perjantaina 30.6. kello 12–18.

Lisää tietoa HeSetan Together-ryhmästä: http://www.heseta.fi/together

 

View Post

Miten voimme auttaa?

In Ajankohtaista, Maahanmuuttajanuoret, Työ by Anna Gustafsson0 Comments

Puhoksen ostoskeskuksesta, Alanya-markettia vastapäätä löytyy Monik ry:n ylläpitämä neuvontapiste. Neuvontapiste on osa Safe stadi – hanketta. Kuukauden auki ollut neuvontapiste palvelee maanantaista lauantaihin.

Pisteessä saa neuvoja esimerkiksi työelämään, toimeentuloon, työnhakuun tai vaikkapa opiskelupaikan tai kansalaisuuden hakemiseen.

Paikalla on aina useamman kielen taitajia. Neuvoja saa suomen lisäksi somalin, darin, pashtun, arabian ja ranskan kielillä. Jos oman kielen taitajaa ei juuri ole paikalla, tapaaminen voidaan sopia toiselle päivälle.

Neuvontapisteeseen voi kävellä sisään ilman ajanvarausta. Vaikka varsinaista kysyttävää ei olisikaan, voi pistäytyä paikalla olevan Helsingin kaupungin Kohtaamiskahvilan sohville. Vastaremontoiduissa tiloissa on paikka myös pop up – pisteelle, johon tilaa koordinoiva Ahmed Said kutsuu järjestöjä tai yleishyödyllisiä yrityksiä tulemaan rohkeasti esittelemään toimintaansa.

Neuvontapiste on lähtenyt hyvin liikkeelle ja ensimmäisen kuukauden aikana on tavoittanut jo satoja paikallisia. Ahmed Said toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan – ja kysymään neuvoja.

Teksti: Anna Gustafsson

Kuvasssa vasemmalta oikealle: projektikoordinaattori Marko Kivikoski, järjestökoordinaattori Ahmed Said, hankkeen taloudesta vastaava Ahmed Ensan sekä Monikin projektityöntekijä Naley Isse.

Puhoksen infopisteen aukioloajat: Ma-Pe klo 10-18, La 14-18.

View Post

Kristoffer Ignatius: Viha, Rohkeus ja Rakkaus

In Ajankohtaista, media, musiikki, sosiaalinen media, vihapuhe by Anna Gustafsson0 Comments

VIHA

”Mä mietin vihaa eri suunnista päivittäin. Viha on kuin virus, joka muuttaa muotoaan. Kun siltä blokkaa yhden tien, se löytää toisen. Maailmassa näkee myös todella radikaalia ja rajua ihmisarvoa loukkaavaa vihaa. Kun ajattelen terrorismia, näen miten inhimillisyys on välillä kokonaan kadonnut.

Tunsin teininä vihaa sitä, että en saanut elää kuin muut nuoret. Kiusaaminen koulussa oli todella rajua, vuosikausien haukkumista ja tönimistä ja runttaamista. Tunsin, että minulta otettiin kouluvuosista niin paljon pois, koska minulla oli siellä niin paha olla, enkä voinut olla oma itseni. Ärsytti, miten moni muu sai mennä kouluun niin, että sai siellä kasvaa ja oppia olemaan itsensä kanssa. Minulla meni järkyttävä määrä energiaa sen ajattelemiseen, miten pääsen kouluun ja koulusta kotiin. Se oli selviytymistä. Koulukiusaamiseni loppui vasta kun poliisit tulivat väliin. Oikeudenkäynnin jälkeen kiusaaminen loppui, mutta olin silti täynnä vihaa. Olin vihainen niille tyypeille, jotka pahoinpitelivät fyysisesti. Mutta ne jotka solvasivat minua, olivat jopa pahempia. Mustelmat ja haavat paranevat, mutta henkisten kolhujen paikkaamiseen menee paljon kauemmin.

Kun muutin Pohjois-Suomesta Helsinkiin, olin rikkinäinen ihminen, vihainen poika. Olin ihminen, jossa kyti viha ja katkeruus. Jouluun mennessä viha oli kuitenkin laantunut, sillä Helsingissä tunsin olevani vapaa. Pystyin kääntämään vihan polttoaineeksi. Ajattelin, että näytän kaikille ja menen eteenpäin. Edelleen, jos mun pitää piiskata itseni johonkin asiaan vaikka työelämässä, haen sieltä voimavarani. Ajattelen, että mä pystyn ja mä kelpaan ja mä voin. Se ajatus on pelastanut mut vihasta. Helsingin avoimuus on pelastanut mut.

Sosiaalisessa mediassa vihaa on paljon näkyvissä. Välillä mietin, onko vihaaminen joku trendi. Aina pitää olla viha päällä, eikä omasta ajattelutavasta voi päästää irti. Itse yritän jakaa somessa iloa ja huumoria, koska olen huomannut, miten paljon paremmin itse voin. Kyllä minäkin ihmettelen maailman pahuutta, mutta en halua lietsoa ympärilleni pahaa oloa ja vihaa, vaikka joku asia ärsyttäisikin tosi paljon.”

ROHKEUS

”Minulle on ollut ihan älyttömän pitkä prosessi tulla rohkeaksi. Olen oppinut rohkeutta parhaiten kannustavassa ympäristössä. Olen haastanut itseni monta kertaa. Minua haukuttiin koulussa koska en jaksanut köysikiipeillä. Viime viikolla aloitin cross fit – harrastuksen ja miten siistiä oli päästä ekan kerran koskettamaan kattoa. Sama juttu oli uinnin kanssa, koska koulussa mun päätä työnnettiin veden alle kun aikuiset eivät nähneet. Menin aikuisten uimakouluun ja nyt harrastan uintia säännöllisen epäsäännöllisesti. Monissa asioissa pelkojen voittamiseen on mennyt pitkä aika, mutta kannustavassa ja turvallisessa ilmapiirissä olen pystynyt voittamaan pelkoni.

Jouduin miettimään järkyttävän paljon, ennen kuin uskalsin kertoa julkisesti seksuaalisesta suuntautumisestani. Mun pitäisi varmaan saada kaikki Oscarit ja Golden Globet näyttelemisestä. Mä näyttelin vahvaa ja heteroa ja sellaista, että mulla on kaikki ok ja tää ei ahdista mua. Ne tunnemyrskyt olivat ihan älyttömiä. Pelkäsin työpaikan, perheen ja läheisten reaktioita. Pelkäsin, että menetän ystäväni. Olin koko ajan blokkitilanteessa.

Mua oli koulussa kiusattu homoksi ja hintiksi ja tyttöpojaksi. Sitä oli toitotettu koko peruskoulun ajan. Oli ihan hirveää käydä läpi omassa päässään, että kiusattiinko mua aiheesta. Sen asian kanssa painiminen oli jotain aivan hirveätä. Olin varma, että äiti hylkää ja kaikki kääntyy minua vastaan.

Muistan hyvin sen viikonlopun kun kerroin asiasta julkisesti. Yhtenä sunnuntaina helmikuussa neljä vuotta sitten makasin sängyllä ja ajattelin, että mä en jaksa enää näytellä, että nyt tää pelleily loppuu. Kerroin asiasta lähipiirille, äidille ja systereille ja laitoin asiasta postauksen faceen. Kavereissa oli paljon sellaisia, jotka jo tiesivät, mutta se oli se päivä, jolloin myönsin asian myös itselleni. Mua ärsyttää kaikki kaappitermit, enemmän siinä oli kyse oman minuutensa hyväksymisestä. Siitä lähti ihan kreisi myllytys, sosiaalinen media meni ihan sekaisin ja puhelin piippasi taukoamatta. Pääsääntöisesti sain mielettömän positiivisia kommentteja. Oli toki niitäkin, jotka poistivat kavereista, mutta ehkä heidän kuuluikin kadota elämästäni.

Äiti oli aluksi hämmentynyt, koska hän pelkäsi, että asiasta puhuminen laukaisee taas kiusaamisen. Mutta sen jälkeen kun kerroin homoudestani, mulla on ollut läheisemmät välit mutsin ja systerien kanssa kuin ikinä. Huolet ja pelot, joita mulla ennen oli, olivat turhia.”

RAKKAUS

”Rakkaudella on ihan älyttömän iso merkitys mun elämässä. Rakkautta on monenlaista. Tärkeää on rakastaa myös itseään, sen ymmärsin jo pikkupoikana. Se ei tarkoita itserakkautta, vaan sitä, että hyväksyy itsensä, vaikka joskus tekisikin tyhmiä ratkaisuja. Rakkaus perheeseen ja läheisiin on minulle todella tärkeää, samoin rakkaus musiikkiin. Musiikki on ollut iso pelastava voima mun elämässä. Musiikin kautta tanssi on antanut vapauden ilmaista itseäni. Peilaan musiikin kautta fiiliksiä tosi paljon, hyvässä ja pahassa.

Puhun paljon lähimmäisenrakkaudesta. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta toista pitää arvostaa. Ihmisarvo kuuluu kaikille. Olen utelias ja uskallan kysyä ja jutella ihmisille. Lähimmäisenrakkauteen kuuluu mielenkiinto ja arvostus toisia kohtaan.

Olen nyt ensimmäistä kertaa omassa elämässäni rakastunut. Kun sitä osasin vähiten odottaa, rakkaus tuli omalle kohdalle. Se tapahtui vasta, kun olin sinut itseni kanssa. Olemme asuneet Markon kanssa yhdessä nyt kolmisen kuukautta. Kaikki on tosi hyvin. En koskaan tiennyt, että pystyy tällä tavalla rakastamaan jotakin ihmistä. Me tehdään ihan samoja juttuja yhdessä kuin kaikki muutkin, syödään ja nukutaan. Välillä käydään treenaamassa, pestään ikkunoita, juodaan valkoviiniä ja katsotaan leffoja. Välillä ollaan asioista eri mieltä, mutta miten siistiä, että siinä on se toinen ihminen vierellä. Kyllä se on rakkaus, joka meitä kannattelee.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

Kuvat: MTV

Nuorisotyö näkyy nyt selkeämmin kaduilla

In Ajankohtaista by Topias Suksi0 Comments

Safe Stadi hankkeessa on alusta asti ollut tarkoituksena tuoda turvallisia aikuisia nuorten pariin. Tänä kesänä he näkyvät vielä paremmin kun käytössä ovat vihreät t-paidat, joista nuoriso-ohjaajamme on helppo tunnistaa.  Edessä rinnan kohdalla on teksti valkoisella NUORISO-OHJAAJA/YOUTH WORKER Helsinki -logon alla ja sama teksti isompana selkäpuolella. Alla kuvat Mintusta, Kebasta, Omarista ja Mahadista t-paidoissa. Samoissa vetimissä jalkautuvat myös Iita, Petra ja Herve. Heitä ei siis tarvitse pelästyä, vaan ovat teitä nuoria varten Helsingin kaduilla. He ovat siis seitsikko, joka pyrkii tekemään Helsingistä SAFE STADIn nuorille.

 

Omar

Minttu

Mahad

Keba

 

View Post

Kotia ei jätetä kevyin perustein

In Ajankohtaista, pakolaiset, politiikka, rasismi, sosiaalinen media, turvapaikanhakijat by Anna Gustafsson0 Comments

Hermina Jakupovićilla on lyhyt tauko. Työssään Itä-Suomen yliopistossa Hermina, 26 on tutkijana aivosyöpäprojektissa. Työt yliopistolla alkoivat jo biolääketieteen opintojen kandivaiheessa. Yliopistomaailmaan kuuluva avoimuus ja kansainvälisyys saavat Herminalta pelkkää kiitosta, työpaikka tuntui heti oikealta.

Määrätietoinen ja kunnianhimoinen Hermina on saapunut Suomeen pakolaisena muutaman vuoden ikäisenä. Taustansa suhteen hän on valinnut avoimuuden.

”On tärkeämpää puhua, kuin olla hiljaa. Hiljaa oleminen vain ruokkii rasistista ilmapiiriä. Jos asioihin ei puututa, siitä tulee normaalia.”

Rohkeudella on myös hintansa. Antamalla omat kasvonsa ja nimensä pakolaiskeskusteluun Hermina on saanut myös ikäviä viestejä esimerkiksi Facebookin kautta. Pelkäämään hän ei silti ole alkanut. Sosiaalinen media on kuitenkin tehnyt rasistisesta huutelusta paljon räikeämpää ja helpompaa, sanoo Hermina. Päättäjiltä hän toivoo jämerämpää puuttumista.

”Kaikilla ei tunnu olevan yleistä moraalitajua.”

Sodan pitkä varjo

Hermina saapui Suomeen vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa Karlovacin pakolaisleirin kautta entisestä Jugoslaviasta. Herminan vanhemmat tarttuivat heti suomen kielen opintoihin ja pääsivät nopeasti kiinni työelämään. Alku Suomessa ei ollut perheelle helppo, mutta sopeutumista helpotti se, että vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja nähneet maailmaa.

Sodan aiheuttamien traumojen korjaamiseen sen sijaan kului aikaa. Herminan vanhemmat tuntevat edelleen surua niistä vuosista, jotka sota vei elämästä. Hermina kuvaa vanhempiaan kuitenkin superselviytyjiksi, jotka eivät ole antaneet vaikeiden kokemusten lannistaa itseään.

Hermina ei itse muista sodasta mitään, mutta pienempänä hän pelkäsi pitkään kovia ääniä. Pakolaistaustastaan huolimatta Hermina ei koe tarvinneensa läpikäydä identiteettikriisiä. Hermina kuvaa, että hänelle taustasta on ollut pelkkää etua.

”Olen kotona kaikkialla. Identifioidun eurooppalaiseksi ja tutkijaksi. Erot ihmisten välillä liittyvät enemmän koulutukseen ja arkisiin juttuihin kuten harrastuksiin tai ilmastoon kuin siihen, mistä maasta on kotoisin.”

Lisää myötätuntoa tarvitaan

Herminan perheessä keskustellaan pakolaistilanteesta ruokapöydässä päivittäin. Syyrian tilannetta tulee seurattua tiiviisti. Hermina on ehdoton sen suhteen, että ihmisiä on autettava, kun he apua tarvitsevat. Hän muistuttaa, että Suomeakin on tiukassa tilanteessa autettu ja toisen maailmansodan seurauksena Syyria vastaanotti pakolaisia Euroopasta.

”En itsekään olisi hengissä, jos meidän tulomme aikaan Suomessa olisi ollut rajat kiinni – mentaliteetti.”

Hermina muistuttaa, että kodeistaan paenneilla ihmisillä ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa.

”Ei kukaan vaihda omaisiaan, vanhoja muistojaan, tutkintopapereitaan, omia unelmiaan ja elämäänsä siihen, että pääsee johonkin toiseen valtioon asumaan. ”

Oman tulevaisuutensa Hermina katsoo olevan monessakin eri paikassa, Suomeen sidottu hän ei ole. Yliopistouralla on tärkeääkin käydä välillä muualla ottamassa uusia vaikutteita ja oppimassa. Hermina on opiskelussa uskaltanut rohkeasti haastaa itsensä, ja sitä hän suosittelee myös muille.

”Vaikka elämässä olisi tullut valtavia takapakkeja, ei se tarkoita sitä, että kurssi on pysyvästi muuttunut. Edelleen voi mennä minne haluaa. On tärkeää uskaltaa, eikä jäädä unelmointivaiheeseen.”

Toimittaja: Anna Gustafsson

YK:n faktoja pakolaisuudesta:

  • Maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan, noin 22.5 miljoonaa. Heistä puolet on lapsia.
  • Yli puolet maailman pakolaisista tulee kolmesta maasta: Syyriasta, Afganistanista ja Etelä-Sudanista.
  • Suurin osa maailman pakolaisista on Turkissa, heitä on lähes kolme miljoonaa.
  • Nopeimmin kasvava pakolaisryhmä on Etelä-Sudanista pakenevat.
  • Maailmanlaajuisesti 20 ihmistä joutuu joka minuutti jättämään kotinsa.

 

 

 

 

View Post

Swahilista singaliin – Monikielisestä kirjastosta löytyy kaikki

In Ajankohtaista by Anna Gustafsson0 Comments

 

Miten olisi romanttista kirjallisuutta thaiksi tai vaikkapa Muumi-kirja latvian kielellä? Entä uusinta kiinalaista kirjallisuutta tai Sinuhe Egyptiläinen arabiaksi? Nämä ja tuhansia muita kirjoja löytyy Helsingin kaupunginkirjaston monikielisestä kokoelmasta. Kaikkiaan kirjoja löytyy Monikielisestä kirjastosta yli 80 kielellä.

Informaatikko Riitta Hämäläinen esittelee Helsingin kaupunginkirjaston Monikielisen kirjaston hyllymetrejä Pasilassa. Esillä on kauniita kiinankielisiä teoksia, joiden kannet hurmaavat kuvillaan. Japanilaisen osaston kirjoja selailee moni suomalainenkin kielenharrastaja. John Irvingin paksu teos näyttää löytyvän tsekin kielellä ja hyllyttämistä odottaa pino somaliankielisiä kirjoja.

Riitta Hämäläinen on toiminut Monikielisen kirjaston informaatikkona jo 17 vuotta. Kokoelman kielivalikoima on vain karttunut, ja muuttuu koko ajan.

”Seuraamme muutoksia väestössä. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden suuri määrä vuonna 2015 lisäsi arabiankielisten kirjojen kysyntää. Arabiankielinen kokoelma onkin nyt kieliryhmistämme suurin”, Hämäläinen kertoo

Kirjoja kaikkialle Suomeen

Monikielinen kirjasto on perustettu vuonna 1995. Kirjasto ei palvele vain helsinkiläisiä, vaan koko Suomea. Kuka tahansa voi kävellä lähimpään kirjastoonsa ja pyytää kirjoja omalla äidinkielellään. Jos kieltä ei Pasilan Monikielisen kirjaston varastoista löydy, se pistetään hankintaan.

”Ihan viimeksi pääsimme metsästämään malayalaminkielisiä kirjoja. Malayalam on yksi Intian virallisista kielistä ja puhujia on maailmalla 36 miljoonaa”, Hämäläinen kertoo.

Osa malayalamin puhujista asuu Espoossa ja toivoo lukemista omalla kielellään. Siispä Monikielinen kirjasto lähti kirjoja metsästämään. Lopulta kieleen erikoistunut kirjakauppa Lontoossa lupasi hankkia kattavan valikoiman malayalaminkielisiä kirjoja ja parissa viikossa asiakkaan pyynnöstä kokoelma saatiin kirjastoon.

Oma kieli on tärkeä

Monikielisen kirjaston valikoimista ei löydy pelkästään kirjoja, vaan kokoelmaan hankitaan myös elokuvia, lehtiä ja musiikkia. Yksi tärkeä painotus on lapsissa ja nuorissa. Monikielisen kirjaston valikoimiin ei osteta eurooppalaisilla valtakielillä tai pohjoismaisilla kielillä kirjoitettuja kirjoja, sillä niitä löytyy kirjastojen muista valikoimista. Erityisesti ei myöskään painoteta nimenomaan suomalaisten kirjailijoiden käännösteoksia, vaikka toki niitäkin runsaasti kokoelmasta löytyy.

Riitta Hämäläinen sanoo, että oman äidinkielen vahvistaminen lukemisen kautta on myös kotouttamista.

”Tutkimuksissakin on todettu, että kun suomen kieltä ja omaa äidinkieltä vahvistetaan yhtä aikaa, se auttaa parhaiten sopeutumisessa vieraaseen kulttuuriin.”

Monikielinen kirjasto ei kaihda muissa maissa kiellettyjäkään teoksia. Tästä tulee toisinaan palautetta, kun aineisto ei vastaa lainaajan maailmankatsomusta. Hämäläinen kuitenkin painottaa, että kaikki maailmankatsomukset voivat olla esillä kirjaston kokoelmissa.

”Ainoastaan laittomuuksia tai esimerkiksi kiihottamista kansanryhmää vastaan ei hyväksytä.”

Kulttuurit kohtaavat

Pasilan kirjasto on monelle monikulttuurinen kohtauspaikka. Muutaman kerran viikossa siellä kokoontuu kielikahvila, jossa keskustellaan suomen kielellä vaikka siitä, mitä tarkoittaa ”olla röyhkeä” tai missä kesällä Suomessa kannattaisi matkustaa.

Suomen kielen vasta-alkajien ryhmässä keskustelevat alun perin Vietnamista muuttaneet sisarukset Phuong Anh, 20 ja Hoang Anh, 25. Molemmat pitävät yllä omaa äidinkieltään seuraamalla innokkaasti vietnaminkielisiä uutisia netistä. Kirjojen lukeminenkin kiinnostaa, mutta vietnamin kielellä tulee luettua aika vähän, sisarukset kertovat.

Hankenissa opiskeleva Hoang Anh sanoo, että erityisesti historia kiinnostaa häntä, mutta suurimmaksi osaksi hän lukee englanniksi.

”Vietnam ei ole kuuluisa maailmanlaajuinen kieli, siksi on tärkeää opiskella myös muita kieliä. Mutta kyllä vietnam on minulle tärkeä, sitä puhun aina siskoni kanssa”, Hoang nauraa.

Toimittaja: Anna Gustafsson