Radikalisoituminen estetään jo koulussa

In Selkosuomi by Anna Gustafsson

Kuvassa ovat Milla Perukangas ja Habiba Ali, Kirkon ulkomaanavun Reach out -hankkeesta.

Tämä artikkeli on kirjoitettu selkosuomeksi. Selkosuomi on yksinkertaista, selkeää suomen kieltä. Voit lukea tämän artikkelin alkuperäisen version muualta Safe stadin sivuilta. 

Radikaali tarkoittaa voimakkaiden tai äärimmäisten ajatusten kannattajaa. Radikalisoitunut nuori ihminen voi liittyä radikaaliryhmiin. Nämä ryhmät toimivat usein sota-alueilla ulkomailla.

Kuka minä olen? Tätä monet nuoret miettivät. Samaa miettivät myös monet maahanmuuttajanuoret. Joskus he tuntevat Suomessa olevansa ulkopuolisia. Joskus nämä nuoret liittyvät ryhmiin, jotka edustavat radikaalia ajattelua. Myös suomalaiset nuoret voivat liittyä näihin ryhmiin. Koordinaattori Habiba Ali on työssä Kirkon Ulkomaanavussa. Hän auttaa niitä perheitä, joissa nuori on radikalisoitunut tai liittynyt ääriryhmään. Habiba Ali sanoo, että nämä nuoret ovat turhautuneita.

” Ei ole yhtä syytä miksi nuori radikalisoituu, Habiba Ali sanoo. Monta kertaa nuori tuntee, että hän joutuu tekemään enemmän työtä kuin muut. Tilanne pahenee vähitellen.”

Sota-alueille lähteneitä nuoria on noin 70. Heillä on vanhemmat, sisarukset, serkut ja muut sukulaiset. Asia koskettaa kaikkia. Monesti asiasta ei puhuta kenellekään, Habiba Ali sanoo.

” Tämä on kuin kielletty puheenaihe. Vanhemmat voivat ajatella, että he ovat tehneet virheen. Ympärillä olevat ihmiset eivät halua puhua asiasta. Mutta jos ei siitä puhuta, voi olla että myös toinen ihminen perheestä lähtee sota-alueelle. Puhuin äidin kanssa, jonka lapsi oli kuollut sota-alueella kaksi vuotta sitten. Olin ensimmäinen joka kysyi, miltä hänestä tuntuu. Puhuminen on todella tärkeää,” Habiba Ali sanoo.

Nuoret kaipaavat tilaa puhua

Kirkon ulkomaanapu tekee yhteistyötä eri uskontojen edustajien kanssa. He haluavat, että islamin uskosta ei puhuttaisi huonolla tavalla. Suomessa on paljon nuoria, alle 25-vuotiaita islaminuskoisia. He lukevat paljon uutisia. Jos he lukevat paljon ikäviä uutisia islaminuskosta tai siitä että muslimeja kuolee ulkomailla, se pahoittaa heidän mielensä. He eivät kuitenkaan uskalla puhua tunteistaan. Sosiaalisessa mediassa löytyy viestejä, jotka houkuttelevat heidät liittymään ääriryhmiin.

”Ääriryhmän johtajat lupaavat: saat olla sellainen kuin olet. Me olemme veljiäsi ja siskojasi. Tällainen viesti on voimakas myös aikuiselle”, sanoo Habiba Ali.

Habiba Alin oma tausta auttaa työssä. Hän on kasvanut Suomessa, mutta hänen vanhempansa ovat kotoisin Somaliasta. Hänkin on miettinyt paljon sitä, kuka on. Habiba tuli Suomeen 5-vuotiaana. Hänen mukanaan tulivat äiti ja 10 sisarusta. Lapsena Habiba ajatteli, että on suomalainen. Teini-iässä hän ajatteli, että on erilainen ja muutti asumaan Somaliaan. Somaliassa hän huomasi, että puhuu ja käyttäytyy kuin suomalainen tyttö. Habiba palasi takaisin Suomeen.

Habiba Ali toivoo, että lehdissä ja televisiossa olisi enemmän maahanmuuttajia. Silloin moni maahanmuuttajanuori tuntisi kuuluvansa tänne. Habiba Ali sanoo, että myös koulussa pitäisi korostaa monikulttuurisuutta. Kaikille pitäisi luoda tunne siitä, että on suomalainen.

habiba

Habiba Ali, 29:

Minua inspiroi työssäni…

Erilaisten ihmisten tapaaminen ja heidän tarinansa. Äitini kasvatti meidät etsimään kaikista ihmisistä parhaat puolet. Myös nuoret ovat hyvin inspiroivia. Heitä pitäisi saada enemmän esille. Nuoret eivät ole vain meidän tulevaisuutemme, vaan myös nykyhetki.

Tavoitteeni on…

Että kuva suomalaisuudesta ei olisi niin kapea. Haluaisin nähdä, että viiden vuoden kuluttua ei tarvitsisi jaotella sitä, kuka saa sanoa olevansa suomalainen ja kuka ei. Olin muutama vuosi sitten mukana musiikkivideossa, jossa maahanmuuttajataustaiset lauloivat tuttua laulua ”olen suomalainen”, se tekee minut vieläkin iloiseksi. 

Kun turhaudun…

Välillä on tilanteita, joissa olen ainoa muslimi, tai ainoa nainen, tai ainoa nuori. Välillä tulee myös päiviä, jolloin tuntuu, että yksi ihminen ei voi vaikuttaa. Mutta jos kaikki ajattelisivat niin, muutosta ei koskaan tulisi. Jos turhaudun, saan paljon voimaa omista lapsistani, ajattelen, että toimin niin, että heillä tulee olemaan parempi maailma.